Siirry pääsisältöön

Olympialaiset 2012

Tänään ne alkaa, nimittäin Olympialaiset (minä saan kirjoittaa isolla kirjaimella, jos haluan ;) ) Lontoossa. Onhan näitä odotettukin, ainakin 4 vuotta. Tai vähintään 2 vuotta, siis edellisistä olympialaisista. Viimeksi kesäkisoja vietettiin Pekingissä, eli toisella puolella maapalloa. Ajallisesti ei ihan parhaalla mahdollisella vyöhykkeellä. Nyt ollaan Euroopassa, eli seuraaminen on superhelppoa. Ja seuraaminenhan on superhelppoa ihan senkin takia, että medioita, joista seurata on nykypäivänä miljoona (okei, vähän liiottelin).

Yle mainostaa seuraavasti: "Näin katsot Lontoon olympialaisia netissä". Samassa jutussa on myös linkki seuraamismahollisuuksiin Euroopan tv:ssä ja tietysti YLE:llä.

Edellä mainituista varmasti jokainen löytää oman lajinsa ja suosikkinsa, jos ei suorana, niin tallennettuna. Minä yritän löytää mahdollisimman paljon beach volleytä, lentopalloa, yleisurheilua, purjehduskin kiinnostaa, samoin telinevoimistelu, paini ja onhan noita. Suomalaiset tulee seurattua varmasti. Heidän esittely on muuten täällä: Olympiakomitean kisasivut.

Kuva


Ja onhan urheilijat komiteat ja kaikki muut myös Twitterissä, Facebookissa, omissa blogeissaan ja nettisivuillaan. Vaikka Sebastian Coe totesikin IS:ssä, että Twitterissä kikkailevat eivät pärjää, niin ei siitä minusta mitään haittaakaan ole, jos sitä kauttakin saa kannustusta, voi jakaa tuntemuksia ja hakea spirittiä. Ei tietenkään kesken minkään 100 metrin juoksun, mutta kohtuudella. :)

Tänään pelataan siis jalkapalloa ja huomenna samoin. Avajaiset ovat perjantaina 27.7. klo 22.00 Suomen aikaan.

Loppuun vielä linkkejä:
London 2012 - viralliset kisasivut
FIVB (Kansainvälinen lentopalloliitto - lentopallo ja beach volley
Paralympics 2012
Paralympialaiset 2012




 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat...

Kaikki SkiExpoon

Ensi viikonloppuna on Messukeskuksessa SkiExpo ja sen lisäksi myös BoardExpo, Lätkä&SäbäExpo, DigiExpo ja HifiExpo. SkiExpossa on uutuutena Timantti. TIMANTTI esittelee häikäisevät huippu-uutuudet! Timanttialueella, Skiexpon keskiössä, esittäytyvät kauden väline-, varuste- ja tekstiiliuutuudet – kukin merkki omalla osastollaan. Ja tuolta Timantista löytyy myös Power Balance . Minä olen saanut mukavaa tukea ja buustia PB:stä biitsiin, maastopyöräilyyn ja lentopalloon. Viime talvena tuli vähän hiihdettyä ja laskettua PB:n kanssa ja kyllähän liuku oli pidempi ja tasapaino parempi. Olkapää on saanut liikkuvuutta tarroista ja ranteet sekä kaula koristeita. Näistä ja monista muista kokemuksista tulen kertomaan myös messuilla, joten tule testaamaan!

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin...