keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Aito

Onneksi asiakasillalliset loppuvat tällä viikolla tähän. Tai siis ainakin Suomessa. eilen tuli testattua Aito. Oikein piristävä paikka sekin. Suomalaista ruokaa tyyliin valitse 2 tai 3 ta jopa 5 kolmesta alkuruuasta, pääruuasta tai jälkiruuasta.

Minä valitsin haukimoussea, peltopyytä ja karpalojäädykettä. Hyviä olivat ja ruuan kruunasi hedelmäinen valkoviini ja jälkiruuan makea riesling.

Paikka oli pieni, mutta kotoisa. Pöydät olivat täynnä, vaikka oli tiistai. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Tykkäsin.

tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Sushia nam nam

Helsinkiin on tullut mukavasti japanilaisia ravintoloita. Itse olen vähän huonosti kartoittanut niitä viime aikoina, mutta onneksi tilanne pääsi korjaantuman. Vierailin nimittäin asiakkaan kanssa Hesperiankadulla sijaitsevassa Umeshussa.

Minulla paikkaa ovat kehuneet jopa japanissa asuneet. Ja tottahan se oli, ruoka oli loistavaa. Suussa sulavaa grillilohinigiriä, useamman kalan jättimakia, sashimia ja misokeittoa, ihan näin alkuun mainitakseni. Kaikki oli todella herkullista ja palvelu nopeaa. Suosittelen!

sunnuntaina, lokakuuta 25, 2009

Mitä sirkusta

Mahtavaa sellaista tarjosi tänään ainakin Sirkus Finlandia. Kaikki esiintyjät olivat huikean taidokkaita ja hyviä.

Aikaisemmin on ollut aina melkein joku, joka ei ole niin säväyttänyt. Tällä kertaa elämyksiä sai kaikista esiintyjistä, jopa klovneista. Klovnien esityksessä ei ole yksin kiittäminen heitä, vaan myös katsomosta tullutta vapaaehtoista. Hän oli loistava.

Vaativimpia suorituksia olivat ehdottomasti keinuakrobaatit ja yksipyöräisillä ajaneet. Molemmat mongolialaisia. Myös suomalainen tulitaiteilija, Antti Suniala, oli vaikuttava. Suosittelen tsekkaamaan setin!

Into piukeena

Nyt viimeisen kerran BB:stä. :)

BB-talohan on hyvin pieni ja varmaan myös ahdistava asuttavaksi kolmen kuukauden ajan. Siellä varmasti ajatukset suppeentuvat ja milialat korostuvat runsaasti. Ei tietenkään kaikilla, mutta suurimmaksi osaksi. BB-talon asukkaathan ovat vielä tällä hetkellä jaettu Slummiin ja Paratiisiin. Jaon on suorittanut useinmiten talon kapteeni, mutta myös itse BB on välillä puuttunut asiaan.

Toisille Slummi on kuin paratiisi ja toisille toisinpäin. Ja mikä tähän on syynä, m inusta se on asenne. Esim. Esa A on ihan avomesti sanonut, että tykkää olla Slummissa, koska siellä on tekemistä ja ei niin välitä bilettämisestä. Toni sen sijaan ainakin käyttäytyy tysin päinvastaisesti. Kun hän joutuu niin sanotulle huonommalle puolelle, niin heti alkaa mökötys ja valitus. Ja minkä takia, kun on niin heikko asenne.

Miten nämä ihmiset, joilla ei ole asennetta pärjäävät normaalissa elämässä? Eihän esim. mikään työpaikka tipu taivaasta tai jos joudut työttömäksi, niin et ainakaan nouse suosta ennen kuin itse haet uutta paikkaa. Onhan se kiva vaan olla ja rypeä omassa itsesäälissä, mutta ei siellä kovin kauaa voi olla. Eikä elämä voi olla pelkkää juhlimista ja ei elämän nautinnot voi olla kiinni vain juhlimisesta. Minä ainakin saan paljon tyydytystä siitä, että kehitän itseäni, saavutan tavoittelemiani asioita ja onnistun haastavissa tilanteissa.

Kyllä minuakin tietysti välillä ottaa päähän, kun ei saa positiivista palautetta ja/tai kiitosta hienosti suoritetuista jutuista, mutta kyllä minä itsekin sen verran ymmärrän, että milloin on onnistunut ja milloin ei. Ja epäonnistumiset eivät minua ainakaan lannista, vaan minut ainakin jokainen mutka matkassa saa parantamaan suoritusta ja yritäämään yhä korkeammalle osoittaen muille, ettei kannata jättää huomioimatta jatkossa.

Lapsethan ovat tässä asiassa hyviä esimerkkejä. (okei, ei kaikki mutta suurin osa) Heillä riittää intoa ja iloa uusien juttujen kokeilemiseen ja ylipäätään tekemiseen. Milloin sitten tämä into katoaa? Ja miksi? Onhan se tietysti ihan hyvä, ettei kaikki kilpaile samoista tavoitteista, mutta minusta ainakin helpottasi monen elämä, jos asenne olisi hieman positiivisempi ja innokkaampi, jopa tavoitteellisempi. Siis into piukeena!

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009

Tällä kertaa alkoholista

BB sai minut tällä kertaa avautumaan alkoholista. Kyllä se ohjelma vaan ajatuksia herättää, vaikk aon kuinka ihmisten epäsuosiossa.

Minun ja alkoholin suhde on aika heikko, tai väljä, tai miten sen nyt sanoisi, hyvin satunnainen. Olin jo teininä ja nuorena aikuisenakin hyvin periaatteellinen ja halusin alkoholia nauttia vasta, kun se oli oikeasti laillista, eli 18-vuotiaana. Ehkä huono harjoittelu on syys siihen, ettei se oikein vieläkään maistu.

Vaikka olen teekkari ja urheilijoillakin on raskaat huvit, niin silti ei ole oikein koskaan tullut opeteltua ns. juomista. Kerran olen ollut niin humalassa, että muisti pätkii. Se tapahtui armeijasta pääsemisen aikoihin inttikavereiden kanssa. Alle 10 kertaa on ollut sellainen krapula, että on tietänyt ottaneensa naista väkevämpää. Koskaan minulla ei ole kuitenkaan ollut tarvetta dokata.

Nykyisin nautin kyllä viinistä ruuan kanssa, enkä samppanjallekaan sano ei. On myös hyviä kuohuvia, Pina Colada, Cosmopolitan, Frozen Margharita ja Daiquiri sekä Fisukin maistuvat. Olen muutenkin huono juomaan litra tolkuklla, joten siideriä en osaa juoda. Lisäksi se turvottaa ja saa hampaat ihan kököiksi. Ja olut on minusta ihan tosi pahaa.

Olen jo aikaisemminkin huomannut nuorten juovan nykyään ihan älyttömän paljon, erityisesti nuorten naisten. Aina kun on tilaisuus ollaan päissään ja kunnolla. BB:ssä kaikki on tylsää, jos ei saa juoda. Kivaa ei osata pitää kuin kaatokännissä, milloin ei ole minkäänlaista konsensusta omaan käytökseen. Jälkikäteen sitten pistetään kaikki kännisekoilujen piikkiin. Ja jos nyt sinulta kerran Slummiin jouduttuasi evätään pikkujuhlat, joissa saa kolme alkoholijuomaa, niin sitten mökötetään kunnolla.

Miten ihmiset eivät yhtään hallitse omaa käytöstään tai tekemisiään, jos kyse on alkoholista. Miten on mahdollista, että kaikkea tekemistä ja mielialaa hallitsee kuningas-alkoholi?

maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Kaunis Mieli

Eilen tuli tv:stä elokuva nimeltä "Kaunis Mieli". Elokuva on niin koskettava ja sykähdyttävä. Jo vuonna 2001, kun Jennin kanssa kävimme katsomassa Plevnassa oikein isolta kankaalta Russel Crowen tähdittämän setin, olin niin vaikuttunut ja päässä pyöri.

Ainakin minut, jolla oli joskus aika runsas mielikuvitus, elokuva sai ajattelmaan, että onkohan kaikki mitä minä näen ihan todellista. Onko ne ihmiset joille juttelen, onko se joukkue, jossa pelaan, onko se koulu, jota käyn aivan oikeasti olemassa. Tiettävästi kuitenkin kaikki ovat olleet ja ovat yhä ihan fyysisesti oikeasti olleet ja eläneet.

Pienenähän minulla, kuten varmasti lähes jokaisella lapsella, oli mielikuvituskaveri. Minun kaverini nimi oli Siri. Riinan mielikuvituskaverin nimi oli Peija. Mutta miksi vain lapsilla saa olla mielikuvituskavereita, miksei meillä aikuisilla voisi olla. Joskus pahimpina hetkinä asioiden sanominen ääneen helpottaisi tilannetta. Eikä yksin ollessaan tuntisi oloaan niin yksinäiseksi. Hulluksihan sitä heti sanottaisiin, jos kadulla puhelisi näkymättömälle frendille.

Viime aikoina olen tuntenut itseni skitsofreeniseksi lentopallokentällä. Kun samaan aikaan pitää pelata ja valmentaa, niin ajatukset ovat aika sekaisin. Onneksi minkkilaumassa löytyy myös omilla aivoilla ajattelivia ja peliälyä omistavia, että ihan jokaista ei tarvitse kädestä pitäen ohjata.

Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina hirveästi. Onneksi nykyään osataan jo itsekin hakea apua, ja vielä ajoissa. Tahti työelämässä on kiihtynyt ja kun kaiken pitäisi tulla heti ja kaikkea pitäisi olla, niin kyllähän se on aika raastavaa. Meitä kaikkia ei ole luotu elämään sellaisessa oravanpyörässä. Sama sääntö siis pätee niin ihmiskunnassa kuin elänkunnakin, vain vahvat ja voittajat pärjäävät loppuviimein.

perjantaina, lokakuuta 16, 2009

Esimerkkinä Marja-Liisa

Viime kesänä minulla oli ilo nähdä Marja-Liisa Kirvesniemi ihan elävänä. Törmäsin häneen Kalevan Kisojen katsomossa ja en voinut jäädä muuta kuin seuraamaan hänen liikkeitään. Hänen nuorekas, reipas ja iloinen olemuksensa oli todella piristävä ja positiivinen näky. Hän jutteli tällä kertaa 20-vuotiaiden tyttöjen kanssa ja olisi voinut hyvin olla yksi heistä, eikä heidän äitinsä.

Tukka oli rento polkka. Päällä oli hyvinistuvat farkut ja värikäs sadetakki. Hänen liikkeensä olivat nopeita ja sulavia ja hänen puheensa ja naurunsa pulppusi iloisesti. Nyt Marja-Liisa kertoo tuntemuksistaan Iltalehdessä. Kesällä näkemäni perusteella en todellakaan muistanut, eikä olisi voinut nähdä tuota kärsimystä ja tuskaa, minkä hän on viime vuosina kokenut. Hän on hieno esimerkki, ainakin minulle, siitä, että pitää vaan taistella ja uskoa parempaan. Unohtaa sitten menneet ja elää hetkessä!

torstaina, lokakuuta 15, 2009

U-N-I = nukun

Kyllä enoni oli n. 50 vuotta sitten pikkasen väärässä. Minun kohdallani ei nimittäin ainakaan pidä paikkaansa se, että jos näen unta, nukkuisin hyvin.

Muutamat viimeiset viikot olen nukkunut todella levottomasti. Olen heräillyt öisin useamman kerran, nähnyt paljon unia ja aamulla ollut todella väsynyt. Ja unet, jotka olen nähnyt, ovat olleet todella synkkiä ja useinmiten joudun, joko heräämään väkisin, että ne loppuisivat, tai olen niissä tosi vihainen ja sitten heräänkin todella äkäisenä.

Olen nähnyt todella paljon unia töistä ja niissä asiat eivät koskaan mene putkeen. Pari yötä sitten oli pakottaa herättää itsensä, kun näin unta, jossa olin mökillä ja paikka oli täynnä eläimiä. Eläimethän ovat sinänsä ihan jees, mutta ei silloin, jos ne tappavat toisiaan ja käärmeet hyökkäävt kimppuun ja purevat. Ja viimeksi viime yönä näin viimeisenä unta, että olin lupautunut pelaamaan Karkkilaan, mutta siellä valmensikin korisvalmentajat. Treeneissä oli 15 tyyppiä ja koska paikalliset olivat valmentajien kavereita, seisoin kentän laidalla koko treenin. Suutuin todella paljon, että varaan aikaa matkustamiseen edes-takas 2 tuntia ja aivan turhaan. Näihin tunnelmiin ei ole kiva herätä aamulla, varsinkaan, kun kello on vasta kuusi. Ja jos satun vielä nukahtamaan, niin klo 7 ei paljon huvita nousta tai edes avata silmiä huonosti nukutun yön jäljiltä.

Tämä tapahtuu silti vain öisin. Illalla nukahtaminen on todella vaikeaa, vaikka olisin älyttömän väsynyt. Ja jos ja kun yöllä herään, en vaivu uneen ihan lähiminuutteina. Jos joskus saan mahdollisuuden nukkua päivällä tai iltapäivällä tai illalla, kuten nyt sairaslomalla, nukun aina todella sikeästi ja nukahtaminen käy hetkessä.

Missä vika ja mistä apu?

Naisellisuus

Viivi Avellaan pohtii omassa blogissaan naisellisuutta, ainakin Iltalehden mukaan. Hänen artikkelinsa käsittelee enemmän naisellista pukeutumista ja sitä miksi suomalaisnaiset eivät käytä meikkiä ja korkkareita.

Viivin mielestä syy on meidön historia, kun miehet olivat sodassa ja naiset joutuivat hommiin, sekä pula-ajassa, jolloin ei ylimääräisiä osteltu. Minusta pukeutuminen riippuu monelta osin käytännöllisyyteen, asenteeseen ja myös rahaan. Ja mit naisellisuuteen tulee, se on paljon muutakin kuin pukeutumista.

Minähän olen tällä viikolla ihan tv:ssä kertonut, että omat valintani varsinkin uran suhteen eivät ole "niitä naisellisimpia". Tällä tarkoitan sitä, että olen ollut armeijassa, niin varusmiehenä kuin töissä, olen koulutukseltani DI ja ottanut urheilun ihan tosissani. Tälläkin hetkellä olen ainoa nainen työpaikalla tiimissäni. Silti en pidä itseäni epänaisellisena, vaikka valintojen perusteella joku voisi niin väittää. Ja miten valintani ovat vaikuttaneet pukeutumiseen? En voi laittaa hametta puhdistilahaalarin alle, ritilälattialla ei voi kävellä korkokengillä, puhdastilassa ei ole hyvä olla meikkiä, hame ei ole lentopalloon tai moneen muuhunkaan lajiin paras vaatevalinta ja korkkarit on juostessa aika ikävät.

Toki pukeudun silloin kuin on mahdollista hameeseen ja korkokenkiin, mutta noita vaatteita ei ole tullut ostettua ennen Minkki P:hen tutustumista juurikaan varastoon. Tämä ihan siksi, että kertakäytölle saattaa tulla melko paljonkin hintaa ja tilaisuuksia ei ole historiassa hirveästi ollut. Ja mikä meikkaamiseen tulee, niin sekin on osaltani lisääntynyt vuosien aika jonkin verran, vaikka saatan yh nykyäänkin mennä töihin ilman mitään meikkiä, mutta aikaisemmin ei joko ollut rahaa tai syytä uhrata kymmeniä euroja kosmetiikkaan, joka menee vanhaksi ennen kuin on edes oppinut käyttämään.

Yksi syy suomalaisnaisten käytännölliseen pukeutumiseen löytyy tietenkin säistä. Ei ole kiva kävellä märissä kengissä ja palella. Housut nyt vaan ovat lämpimämmät ja samoin vaikka moon-bootsit. Kyllä minä ainakin katson säälivin ilmein palelevia ihmisiä kaupungilla, kun he yrittävät pikkuhepeneissä talsia loskaista katua. Laittaisivat korkkarit kassiin ja käyttäisivät niitä vian sisätiloissa.

Luulen, että ole ihan ainoa nainen, jolla on samanlaisia syitä pukeutua housuihin tia käytännöllisiis tasapohjakenkiin. Olen silti ihan yhtä nainen kuin se, joka joka aamu käyttää tunnin valmistautumiseen, että pääsee ovesta ulos.

Nämäkin korkkarit odottavat tilaisuutta. Nämähän oli kyllä pakko ostaa, vaikka ei niitä tulisi käytettyäkään...

keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Sauhuttelu

Minähän en todellakaan tupakoi. En voi sietää edes minkäänlaista tupakansavua. Minulle oli juhlaa, että baarit ja ravintolat muuttuivat savuttomiksi. Ulkomaillahan näin ei ole ja siellä aina tajuaa Suomen hyvyyden tässä asiassa.

Minä en vain voi ymmärtää mitä tupakanpoltossa ihmisiä viehättää, jopa addiktoi. Tupakallahan on älyttömästi kaikkia haittoja: "Tupakointi aiheuttaa riippuvuutta ja lisää syöpään sairastumisen riskiä. Tupakointi myös heikentää verenkiertoa sekä lyhentää ikää." (Wikipedia), "Tupakointi aiheuttaa useita keuhkosairauksia" (tohtori.fi), "Tupakan terva värjää hampaita ja pureutuu kiilteessä oleviin halkeamiin. Tupakoijalle muodostuu hammaskiveä tavallista enemmän, ja se puolestaan altistaa iensairauksille." (Tupakkaverkko), jne...

Asia on tullut minulle esille viime aikoina BB:n myötä. Siellä lähes jokainen polttaa. Ja jos asukkat eivät saa tupakkaa, niin he suorastaan sekoavat. Jo parin tunnin paussi on kaameaa kärsimystä, saati sitten parin päivän pakkolepo.

Kyllähän minä kuulen myös töissä, että "parhaat keksinnöt tehdään tupakka-askin kanteen, tupakalla ollessa". Ja että "voi sinne tupakkahuoneeseen tulla vain istumaan, ei siellä tarvitse polttaa". Jepjep, en todellakaan. Jos luovuus ja kekseliisyys on siitä kiinni, että tupakoiko tai istuuko tupakkahuoneessa, niin minä olen sitten mielummin mielikuvitukseton ja tylsä.

Minua häiritsee myös todella paljon tupakoivien käyttäytyminen tupakoimattomia kohtaan. Ilmeisesti tupakoivat eivät todellakaan tajua sitä hajua, joka tupakoinnista leviää ja tarttuu joka paikkaan. Minusta Suomessa on laki, että ei saa tupakoida ihan oven edessä. Silti kuitenkaan kukaan ei koskaan huomauta niille, jotka eivät jaksa kävellä metriä kauemmaksi ovelta ja minä saan sisäänmennessä viimeiseksi henkoseksi myrkkypilven. Pahin tilanne on sateella, kun katoksen alla tupakoidaan. Sade sulkee katoksen siten, että tupakoidessa sen alla ei ole yhden yhtä puhdasta happimolekyyliä.

Millä tupakointi saataisiin loppumaan? Miksi ihmiset haluavat riistää itseltään terveyden? En vaan voi käsittää!

Uutinen

Iltalehti uutisessaan näin:

Onnettomuus tapahtui yhdeksän jälkeen tiistai-iltana Länsiväylällä Isomäen kohdalla Espoon suuntaan menevällä kaistalla. (Linkki)

Minusta Espoon sukunimenimukainen kaupunginosa sijaitsee Vihdintien varressa Kalajärven kupeessa. Joten mietin vain, että olenkohan seisoskellut tuolla Länkkärin varressa tuohon aikaan...

Lisäksi kummastuttaa miten Länsiväylällä voidaan mennä Espoon suuntaan, kun se sijaitsee lähes kokonaisuudessaan Espoossa ja asiaa kommentoikin Espoon poliisi...

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Taas

Minulla on taas sinuiitti-infektio. Siis sivuonteloiden, tutummin poskionteloiden, tulehdus. Antibioottikuuri ja sairaslomaa kolme päivää.

Piti hieman leikkiä kotilääkäriä ja googlettaa, että miksi taas, kolmannen kerran suoden sisään. Lääkäri ei nimittäin osannut suoralta kädeltä sanoa, kun ei pitänyt minun sairastelua mitenkään usein tapahtuvana. Minullehan tuo on älyttömän usein. Kutne olen maininnut, niin edellisen kerran sairastin 2005 helmikuussa ja nyt maraskuusta 2008 lähtien kolmesti poskionteloita ja kerran angiinan.

Angiina oli huonoa tuuria, enkä ollut ainoa. Sitä ei lasketa. Jotne lähdin selvittämään, että mistä johtuu sinuiitti. Ja päädyimme Samin kanssa seuraavaan lopputulokseen. Minulla on hyvin jäykkä rintaranka. Se menee helposti lukkoon. Ja kun se menee lukkoon, jäykistyy niska ja tiehyet kurkussa kapenevat. Kun tiehyet kapenevat, niin lima ei pääse liikkumaan, vaan alkaa kerääntyä kurkkuun ja nenään sekä poskionteloihin. Lima on oivaa kasvualustaa bakteereille ja sienille, jotka ovat yleisiä sinuiitti-infektion aiheuttajia. Sitä en kyllä tiedä mistä ne tulevat, vai asuuko ne aina minussa.

Ranka on viime aikoina mennyt yhä useammin lukkoon, kun teen tietokoneen kanssa työtä ja liikunta on vähentynyt sekä yksinkertaistunut. Aikaisemminhan aktiivisina vuosina treenejä oli lähes joka päivä ja lentopallossa kädet sekä kok oyläkroppa liikkuu paljon. Lisäksi apu oli aina lähellä, treeneissä sai tarvittaessa rangan auki joka kerta.

Myös pöly ja kylmyys saavat liman liikkeelle ja siten taudin puhkeamaan. Wappunahan pölysi paljon ja silloin sairastin. Nyt on tullut yhtäkkiä kylmä ja nenä ruvennut toimimaan. Yhteisvaikutus on varmasti kaikista pahin.

Jos siis jatkossa haluan välttää taudin, niin pitää alkaa joogata, kuten netissäkin neuvotaan, pelata paljon lentopalloa, käydä salilla, venytellä ja mikä parasta olla hierottavana.

maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Sängyssä

Aamulla väsytti ja palelsi, kurkku oli kipeä ja olo höntti. Mittasin kuumeen ja mittari pompsahti lämpimiin lukemiin. Niinpä olen viettänyt päivän sängyssä, ainakin suurimmaksi osaksi. Aina välillä on joutunut nimittäin antamaan meilitse hoitoa asiakascaseissa. Välillä on myös valitettavasti joutunut juoksemaan vessassa, vatsakin sairastaa jostain syystä.

Keli on ollut mitä parhain sairastaa. Myrsky on heitellyt niin lehtiä kuin oksia ikkunaan ja välillä tuntuu, että ikkunat hajoavat. Lumisade oli ja meni ja nyt taivaalta putoilee vain vettä.

MeNaisten jatkis Michael Jacksonista on tullut päivitettyä ja pari muutakin juttua lehdestä tullut löydettyä. Vitamiineja on naukkailtu niin paljon kuin vaan on pystynyt ja nestettä kitattua paljon. Toivottavasti tämä tästä, sillä huomenna on pakko mennä töihin.

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Nopea oppimaan

Kun sanotaan, ettei marista, niin laitetaan sitten vähän positiivisempaa juttua. :) Otan siis nopeasti opiksi ja arvostan jokaista kommenttia, jonka te lukijat vaivaudutte kirjoittamaan.

Puolivapaana viikonloppuna on ihana nauttia olemisesta. Niinpä pyöräytin eilen sämpylöitä ja tein maukasta intialaista ruokaa. Tänään teen pihahommia aurinkoisessa syyskelissä ja lähden nauttimaan urheilun ilosta pelikavereiden kanssa.

Eilen sain myös luettua pari lehteä, jotka ovat odottaneet liian kauan. Ja niistä löytyikin ihan mukavia juttuja. Kuten suositus Katja Kallion uudesta kirjasta ja vinkkejä sekä venyttelyyn, että nälänhallintaan. Tuli myös katsottua leffa, Sinä, Minä Ja Dupree, joka oli mukavan aivoton romanttinen komedia.

Illalla pimeässä, mutta kirkkaassa kelissä oli myös mukava ihailla pihan uusia myrskylyhtyjä. Ja olihan se mukava myös havaita omissa orkideoissa kaksi uutta kukkavartta. En minä siis tarvtse mitään piristystä, vaan muutosta ajattelutapaan ja havainnointiin. Pienistä iloista syntyy suuri onni!

Minä olen tylsä

Tällaiseen tulokseen on tullut. Nauran nykyään tosi harvoin tai hassuttelen tai keksin itse jotain hauskaa äärimmäisen harvoin. Lähes kaikki toimet on suuniteltu etukäteen ja etenen kalenterin mukaan, eikä siellä lue "Kerro vitsi!", "Tanssi imurin kanssa!" tai "Laula haarukkaan!".

Viimeksi nauron viikko sitten, kun serkkuni kutsui minua läskitrampoliiniksi. Sitä ennen, en muista milloin. Surullista! Spontaanius, nautinto ja ilo ovat piiloutuneet jonnekin. Eihän hauskuun pakottamalla tule, se on paljon enemmän tilannekomiikkaa, verbaalista lahjakkuutta ja mielikuvitusta. Luulen, että minä en ole ainoa, joka murehtii tätä, ainakin meidän asunnossa on toinenkin.

Luulen, että stand-up-koomikot ovat suuressa suosiossa juuri tämän ilon puutteen takia. Ennen ihmiset kokoontuivatn yhteen ja veistelivät siellä juttuja ja vitsejä. Nykypäivänä mennään ennemminkin anonyymeinä kuuntelemaan yhtä ihmistä ja hänen juttujaan. Meidän suvussa, erityisesti Äidin puolella, ollaan aina kerrottu kaiken maailman hölmöjä tarinoita ja väännetty sanoja ja käytetty todella paljon verbaaliakrobatiaa. Se on ollut hauskaa ja se on kannustanut kaikkia kehittämään erilaisia tarinoita. Nyt kun näemme niin harvoin, niin voi yhdellä kädellä laske akuinka monta kertaa vuodessa näitä juttuja tulee kerrottua. Jos minä itse vieraassa seurassa alan vääntelemään sanoja, niin minua katsotaan pitkään ja pidetään idioottina. Niinpä minunkin osalta tämä hassuttelu on jäänyt lähes kokonaan pois.

Syytän spontaaniuden katoamisesta hektistä yhteiskuntaa. Työpäivät ovat pitkiä ja agressiivisia ajatusten suhteen. Aina on kiire jonnekin, eikä pää ehdi levätä. Enää ei tavata niin paljon muita ihmisiä, ainakaan spontaanisti. Lähes kaikki on suunniteltu etukäteen ja edetään vanhojen kaavojen mukaan. Luovuus ja mielikuvitus ahdetaan niin pieneen tilaan, ettei se pääse sieltä ulos ainakaan kovin helposti!

perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Turvallinen Suomi

Ainakin Suomi oli ennen todella turvallinen. Mutta valitettavasti ei enää nykypäivänä. Enää et voi jättää autoon mitään, ainakaan Helsingin Keskustassa. Samantien autoon murtaudutaan ja kaikki viedään, niin puhelimet, laukut läppäreineen ja muut vähän arvokkaat tavarat. Eikä auton tarvitse olla parkissa kuin 30 minuuttia.

Enn pystyit jättämään kotioven auki yöksi tai vaikka viikonlopuksi, kun lähdit reissuun. Nyt meilläkin on varashälyttimet ja ne laitetaan päälle aina, kun asunnosta poistutaan. Ravintolassa ollessasi joudut pitämään käsilaukkua sylissä, ettei kukaan vie sitä. Rahapussitkin viedään taskuista Keski-Euroopan malliin.

Minä en uskalla kulkea yksin juuri missään. Taksissakin nykypäivänä jännittää ja yritän aina etsiä taksin numeron ja henkilökortin tiedoksi. Ihmisisä pahoinpidellään, raiskataan, ryöstetään, tapetaan ja jopa murhataan hyvinkin heppoisista ja olemattomista syistä. Eikä aina kyseessä ole ulkomaalaiset, ryöstöissä kyllä, mutta useinmiten henkirikoksiin syyllistyvät suomalaiset ja vielä naiset.

Mikä avuksi?

tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Tästä se lähtee

Tuli todettua, että aineenvaihduntaa kiihdyttävät kofeiinipitoiset tabletit eivät ole minua varten. Ne pistivät elimistön niin rajusti toimimaan, että se ei ollut enää hallussa. Lämpö nousi ainakin 0,5 astetta, oksennutti ja oli muutenkin todella hutera olo. Jos haluan kiinteytyä ja laihtua, on vain noudatettava tiukkaa ruokavaliota ja liikuttava.

Yritän aloittaa siten, että syön muuten normaalisti, mutta jätän kaiken sokerin, ylimääräisen rasvan ja laktoosin pois. Sokeri sekä lihottaa, turvottaa että myöskin väsyttää. Laktoosi turvottaa ja rasva nyt vaan lihottaa.

Katsotaan miten elo tästä nyt sitten lähtee sujumaan!!

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009

Lasten kanssa

Lauantai meni kokonaisuudessaan lasten kanssa, nimittäin 5- ja 7-vuotiaiden serkkujen. Ensin Maija Poppanen HKT:ssä, sitten akrobatialeikkejä Tapiolassa.

Heti kun Maija POppaseen sai varata lippuja, olimme Äidin kanssa jonossa. Maija POppanen on jäänyt mieleen elävästi lapsena nähdystä elokuvasta. Kirjoja en ole lukenut. Pienet serkkuni oli hyvä syy ja veruke lähteä katsomaan lasten musikaalia. No, ilmeisesti olisi voinut myös mennä vaikka ihan Äitin kanssa kaksistaan, sillä katsomossa oli ainakin puolet ryhmistä pelkkiä aikuisia.

Maija Poppanen oli todella hienosti tehty ja erittäin vaikuttava. Ihana! Kyllä siellä tunteet iski pintaan itse kullekin. Tulisipa elokuvasta vaikka uusi versio...

Musikaalissa oli paljon tansseja ja lauluja. Serkkuni harrastavat taitoluistelua, pianon soittoa ja ovat muutenkin todella innokkaita esiintymään. Vanhempi tyttö sanoikin, että hänestä tulee näyttelijä. Ja kun edellisellä viikolla sekä he että minä olimme kaikki käyneet katsomassa Saltimbancon, niin loppuiltahan meni akrobatialeikeissä. Minä heilutin ja nostin ja pöritin ja heittelin tyttöjä. Välillä toimin kiipeilytelineenä ja välillä läskitrampoliinina, kuten nuorempi tyttö ilmaisi. :) Totuusha tulee lasten suusta!

Illan kruunasi aivan mieletön ruoka ja ähky. Jälkiruokaa en edes jaksanut syödä.

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Vuoristorataa

Sellaiseta se on ollut. Välillä täyillä alamäkeen, välillä ei millään meinaa päästä mäen päälle. Myös tunteet ja olotilat kulkevat aika vauhdilla ylös-alas.

Espanjan jälkeen olo on ollut todella heikko. En tiedä miksi. Koko ajan vain oksettaa ja heikottaa. Kun syö, olo helpottuu hetkeksi, mutta sitten taas alkaa hikoilu ja ahdistus. Lisäksi olen ollut todella väsynyt, mutta silti herään yöllä ja koko ajan näen levottomia unia.

Jos vaikka tämä rauhallisempi vikonloppu toisi viimein helpotuksen.

Tämä viikko oli myös aikamoista hulinaa töissä ja vapaa-ajalla. Maanantaina ensin täysi työpäivä ja illalla vielä illalliselle Sassoon. Sassossa oli muuten ihan mielettömän hyvä ruoka. Tiistaina täysi työpäivä ja illalla sosialisointia sisustamisen ja valmistujaisjuhlien myötä. Keskiviikkona puolikas työpäivä ja loppupäivä+ilta työpaikan yhteistä ajanviettoa. Torstaina täysi työpäivä ja päälle sosialisointia Äitin kanssa ystävämyynnissä. Perjantaina ylipitkä työpäivä ja päälle kauppareissu sekä täysi simahtaminen.

Liikuntaa ei siis ole ehtinyt harrastaa, tai no, ei olisi kyllä pystynytkään. Olenkin tullut siihen tulokseen, että olen vanha. Nimittäin viisi vuotta sitten olisin kyllä pystynyt sisällyttämään viikonkin ajanjaksoon vaikka mitä. Nyt on keskityttävä maksimissaan kahteen kerrallaan. Nyt minä keksityn työntekoon ja ruokavalion seuraamiseen. Alkuviikosta se meni vähän huonommin erinäisten tapahtumien takia, mutta nyt taas ruhdistäydytään. Ja kun ruokavalioasia on saatu toimimaan itsestään, niin sitten voi alkaa enemmän keksittyä työntekoon ja urheilemiseen. Surkeaa, mutta se on vain kohdattava realismi ja totuus!!

Niin ja kotiakin pitäisi hoitaa ja itseäkin. Niille ei kummallekaan ole uhrattu tällä viikolla sekuntiakaan. Tänään onkin sitten edessä vaatteiden sorttausta, imurointia ja muuta mukavaa kotihommaa!!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...