Siirry pääsisältöön

Taas

Minulla on taas sinuiitti-infektio. Siis sivuonteloiden, tutummin poskionteloiden, tulehdus. Antibioottikuuri ja sairaslomaa kolme päivää.

Piti hieman leikkiä kotilääkäriä ja googlettaa, että miksi taas, kolmannen kerran suoden sisään. Lääkäri ei nimittäin osannut suoralta kädeltä sanoa, kun ei pitänyt minun sairastelua mitenkään usein tapahtuvana. Minullehan tuo on älyttömän usein. Kutne olen maininnut, niin edellisen kerran sairastin 2005 helmikuussa ja nyt maraskuusta 2008 lähtien kolmesti poskionteloita ja kerran angiinan.

Angiina oli huonoa tuuria, enkä ollut ainoa. Sitä ei lasketa. Jotne lähdin selvittämään, että mistä johtuu sinuiitti. Ja päädyimme Samin kanssa seuraavaan lopputulokseen. Minulla on hyvin jäykkä rintaranka. Se menee helposti lukkoon. Ja kun se menee lukkoon, jäykistyy niska ja tiehyet kurkussa kapenevat. Kun tiehyet kapenevat, niin lima ei pääse liikkumaan, vaan alkaa kerääntyä kurkkuun ja nenään sekä poskionteloihin. Lima on oivaa kasvualustaa bakteereille ja sienille, jotka ovat yleisiä sinuiitti-infektion aiheuttajia. Sitä en kyllä tiedä mistä ne tulevat, vai asuuko ne aina minussa.

Ranka on viime aikoina mennyt yhä useammin lukkoon, kun teen tietokoneen kanssa työtä ja liikunta on vähentynyt sekä yksinkertaistunut. Aikaisemminhan aktiivisina vuosina treenejä oli lähes joka päivä ja lentopallossa kädet sekä kok oyläkroppa liikkuu paljon. Lisäksi apu oli aina lähellä, treeneissä sai tarvittaessa rangan auki joka kerta.

Myös pöly ja kylmyys saavat liman liikkeelle ja siten taudin puhkeamaan. Wappunahan pölysi paljon ja silloin sairastin. Nyt on tullut yhtäkkiä kylmä ja nenä ruvennut toimimaan. Yhteisvaikutus on varmasti kaikista pahin.

Jos siis jatkossa haluan välttää taudin, niin pitää alkaa joogata, kuten netissäkin neuvotaan, pelata paljon lentopalloa, käydä salilla, venytellä ja mikä parasta olla hierottavana.

Kommentit

  1. Parane pian.
    Mää aioin kanssa ihan oikeasti aloittaa joogan, ajattelin jo ens tiistaina mennä ekan kerran.

    Olen ihan varma, että siitä on apu moneen asiaan nyt ja erityisesti tulevaisuudessa. =)

    VastaaPoista
  2. Paljon kiitoksia!!

    Tämä oli hyvin pohdiskeltu johtopäätös. Asiassa voi hyvinkin olla perää.

    VastaaPoista
  3. Jaanaba, suosittelen hotjoogaa, vaikka en itse siellä ole käynyt. Astanga on aika raskasta alkuun ja vie kuulemma 3 vuotta säännöllisellä harjoittelulla päästä jollekin tasolle. Tämä ei ollut mitenkään masennus.

    Mutta siis, jooga kuin jooga, niin suosittelen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa