Siirry pääsisältöön

Vaikea aamu

Tänään oli todella vaikea aamu. Eipä ole ollut tällaista sitten hetkeen. Tuntui, että ei ollut nukkunut yhtään, vaikka tietääkseni olin kok oyön ainakin ollut silmät kiinni. Kertaakaan en yön aikana ollut syvässä unessa, sill änäin koko yön mitä ihmeellisempiä unia ja heräilin koko ajan.

Aamulla oli tarkoitus lähteä Samin matkaan seiskan pintaan, mutta eipä siitä tullut mitään. Yritin viel änukkua edes hetken sikeästi, mutta uni oli niin pinnallista. Viimein oli pakko nousta ja tulla töihin, mutta kyllä oli tuskaista. Koko kävelymatkan tuntui, että luuhistun ihan kohta. Perille kuitenkin selvisin.

Lisämurhieta pääkoppaani aiheuttaa se, että minulla on työmotivaatio aika matalalla. On sellainen fiilis, että en taida olla ihan oikealla alalla. Haluisin ehkä olla enemmän tekemisissä ihmisten kanssa. Nyt kun teen aika yksinäistä tutkimustyötä. Ja nyt kun pienetkin asiat ottaa päähän, niin haluisin ehkä olla myös työssä, jossa voi pukeutua. Nyt labrassa ollessani en voi edes pitää hametta, eikä ole mitään järkeä meikata, kun kuumien kammioiden avaaminen polttaa meikit naamaan.

Lisäksi mä näytän ihan kamalalta. Olen niin väsynyt, että haluisin vain olla hetken. Tulisi vaikka joku pikkuflunssa, että saisi pari päivää hyvästä syystä vain olla ja tehdä omia juttuja. Näytän myös hirveältä siksi, että olen niin löysä. Treenit on aloitettu, mutta tuntuu kuin sillä ei olisi mitään merkitystä. Lisäksi olen ollut tiukkana ruuan kanssa, mutta sekään ei tunnu auttavan. Ehkä tuloksia ei ihan parissa viikossa näe, mutta vie epätoivoon ja luovuttamiseen helposti. :(

Onneksi olen ihan intsinä tupareista. Energiaa riittäisi myös treenaamiseen ja kodinlaitoon ja ne vievätkin sitten kaikki viikonloput ja viikonlopun jälkeen olen usein väsyneempi kuin perjantaina.

Kommentit

  1. Annahan kuule vähän armoa itsellesi siellä! Ja kärsivällisyyttä. Ei ne treenaamisen ja ruokavalion tuomat muutokset kropassa viikossa näy...

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä kuin koutsi! Relaa ja nauti elämästä. Ens kesänä kyljet on varmasti kunnossa =)

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä kuin koutsi! Relaa ja nauti elämästä! Kyljet on kunnossa ens kesänä...;)

    VastaaPoista
  4. "Lisäksi olen ollut tiukkana ruuan kanssa, mutta sekään ei tunnu auttavan. Ehkä tuloksia ei ihan parissa viikossa näe, mutta vie epätoivoon ja luovuttamiseen helposti. :("

    Hei nora!
    Ootko kokeillu Barry Searsin zone diettiä?
    En tietysti tiedä mitä syöt, mutta oliskohan niin, että syöt liikaa hiilihydraattia ja siitä johtuen insuliinitasosi ovat jatkuvasti liian korkealla. Silloin on jatkuvasti voimaton olo ja väsynyt olo. Osta zonediet kirja ja tutki sitä. Itse olen ollut zonella jo about 5 kuukautta, ja rasvat on palanut automaattisesti pois kun oon syönyt hiilihydraattia ja proteiinia kokoajan oikeassa suhteessa. Olo on ollut kokoajan energinen ja hetkeäkään ei oo ollut voimaton olo. Tsemmppiä:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anonyymi vinkistä.

    Mutta mutta, minähän en ole syönyt vehnää, ruista, enkä perunaa yli vuoteen, joten siitä se ei ole ehkä kiinni.

    Muutenkin suolistoni on vähän hankala ja urheilen pääsääntöisesti ihan kunnolla, niin erilaisten diettien noudattaminen on aika vaikeaa.

    Kiitos vielä kuitenkin vinkistä. :)

    VastaaPoista
  6. Voi mua oikein harmittaa kun en lukenut tuota viestiä sinä päivänä kun sulla on ollut tollanen fiilis! Koska mä niiiiin tiedän miltä toi fiilis tuntuu kun itsestä näyttää ja tuntuu kamalalta, eikä meinaa pysyä edes pystyssä kun maanvetovoima kiskoo alaspäin!
    Mä alan paremmaksi kanssalukijaksi ja piristäjäksi! Mä oon harjaantunut tossa jälkinmäisessä, edes jollekin tasolle kuitenkin! ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa