Siirry pääsisältöön

Liikaa ja paljon kaikkea

Minulla oli vapaapäivä, huippua. Päivä vaan kului aivan liian nopeasti. Paljon nopeammin kuin moni työpäivä. Olin suunnitellut vähän liikaa juttuja yhdelle päivälle, sillä en oikeastaan ehtinyt tehdä kuin yhden taskin, nimittäin ylimääräisen tavaran lajittelemisen.

Olohuone näyttää nyt tältä.

Sieltä löytyvät lahjoitettavat ja myytävät. Eriteltyinä talvivaatteet, naisten vaatteet, miesten vaatteet, sisustustavarat, kirjat, cd-levyt, leffat, sporttimatsku ja netissä myytävät.


Facebookissa jo kyselin mahdollisia tahoja, joissa tavaraa voisi myydä tai minne sitä voisi lahjoittaa. Ensimmäinen vinkki oli HESY, jonne otetaankin paljon erilaista tavaraa lahjoituksena vastaan. Sinne siis menee perjantaina iso satsi. Toinen vinkki oli Huuto.net . Mutta onko muita nettikirppareita? Tai ihan fyysisiä kirppiksiä, josta voisi varata pöydän päiväksi? Tarjolla on tosiaan vaatetta sekä miehille että naisille, laukkuja, sporttimatskua, kirjoja, cd-levyja, leffoja, sisustuselementtejä (tauluja, peili, astioita, lamppuja, kehyksiä), elektroniikkaa (lähinnä Nokian puhelinten lisävarusteita) ja kenkiä? Ongelmallisimpia ovat ehkä talvivaatteet, sillä voin monenkin tekstiilin kanssa odotella kevättä ja Hietalahden kirppistä, mutta ei silloin kukaan toppatakkia osta. Taidan ennen Hietsua kutsua vielä kavereita skumpalle ja tekemään yllätyslöytöjä. Ja tottakai laittaa tännekin linkkiä nettimyyntiin.

Vanhoille kirjoille pitäisi löytää myös koti. Kirjat ovat siis todellakin vanhoja, julkaistu 1940-1970-luvuilla. Ottaako kukaan vastaan tuollaisia kirjoja, vai pitääkö minun heittää ne roskiin? Divarit, vanhainkodit, sairaalat?

Tässä omia tavaroita sortatessa tuli mieleen, että ehkä itsekin voisi kirppareilta löytää jotain. Olen kyllä käyttänyt hyvin hyödyksi kaveripiirin varastojen tyhjennykset. Niitä voisi ehkä olla enemmänkin tai useammin. Eikö olisi hyvä laittaa tavara kiertämään, sillä sinun "vanha ja tylsä" voi olla monelle "uusi ja upea". :)

Kommentit

  1. No itseasiassa monen "vanha ja tylsä" on taas toiselle täysin "uusi ja ilahduttava". :)
    Pokkareita kannattaa lahjoittaa myös esim. sairaaloihin - ihmiset jotka ovat siellä potilaina sekä usein pitkäaikaisvierailijoina, arvostavat jos on muutakin lukemista kuin viisi vuotta vanha Seura, josta kannetkin ovat jo jääneet matkan varrelle.
    www.emmaushelsinki.fi - sijaitsee siinä lähellä missä ennen asuin Vallilassa - tekevät poliittisesti ja uskonnolisesti sitoutumatonta maailmanparannustyötä - joten heille on kiva lahjoittaa, jos vierastaa muita "hihhuleilta" tuntuvia kohteita.. :)
    Huuto.netin lisäksi on tietysti myös esim. tuo Mikko.fi ja Keltainen pörssi. Helppoa mutta kätevää.
    Ja jos keväämmälle jää tavaraa, niin mennään taas yhdessä ihan fyysisesti kirpputoreilemaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa