Heti Kiinan matkalta kotiuduttuani jatkoin ravintoloihin tutustumista. :) No, ei mulla mitään missiota ole, mutta sattuipa sopivasti Iskän synttärit ja Isänpäivä hollille.
Tällä kertaa tutustutiin Fuji Villageen. Japanilainen ravintola, että Iskä ja Äitikin pääsevtä tutustumaan uuteen makumaahan. Alkupalaksi sushia. Oli makirullia, nigireitä ja sashimia. Maistui hyvältä ja oli riittävästi. Pääruuaksi oli erilaisia herkkuja; yhdelle vartaita, yhdelle pihviä, yhdelle jättirapuja ja yhdelle kalakakkuja. Ravut olivat maukkaassa munakoisokupissa, pihvillä oli maukas teryaki-kastike, mutta kalakakut ja vartaat eivät olleet suuria elämyksiä.
Sushin puolesta voin suositella, mutta pääruuat eivät oikein säväyttäneet. Mitä seuraavaksi, se jääköön nähtäväksi. Ainakin jotain ruokakokemuksia tulossa piakkoin Kiinan raportin muodossa.
maanantai, marraskuu 09, 2009
keskiviikko, lokakuu 28, 2009
Aito
Onneksi asiakasillalliset loppuvat tällä viikolla tähän. Tai siis ainakin Suomessa. eilen tuli testattua Aito. Oikein piristävä paikka sekin. Suomalaista ruokaa tyyliin valitse 2 tai 3 ta jopa 5 kolmesta alkuruuasta, pääruuasta tai jälkiruuasta.
Minä valitsin haukimoussea, peltopyytä ja karpalojäädykettä. Hyviä olivat ja ruuan kruunasi hedelmäinen valkoviini ja jälkiruuan makea riesling.
Paikka oli pieni, mutta kotoisa. Pöydät olivat täynnä, vaikka oli tiistai. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Tykkäsin.
Minä valitsin haukimoussea, peltopyytä ja karpalojäädykettä. Hyviä olivat ja ruuan kruunasi hedelmäinen valkoviini ja jälkiruuan makea riesling.
Paikka oli pieni, mutta kotoisa. Pöydät olivat täynnä, vaikka oli tiistai. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Tykkäsin.
tiistai, lokakuu 27, 2009
Sushia nam nam
Helsinkiin on tullut mukavasti japanilaisia ravintoloita. Itse olen vähän huonosti kartoittanut niitä viime aikoina, mutta onneksi tilanne pääsi korjaantuman. Vierailin nimittäin asiakkaan kanssa Hesperiankadulla sijaitsevassa Umeshussa.
Minulla paikkaa ovat kehuneet jopa japanissa asuneet. Ja tottahan se oli, ruoka oli loistavaa. Suussa sulavaa grillilohinigiriä, useamman kalan jättimakia, sashimia ja misokeittoa, ihan näin alkuun mainitakseni. Kaikki oli todella herkullista ja palvelu nopeaa. Suosittelen!
Minulla paikkaa ovat kehuneet jopa japanissa asuneet. Ja tottahan se oli, ruoka oli loistavaa. Suussa sulavaa grillilohinigiriä, useamman kalan jättimakia, sashimia ja misokeittoa, ihan näin alkuun mainitakseni. Kaikki oli todella herkullista ja palvelu nopeaa. Suosittelen!
sunnuntai, lokakuu 25, 2009
Mitä sirkusta
Mahtavaa sellaista tarjosi tänään ainakin Sirkus Finlandia. Kaikki esiintyjät olivat huikean taidokkaita ja hyviä.
Aikaisemmin on ollut aina melkein joku, joka ei ole niin säväyttänyt. Tällä kertaa elämyksiä sai kaikista esiintyjistä, jopa klovneista. Klovnien esityksessä ei ole yksin kiittäminen heitä, vaan myös katsomosta tullutta vapaaehtoista. Hän oli loistava.
Vaativimpia suorituksia olivat ehdottomasti keinuakrobaatit ja yksipyöräisillä ajaneet. Molemmat mongolialaisia. Myös suomalainen tulitaiteilija, Antti Suniala, oli vaikuttava. Suosittelen tsekkaamaan setin!
Aikaisemmin on ollut aina melkein joku, joka ei ole niin säväyttänyt. Tällä kertaa elämyksiä sai kaikista esiintyjistä, jopa klovneista. Klovnien esityksessä ei ole yksin kiittäminen heitä, vaan myös katsomosta tullutta vapaaehtoista. Hän oli loistava.
Vaativimpia suorituksia olivat ehdottomasti keinuakrobaatit ja yksipyöräisillä ajaneet. Molemmat mongolialaisia. Myös suomalainen tulitaiteilija, Antti Suniala, oli vaikuttava. Suosittelen tsekkaamaan setin!
Into piukeena
Nyt viimeisen kerran BB:stä. :)
BB-talohan on hyvin pieni ja varmaan myös ahdistava asuttavaksi kolmen kuukauden ajan. Siellä varmasti ajatukset suppeentuvat ja milialat korostuvat runsaasti. Ei tietenkään kaikilla, mutta suurimmaksi osaksi. BB-talon asukkaathan ovat vielä tällä hetkellä jaettu Slummiin ja Paratiisiin. Jaon on suorittanut useinmiten talon kapteeni, mutta myös itse BB on välillä puuttunut asiaan.
Toisille Slummi on kuin paratiisi ja toisille toisinpäin. Ja mikä tähän on syynä, m inusta se on asenne. Esim. Esa A on ihan avomesti sanonut, että tykkää olla Slummissa, koska siellä on tekemistä ja ei niin välitä bilettämisestä. Toni sen sijaan ainakin käyttäytyy tysin päinvastaisesti. Kun hän joutuu niin sanotulle huonommalle puolelle, niin heti alkaa mökötys ja valitus. Ja minkä takia, kun on niin heikko asenne.
Miten nämä ihmiset, joilla ei ole asennetta pärjäävät normaalissa elämässä? Eihän esim. mikään työpaikka tipu taivaasta tai jos joudut työttömäksi, niin et ainakaan nouse suosta ennen kuin itse haet uutta paikkaa. Onhan se kiva vaan olla ja rypeä omassa itsesäälissä, mutta ei siellä kovin kauaa voi olla. Eikä elämä voi olla pelkkää juhlimista ja ei elämän nautinnot voi olla kiinni vain juhlimisesta. Minä ainakin saan paljon tyydytystä siitä, että kehitän itseäni, saavutan tavoittelemiani asioita ja onnistun haastavissa tilanteissa.
Kyllä minuakin tietysti välillä ottaa päähän, kun ei saa positiivista palautetta ja/tai kiitosta hienosti suoritetuista jutuista, mutta kyllä minä itsekin sen verran ymmärrän, että milloin on onnistunut ja milloin ei. Ja epäonnistumiset eivät minua ainakaan lannista, vaan minut ainakin jokainen mutka matkassa saa parantamaan suoritusta ja yritäämään yhä korkeammalle osoittaen muille, ettei kannata jättää huomioimatta jatkossa.
Lapsethan ovat tässä asiassa hyviä esimerkkejä. (okei, ei kaikki mutta suurin osa) Heillä riittää intoa ja iloa uusien juttujen kokeilemiseen ja ylipäätään tekemiseen. Milloin sitten tämä into katoaa? Ja miksi? Onhan se tietysti ihan hyvä, ettei kaikki kilpaile samoista tavoitteista, mutta minusta ainakin helpottasi monen elämä, jos asenne olisi hieman positiivisempi ja innokkaampi, jopa tavoitteellisempi. Siis into piukeena!
BB-talohan on hyvin pieni ja varmaan myös ahdistava asuttavaksi kolmen kuukauden ajan. Siellä varmasti ajatukset suppeentuvat ja milialat korostuvat runsaasti. Ei tietenkään kaikilla, mutta suurimmaksi osaksi. BB-talon asukkaathan ovat vielä tällä hetkellä jaettu Slummiin ja Paratiisiin. Jaon on suorittanut useinmiten talon kapteeni, mutta myös itse BB on välillä puuttunut asiaan.
Toisille Slummi on kuin paratiisi ja toisille toisinpäin. Ja mikä tähän on syynä, m inusta se on asenne. Esim. Esa A on ihan avomesti sanonut, että tykkää olla Slummissa, koska siellä on tekemistä ja ei niin välitä bilettämisestä. Toni sen sijaan ainakin käyttäytyy tysin päinvastaisesti. Kun hän joutuu niin sanotulle huonommalle puolelle, niin heti alkaa mökötys ja valitus. Ja minkä takia, kun on niin heikko asenne.
Miten nämä ihmiset, joilla ei ole asennetta pärjäävät normaalissa elämässä? Eihän esim. mikään työpaikka tipu taivaasta tai jos joudut työttömäksi, niin et ainakaan nouse suosta ennen kuin itse haet uutta paikkaa. Onhan se kiva vaan olla ja rypeä omassa itsesäälissä, mutta ei siellä kovin kauaa voi olla. Eikä elämä voi olla pelkkää juhlimista ja ei elämän nautinnot voi olla kiinni vain juhlimisesta. Minä ainakin saan paljon tyydytystä siitä, että kehitän itseäni, saavutan tavoittelemiani asioita ja onnistun haastavissa tilanteissa.
Kyllä minuakin tietysti välillä ottaa päähän, kun ei saa positiivista palautetta ja/tai kiitosta hienosti suoritetuista jutuista, mutta kyllä minä itsekin sen verran ymmärrän, että milloin on onnistunut ja milloin ei. Ja epäonnistumiset eivät minua ainakaan lannista, vaan minut ainakin jokainen mutka matkassa saa parantamaan suoritusta ja yritäämään yhä korkeammalle osoittaen muille, ettei kannata jättää huomioimatta jatkossa.
Lapsethan ovat tässä asiassa hyviä esimerkkejä. (okei, ei kaikki mutta suurin osa) Heillä riittää intoa ja iloa uusien juttujen kokeilemiseen ja ylipäätään tekemiseen. Milloin sitten tämä into katoaa? Ja miksi? Onhan se tietysti ihan hyvä, ettei kaikki kilpaile samoista tavoitteista, mutta minusta ainakin helpottasi monen elämä, jos asenne olisi hieman positiivisempi ja innokkaampi, jopa tavoitteellisempi. Siis into piukeena!
keskiviikko, lokakuu 21, 2009
Tällä kertaa alkoholista
BB sai minut tällä kertaa avautumaan alkoholista. Kyllä se ohjelma vaan ajatuksia herättää, vaikk aon kuinka ihmisten epäsuosiossa.
Minun ja alkoholin suhde on aika heikko, tai väljä, tai miten sen nyt sanoisi, hyvin satunnainen. Olin jo teininä ja nuorena aikuisenakin hyvin periaatteellinen ja halusin alkoholia nauttia vasta, kun se oli oikeasti laillista, eli 18-vuotiaana. Ehkä huono harjoittelu on syys siihen, ettei se oikein vieläkään maistu.
Vaikka olen teekkari ja urheilijoillakin on raskaat huvit, niin silti ei ole oikein koskaan tullut opeteltua ns. juomista. Kerran olen ollut niin humalassa, että muisti pätkii. Se tapahtui armeijasta pääsemisen aikoihin inttikavereiden kanssa. Alle 10 kertaa on ollut sellainen krapula, että on tietänyt ottaneensa naista väkevämpää. Koskaan minulla ei ole kuitenkaan ollut tarvetta dokata.
Nykyisin nautin kyllä viinistä ruuan kanssa, enkä samppanjallekaan sano ei. On myös hyviä kuohuvia, Pina Colada, Cosmopolitan, Frozen Margharita ja Daiquiri sekä Fisukin maistuvat. Olen muutenkin huono juomaan litra tolkuklla, joten siideriä en osaa juoda. Lisäksi se turvottaa ja saa hampaat ihan kököiksi. Ja olut on minusta ihan tosi pahaa.
Olen jo aikaisemminkin huomannut nuorten juovan nykyään ihan älyttömän paljon, erityisesti nuorten naisten. Aina kun on tilaisuus ollaan päissään ja kunnolla. BB:ssä kaikki on tylsää, jos ei saa juoda. Kivaa ei osata pitää kuin kaatokännissä, milloin ei ole minkäänlaista konsensusta omaan käytökseen. Jälkikäteen sitten pistetään kaikki kännisekoilujen piikkiin. Ja jos nyt sinulta kerran Slummiin jouduttuasi evätään pikkujuhlat, joissa saa kolme alkoholijuomaa, niin sitten mökötetään kunnolla.
Miten ihmiset eivät yhtään hallitse omaa käytöstään tai tekemisiään, jos kyse on alkoholista. Miten on mahdollista, että kaikkea tekemistä ja mielialaa hallitsee kuningas-alkoholi?
Minun ja alkoholin suhde on aika heikko, tai väljä, tai miten sen nyt sanoisi, hyvin satunnainen. Olin jo teininä ja nuorena aikuisenakin hyvin periaatteellinen ja halusin alkoholia nauttia vasta, kun se oli oikeasti laillista, eli 18-vuotiaana. Ehkä huono harjoittelu on syys siihen, ettei se oikein vieläkään maistu.
Vaikka olen teekkari ja urheilijoillakin on raskaat huvit, niin silti ei ole oikein koskaan tullut opeteltua ns. juomista. Kerran olen ollut niin humalassa, että muisti pätkii. Se tapahtui armeijasta pääsemisen aikoihin inttikavereiden kanssa. Alle 10 kertaa on ollut sellainen krapula, että on tietänyt ottaneensa naista väkevämpää. Koskaan minulla ei ole kuitenkaan ollut tarvetta dokata.
Nykyisin nautin kyllä viinistä ruuan kanssa, enkä samppanjallekaan sano ei. On myös hyviä kuohuvia, Pina Colada, Cosmopolitan, Frozen Margharita ja Daiquiri sekä Fisukin maistuvat. Olen muutenkin huono juomaan litra tolkuklla, joten siideriä en osaa juoda. Lisäksi se turvottaa ja saa hampaat ihan kököiksi. Ja olut on minusta ihan tosi pahaa.
Olen jo aikaisemminkin huomannut nuorten juovan nykyään ihan älyttömän paljon, erityisesti nuorten naisten. Aina kun on tilaisuus ollaan päissään ja kunnolla. BB:ssä kaikki on tylsää, jos ei saa juoda. Kivaa ei osata pitää kuin kaatokännissä, milloin ei ole minkäänlaista konsensusta omaan käytökseen. Jälkikäteen sitten pistetään kaikki kännisekoilujen piikkiin. Ja jos nyt sinulta kerran Slummiin jouduttuasi evätään pikkujuhlat, joissa saa kolme alkoholijuomaa, niin sitten mökötetään kunnolla.
Miten ihmiset eivät yhtään hallitse omaa käytöstään tai tekemisiään, jos kyse on alkoholista. Miten on mahdollista, että kaikkea tekemistä ja mielialaa hallitsee kuningas-alkoholi?
maanantai, lokakuu 19, 2009
Kaunis Mieli
Eilen tuli tv:stä elokuva nimeltä "Kaunis Mieli". Elokuva on niin koskettava ja sykähdyttävä. Jo vuonna 2001, kun Jennin kanssa kävimme katsomassa Plevnassa oikein isolta kankaalta Russel Crowen tähdittämän setin, olin niin vaikuttunut ja päässä pyöri.
Ainakin minut, jolla oli joskus aika runsas mielikuvitus, elokuva sai ajattelmaan, että onkohan kaikki mitä minä näen ihan todellista. Onko ne ihmiset joille juttelen, onko se joukkue, jossa pelaan, onko se koulu, jota käyn aivan oikeasti olemassa. Tiettävästi kuitenkin kaikki ovat olleet ja ovat yhä ihan fyysisesti oikeasti olleet ja eläneet.
Pienenähän minulla, kuten varmasti lähes jokaisella lapsella, oli mielikuvituskaveri. Minun kaverini nimi oli Siri. Riinan mielikuvituskaverin nimi oli Peija. Mutta miksi vain lapsilla saa olla mielikuvituskavereita, miksei meillä aikuisilla voisi olla. Joskus pahimpina hetkinä asioiden sanominen ääneen helpottaisi tilannetta. Eikä yksin ollessaan tuntisi oloaan niin yksinäiseksi. Hulluksihan sitä heti sanottaisiin, jos kadulla puhelisi näkymättömälle frendille.
Viime aikoina olen tuntenut itseni skitsofreeniseksi lentopallokentällä. Kun samaan aikaan pitää pelata ja valmentaa, niin ajatukset ovat aika sekaisin. Onneksi minkkilaumassa löytyy myös omilla aivoilla ajattelivia ja peliälyä omistavia, että ihan jokaista ei tarvitse kädestä pitäen ohjata.
Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina hirveästi. Onneksi nykyään osataan jo itsekin hakea apua, ja vielä ajoissa. Tahti työelämässä on kiihtynyt ja kun kaiken pitäisi tulla heti ja kaikkea pitäisi olla, niin kyllähän se on aika raastavaa. Meitä kaikkia ei ole luotu elämään sellaisessa oravanpyörässä. Sama sääntö siis pätee niin ihmiskunnassa kuin elänkunnakin, vain vahvat ja voittajat pärjäävät loppuviimein.
Ainakin minut, jolla oli joskus aika runsas mielikuvitus, elokuva sai ajattelmaan, että onkohan kaikki mitä minä näen ihan todellista. Onko ne ihmiset joille juttelen, onko se joukkue, jossa pelaan, onko se koulu, jota käyn aivan oikeasti olemassa. Tiettävästi kuitenkin kaikki ovat olleet ja ovat yhä ihan fyysisesti oikeasti olleet ja eläneet.
Pienenähän minulla, kuten varmasti lähes jokaisella lapsella, oli mielikuvituskaveri. Minun kaverini nimi oli Siri. Riinan mielikuvituskaverin nimi oli Peija. Mutta miksi vain lapsilla saa olla mielikuvituskavereita, miksei meillä aikuisilla voisi olla. Joskus pahimpina hetkinä asioiden sanominen ääneen helpottaisi tilannetta. Eikä yksin ollessaan tuntisi oloaan niin yksinäiseksi. Hulluksihan sitä heti sanottaisiin, jos kadulla puhelisi näkymättömälle frendille.
Viime aikoina olen tuntenut itseni skitsofreeniseksi lentopallokentällä. Kun samaan aikaan pitää pelata ja valmentaa, niin ajatukset ovat aika sekaisin. Onneksi minkkilaumassa löytyy myös omilla aivoilla ajattelivia ja peliälyä omistavia, että ihan jokaista ei tarvitse kädestä pitäen ohjata.
Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina hirveästi. Onneksi nykyään osataan jo itsekin hakea apua, ja vielä ajoissa. Tahti työelämässä on kiihtynyt ja kun kaiken pitäisi tulla heti ja kaikkea pitäisi olla, niin kyllähän se on aika raastavaa. Meitä kaikkia ei ole luotu elämään sellaisessa oravanpyörässä. Sama sääntö siis pätee niin ihmiskunnassa kuin elänkunnakin, vain vahvat ja voittajat pärjäävät loppuviimein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
