Siirry pääsisältöön

No niin

Selkä sitten meni taas jotenkin pois paikoiltaan. Jo eilen aamulla huomasin, että selässä tuntuu taas jossain kolmennen/neljännen rintanikaman kohdalla kipua, kun kääntää päätä. Sehän on minule aika perinteistä ja normaalia, joten en niin välittänyt. Kipu kuitenkin yltyi päivän mittaan paljon pahemmaksi kuin normaalisti. Itse asiassa niin pahaksi kuin se oli kerran Vanajassa pelatessani, milloin en pystynyt liikuttamaan koko yläkroppaa ja yksi nikama oli täysin vinossa.

Menin Samin kanssa kuitenkin punttisalille ja siellä tehdessäni vasemmalla kädellä ojentajaa (oikeallahan en pysty tekemään mitään) naksahti kunnolla. Kipu täytti koko mielen ja oli aivan älytön. En pystynyt hengittämään, en makaamaan selällään, en liikuttamaan päätä. Menin heti suihkuun ja odottamaan Samia pois Kinesiksestä. Sitten apteekin kautta kotiin. Apteekista oli pakko ostaa jotakin kipua lievittävää voidetta, joka vaikuttaisi nopeasti. Onnekis kotona oli edellisistä onnettomuuksista jääneitä vahvoja särkölääkkeitä.

Niiden voimalla selvisin alkuyön, mutta loppuyönä en saanut nukuttua ollenkaan. Nyt odottelen, että pääsen naksauttajalle ja saan selän paikoilleen.On se kumma, että minulla sattuu selkään niin usein. Olenko nykyään niin heikko vai onko minussa rakenteellista vikaa? Tämä pitäisi kyllä selvittää jotenkin, on nimittäin kohtuu ikävää kärsiä tällaisista oireista niin usein.

Kommentit

  1. Terve!

    En edes tiedä miten eksyin sun blogiin, mutta netissä pyöriessä kaikkea näköjään sattuu ja tapahtuu.

    Kuulostaa noi sun heräämisongelmat ihan tutulta aika ajoittain itsellekin, vaikka en ihan samanlainen duraceli olekaan kuin sinä parhaimillaan näköjään olet ollut:)


    Yritä nyt löytää jostain motivaatiota töihin.päivä kerrallaan eteenpäin sen enempää miettimättä miten hommat ratkeaa. teet sen välttämättömän työn, mutta jätät "häsläämisen" muiden harteille.lepäät kerrankin kunnolla ja samin kanssa keksitte jotain hauskaa tekemistä, mikä ei sisällä liikaa fysiikkapainoitteisia juttuja.

    Levolla ja ravitsevalla ruualla + kotiväen/kavereiden tuella laitetaan sinut hyvään iskuun ensi kesää varten.Tällöin minunkaan ei tarvitse työttömänä potkia kentän laidalla tyhjiä juomapulloja.Tsemppiä ja kaikkea hyvää loppuvuodelle:)

    T: Juomavastaava 2007


    ps. Suosittelen hankkimaan apteekista rautajuomaa; sen henkinen vaikutus hemoglobiiniin ja jaksamiseen on huomattava:)

    p.p.s. ehkä törmätään 27.10 ??

    VastaaPoista
  2. Moi Niko!

    Kiva, että löysit tähän portaaliin ja kommentoitkin vielä! Todella hienoa!

    Me nähdään 27.10. ja voidaan sitten keskustella lisää! :)

    Kiitos kaikista vinkeistä!

    VastaaPoista
  3. Selkä on muuten nyt paranemaan päin. Eli se on naksautettu kohdalleen, mutta kipu on vielä todella kova. Levätään vähän, niin eiköhän se siitä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa