Siirry pääsisältöön

Vaalit 2011

Minunkin pitää omalla kauhallani hämmentää vähän vaalisoppaa. Tänä vuonnahan koimme historialliset muutoksen vaalit. Valtapuolueet vaihtuivat, ikärakenne muuttui ja suokupuolienemmistö meni toisinpäin. Äänestysprosentti oli korkea, erityisesti nuoret äänestivät aiempia vuosia innokkaammin.

En olisi uskonut ennen varsinaista vaalipäivää, että Perussuomalaiset nousisivat kolmen isoimman puolueen joukkoon. En myöskään olisi uskonut, että ihmiset todella haluavat vaikuttaa. Enkä olisi uskonut, että Kokoomuksesta tulee isoin puolue. Mutta juuri tätähän me Suomessa tarvitaan, eli muutosta, jos haluamme jotain oikeasti tapahtuvan. Kansa on päässyt vaikuttamaan ja kerrankin kansa todellakin vaikutti. Mitä mieltä minä olen tuloksesta, on vähän niin ja näin, jotain hyvää, mutta on siinä huonoakin.

Minäkin kävin äänestämässä aurinkoisena vaalipäivänä ennen Länsiväyläjuoksua. Jono oli melko pitkä, mutta liikkui nopeasti.


Oman ehdokkaan valitseminen ei ollut helppoa. Halusin tietyllä tapaa vaikuttaa, mutta en tuntenut omien vaikutusmahdollisuuksien olevan kovin mittavat. Puolue oli minulle selvä, vaikka yritinkin etsiä vaihtoehtoja vaalikoneista. Vaalikoneet vaan ovat melko raskaita ja aikaavieviä, joten en niitä pahemmin jaksanut kahlata läpi.

Pohdinkin, että haluanko äänestää ehdokasta, joka pääsee muutenkin läpi, vai antaa ääneni tukemaan uusia tulokkaita. Lisäksi pohdin, että annanko äänei ehdokkaalle, joka todennäköisesti valitaan kuitenkin hallitukseen tai edustaa Suomea Europarlamentissa ja tilalle tulee joku, jota en ole äänestänyt. Silloinkin ääneni menisi tietyllä tapaa hukkaan. No, annoin kuitenkin ääneni, ehdokkaani meni läpi, ei selvästi, mutta kuitenkin ja jatko jääköön nähtäväksi.

Meillä ei perheessä ole ollut mitään erityistä tapaa juoda vaalikahveja tai syödä vaalikakkua tai -pullaa. Päätin kuitenkin juoksusta innoissani illalla leipoa korvapuusteja, kun pakastimesta alkoi olla pullat lopussa. Tällä kertaa käytin vähän vähemmän kuin yleensä voita taikinassa ja täytteenä oli puolet Sunnuntain rahkavalmistetta vaniljan makuisena. Pinnan voitelin kuitenkin ylijääneellä sulalla voilla. Valitettavasti taikina jäi hieman liian ilmavaksi, olisi siis pitänyt vaivata enemmän. Nyt ei pullat olleet ihan niin tinttoja kuin yleensä, vaan hieman liian kuivia. Tällä kertaa kuva pullista ennen uunia. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa