Siirry pääsisältöön

Pääsiäismenot

Pääsiäinen oli tänä vuonna todella myöhään, ihan huhtikuun lopussa. Minä otin hieman ennakkoa pääsiäislomaan ja olin jo torstain lomalla. Torstai meni mukavasti päivähoidossa Lempäälässä ja ilta Tampereella kummipoikaa ihastelemassa.

Tampereelta matka jatkui kohti Savoa. Kuopiossa oli majapaikka, mutta päivät meni liukkaasti Tahkolla. Tahkon tarjotessa vielä lunta ja mäkiä, niin tuli harrastettua talven vikat skimbailut. Välineinä oli tosiaan sukset, koska tiesin olevani kumossa joka törmäässä laudalla.


Keli oli mitä parhain. aurinko paistoi, välillä mittari näytti jopa +23C, mutta rinteessä sai päästellä lähes yksin. Eipä olllut ihmisiä terasseillakaan tai after skissä...



Vaikka ilman lämpötila oli +20C, niin rinteessä oli pakko olla päällä suojavarusteet. Lumi hohkasi kylmää ja lumi lensi kaaressa. Kuoripuvun alla ei kyllä ollut kuin T-paita, mutta pitkät kalsarit oli jalassa. Jos pysähtyi aurinkoiseen paikkaan, niin heti alkoi hiki valua selässä. Liikkeessä oli hyvä olla.


Minun jalat olivat vieläkin lenkillä, sillä jo ensimmäisen laskun puolivälissä reidet hyytyi lonkankoukistajien kiristellessä. Oli siis välillä otettava aurinkoa, ihasteltava sulaa golf-kenttää ja saada pisamaryöppyjä naamaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikki SkiExpoon

Ensi viikonloppuna on Messukeskuksessa SkiExpo ja sen lisäksi myös BoardExpo, Lätkä&SäbäExpo, DigiExpo ja HifiExpo. SkiExpossa on uutuutena Timantti. TIMANTTI esittelee häikäisevät huippu-uutuudet! Timanttialueella, Skiexpon keskiössä, esittäytyvät kauden väline-, varuste- ja tekstiiliuutuudet – kukin merkki omalla osastollaan. Ja tuolta Timantista löytyy myös Power Balance . Minä olen saanut mukavaa tukea ja buustia PB:stä biitsiin, maastopyöräilyyn ja lentopalloon. Viime talvena tuli vähän hiihdettyä ja laskettua PB:n kanssa ja kyllähän liuku oli pidempi ja tasapaino parempi. Olkapää on saanut liikkuvuutta tarroista ja ranteet sekä kaula koristeita. Näistä ja monista muista kokemuksista tulen kertomaan myös messuilla, joten tule testaamaan!

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin...

Suoritin surua

 Me Naiset julkaisi tarinani helmikuussa.  https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000010205658.html