Siirry pääsisältöön

Lasten kanssa

Lauantai meni kokonaisuudessaan lasten kanssa, nimittäin 5- ja 7-vuotiaiden serkkujen. Ensin Maija Poppanen HKT:ssä, sitten akrobatialeikkejä Tapiolassa.

Heti kun Maija POppaseen sai varata lippuja, olimme Äidin kanssa jonossa. Maija POppanen on jäänyt mieleen elävästi lapsena nähdystä elokuvasta. Kirjoja en ole lukenut. Pienet serkkuni oli hyvä syy ja veruke lähteä katsomaan lasten musikaalia. No, ilmeisesti olisi voinut myös mennä vaikka ihan Äitin kanssa kaksistaan, sillä katsomossa oli ainakin puolet ryhmistä pelkkiä aikuisia.

Maija Poppanen oli todella hienosti tehty ja erittäin vaikuttava. Ihana! Kyllä siellä tunteet iski pintaan itse kullekin. Tulisipa elokuvasta vaikka uusi versio...

Musikaalissa oli paljon tansseja ja lauluja. Serkkuni harrastavat taitoluistelua, pianon soittoa ja ovat muutenkin todella innokkaita esiintymään. Vanhempi tyttö sanoikin, että hänestä tulee näyttelijä. Ja kun edellisellä viikolla sekä he että minä olimme kaikki käyneet katsomassa Saltimbancon, niin loppuiltahan meni akrobatialeikeissä. Minä heilutin ja nostin ja pöritin ja heittelin tyttöjä. Välillä toimin kiipeilytelineenä ja välillä läskitrampoliinina, kuten nuorempi tyttö ilmaisi. :) Totuusha tulee lasten suusta!

Illan kruunasi aivan mieletön ruoka ja ähky. Jälkiruokaa en edes jaksanut syödä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat...

Kaikki SkiExpoon

Ensi viikonloppuna on Messukeskuksessa SkiExpo ja sen lisäksi myös BoardExpo, Lätkä&SäbäExpo, DigiExpo ja HifiExpo. SkiExpossa on uutuutena Timantti. TIMANTTI esittelee häikäisevät huippu-uutuudet! Timanttialueella, Skiexpon keskiössä, esittäytyvät kauden väline-, varuste- ja tekstiiliuutuudet – kukin merkki omalla osastollaan. Ja tuolta Timantista löytyy myös Power Balance . Minä olen saanut mukavaa tukea ja buustia PB:stä biitsiin, maastopyöräilyyn ja lentopalloon. Viime talvena tuli vähän hiihdettyä ja laskettua PB:n kanssa ja kyllähän liuku oli pidempi ja tasapaino parempi. Olkapää on saanut liikkuvuutta tarroista ja ranteet sekä kaula koristeita. Näistä ja monista muista kokemuksista tulen kertomaan myös messuilla, joten tule testaamaan!

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin...