Siirry pääsisältöön

11 asiaa

Kun MinkkiP haastaa, niin silloin on vastattava. "Pakko" ilmenee hänen omista vastauksistaan. ;)



1. Mikä luonteenpiirteesi on sinussa vahvimpana arjessa?
Sosiaalisuus, joska valitettavasti myös mukavuudenhalukkuus. Valitettavasti siksi, että se tarkoitta usein laiskuutta.

2. Mikä viisu tai runo (tai loru tai poru) kuva sinua parhaiten?
Onpa vaikee löytää sopivaa. Joko mä en kuuntele biisien sanoja ajatuksella tai sitten sitä oikeaa ei vain ole osnut kohdalle. Saa ehdottaa teidän mielestä sopivaa. Mieleen tulee vaan Tik Takin Heilutaan, erityisesti silloin kun jotain tehdään, nin sitä tehdään sitten täysillä:
"Hei me heilutaan taas mutta ei me kaaduta
Ehkä väsyttää vähän mutta nyt ei nukuta
Hei me heilutaan taas mutta ei me kaaduta
Ei me menneisyyttä kaduta eikä sitä kelata"




3. Mikä on paheesi?
Hyvä ruoka ja salmiakki. Aika ajoin myös kalenterin liikatäyttö ja halu miellyttää kaikkia.

4. Mistä tahtoisit jäädä ihmisten mieleen?
Hyvistä teoista ja osaamisesta. 

5. Montako kertaa koko elämäsi aikana olet muuttanut?
Melko monta, jos lasketaan mukaan myös lukioaikana muutot lukuvuoden (4 lukuvuotta) jälkeen takaisin kotiin. Aikuisemmalla iällä, eli armeijan jälkeen muuttoja on 4.

6. Millainen olet kun suutut?
Punainen, kärkäs ja nopealiikkeinen.

7. Milloin olet viimeksi suuttunut?
En muista yhtään. Ei ole tapana olla pitkävihainen, eikä muistella ikäviä juttuja jälkikäteen.

8. Mieluisin tapasi viettää aikaa?
Sportata hyvässä seurassa. Tehdä ja syödä hyvää ruokaa. 

9. Milloin viimeksi olet koskettanut (elävää)puuta (ett niinku huonekaluja tms. ei lasketa! ;) kädelläsi, halannut sellaista ja painanut posken vasten kaarnaa?
Viime viikolla kiipeillessä, ei siis ylöspäin kavutessa, vaan laskeutuessa pelipaikoilta ilman köyttä. ;)

10. Mikä olisi mielestäsi ihanin/mieluisin lahja, mikä voisit saada läheiseltäsi?
Olishan noita vaihtoehtoja vaikka kuinka monta. ;) Mutta tärkeintä ja ihaninta olisi yhteinen ja kiireetön aika.

11. Mitä tahtoisit/voisit kysyä minulta?
Mikä on meidän joukkueen tavoite?


Haastetaan mukaan Jaanaba ja Anna Katariina. Ja kaikki, ketkä haluavat tähän vastata. :)


Kommentit

  1. Kiits haasteesta, kyllä vastaanotan sen. =)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi3/7/12 22:36

    Haasteeseen vastattu! :)
    -Kata

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille vastaamisesta. Minäkin kävin minulle osoitettuihin kysymyksiin vastaamassa omilla palstoillanne.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa