keskiviikkona, toukokuuta 29, 2013

Maukasta

Valko-Venäjällä ruoka oli aika erilaista kuin meillä täällä. Kaikkiruokaisena sain syötyä hyvin, mutta kun tarjontakin oli melko yksipuolista, niin kotiintullessa kaipasi makuja. Olen pitkään harkinnut tekeväni suosittua avokadopastaa, joka on lisännyt Suomessa vokadon myyntiä runsaasti. Avokadot ovat yhtä suurinta herkkuani, pasta taas ei, mutta nyt ne pääsivät raaka-aineiksi.

Ihanaa, kun kaupasta sai ostaa tuoreita yrttejä ja maustekasveja. HeVi-osasto suorastaan huusi minun nimeä kun astuin kauppaan. Valkosipulia, chiliä, limeä, persiljaa, basilikaa ja avokadoa. Jälkiruuaksi mukaan tarttui myös hollantilaisia mansikoita. Pasta oli juuri niin hyvää kuin on annettu ymmärtää, lime toi ihanan raikkauden, avokado taas pehmeyden, chili ja valkosipulit antoivat potkua ja yrtit syvyyttä, juustot vahvistivat rakennetta. Pastaksi valitsin täysjyvätuorepastan ja prosciutto-täytetyt tortellinit, tuoreversiona nekin. Namnamnam!



tiistaina, toukokuuta 28, 2013

Voihan Valko-Venäjä

Olin viime viikon naisten lentopallomaajoukkueen mukana Valko-Venäjällä, kaupungissa nimeltään Mogilev. En ole ikinä ollut niin idässä, vaikka 30¤21' leikkaakin Suomen itäistä reunaa esimerkiksi Lieksan läpi.

Kuva

En myöskään ole ollut niin "Venäjällä". Olen käynyt Eestissä ja Latviassa entisen Neuvostoliiton alaisista maista ja Puolassa sekä Bulgariassa Itä-Euroopan maita tarkasteltaessa. Oli kuin olisi palannut vähintään 1970-luvulle tai jopa 1960-luvulle, jos en ole koskaan käynytkään. He itse sanovat, etteivät kuulu Eurooppaan, mihin lie sitten kuuluvat, koska minun mielestäni Venäjäkin on Eurooppaa.

On ihanaa olla kotona, vaikka kaiken kaikkiaan matka menikin hienosti. Alkushokki oli raju, mutta elämään tottui, kun oli selkeät rutiinit. En kuitenkaan syä ihan heti kanaa tai mitään leivitettyä. En myöskään syö spagettia tai banaaneja. Mutta aion syödä vihanneksia ja juoda hanavettä!

En ostanut matkalta mitään nettitunnuksia lukuunottamatta. Jouduinkin pulaan, kun lentokentällä ei ollut a) ravintolaa, b) rahanvaihtoa. Pulan pelasti kello-ostos. Venäläinen "muisto" Valko-Venäjältä, joka ei voisi olla yhtään vähempää venäläinen, jopa enemmän kuin Moskova tai Pietari ovat nykypäivänä. :)

torstaina, toukokuuta 16, 2013

Huhhahhei, kiire mukanaan vei!

Tällä hetkellä ajatukset täyttyvät lähinnä kiipeilystä, töistä ja urheilun tukitoimista. Tykkään, ei voi muuta sanoa. Kiipeily on yhtä kuin yhdessäoloa Samin kanssa, urheilun tukitoimissa taas saan tehdä toisille hyvää ja viihdyn työssäni. Noilla kolmella päivät täyttyvät aamusta iltaan, eikä oikein muulle jää tilaa. Siksi täälläkin on ollut hyvin hiljaista.

Boulderoimassa Kari-Viirua Taivaskalliolla (C) Sami Laakkonen

Kiipeily on niin kivaa ja siitä on tullut kirjoitettua monta juttua Treeniblogin puolelle. Tämän hetken ykköstavoitteena on Italian matkan huimat lähetykset (reittien kiipeämiset puhtaasti ylös). Aikaa on vielä 1,5 kk. Urheilun tukitoimet huipentuvat tietyllä tapaa ensi viikolla. Silloin olen maajoukkueen joukkueenjohtajan hommissa Valko-Venäjällä.

Noran blogin Facebook-sivulle laitan aika ajoin linkkejä, joten sitäkin kannattaa seurata! :)
Palataan taas! :)

maanantaina, toukokuuta 06, 2013

Kevät

On se täällä, pakko olla, kun krookuksetkin kukkivat.En edes muistanut, että meillä on takapihalla krookuksia. Kiva, että on eikä myyrät ole syöneet. :)




Mistä muusta huomaa kevään? Ainakin katupölystä, lämpenevistä ilmoista (vaikka pipo päässä ja kevyttoppiksessa yhä kuljenkin), lätkän MM-kisoista, wapusta tietenkin, likaisista ikkunoista, kesäkuntoon-mainoksista, halusta olla koko ajan ulkona ja niin monesta muusta. Onneksi taite talvesta kevääseen meni hyvin nopeasti. Rakastan talvea ja kesää, kevätkin menee ja aurinkoinen syksy, mutta sellaiset puolivälikelit on niiiiiin ärsyttäviä. Silloin ei voi tehdä juuri mitään ulkona. 

Lämmenneet kelit ja pitkät päivät (siis valoisuus) näkyy myös katukuvassa. Monet lähtevät rohkeasti matalissa kengissä ja lyhyissä lahkeissa/helmoissa ulos. Itse en vielä pysty, kuten yllä mainitsenkin. Tämän kevään ja varmasti kesänkin juttu on värit, joita näkee paljon garderoobeissa. Mitään must-hankintaa en ole vielä kohdannut, mutta ehkä jotain korallia tai keltaista saatan vielä hankkia. Miten sinä, onko värit sun juttusi? 
 

torstaina, toukokuuta 02, 2013

Tykkäsin

Wappuiltaan oli varattu leffa, 21 tapaa pilata avioliitto. Kotimainen komedia, jossa pääosia näyttelevät tv-kansalle tutut Putous-näyttelijät, mm. naispääosaa näyttelee Armi Toivanen.

Kuva

Leffa oli suorastaan loistava. Kivan leppoisa viihdesetti wappupäivän iltaan. Sai nauraa, muttei tarvinnut tuntea myötähäpeää, sai vähän mietittävää, mutta myös "vahvistusta" omille ajatuksille parisuhteesta. Suosittelen kaikille pariskunnille ja miksei sinkuillekin. ;)

Tykkäsin leffan juonen ja näyttelijöiden lisäksi Armin eli Sannan vaatteista. Erityisesti raitahaalari oli mieleen. Kun vain olisi samanlainen timmi kroppa, niin istuisi paremmin. Kivat kesämaisemat pisti miettimään kesän ohjlemaa, ainakin Suomenlinnaan on päästävä tai sitten jonnekin Espoon ulkosaaristoon.

Viime viikolla leffatarjonnassa oli Tom Cruisen tähdittämä Oblivion. Scifi-settiä toimintasäväyksellä. Ei mikään maailmoja mullistava, vaikka käsittelikin juuri sitä aihetta.

Ps. Wappupäivä on hyvä päivä mennä leffaan suoraan kallionkolosta. Eipä erottunut pipopäinen ulkoiluvaatteissa haalareista ja muista hattupäistä. :D


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...