Siirry pääsisältöön

Rööperi

Punavuori on mitä hienointa asuinaluetta tällä hetkellä. Ainakin siellä talot ovat vanhoja ja upeita. Mekin olemme siellä käyneet joskus kävelemässä ja ihailemassa upeita rakennuksia. Toisin oli ennen, sen kertoi Rööperi. Elokuva Punavuoresta 1960- ja 1970-luvuilta.

Elokuvasta päällimmäisenä jäi mieleen runsas tupakan poltto, tappelut ja kiroilu. Olihan tarinassa juonensa ja nopeasti se juoksi läpi reilun kaksituntisen. Kieli jäi mietityttämään, että miten lähellä se oli sen aikaista. Sillä se ei kovin paljon eronnut nykyisestä. Elokuva oli aika karu kertomuksena, mutta varmasti hyvin todenmukainen. Silloin vain on ollut hieman julkisempaa ja jotenkin yksinkertaisempaa tuo väkivaltaisuus ja rikokset. Kaipa nykyäänkin rikollisuutta löytyy yhtälailla pieniltäkin alueilta, mutta nykyään on vaan niin paljon enemmän ihmisiä ja liikutaan sen verran enemmän, ettei edes omia kotikulmia tunne hirveän hyvin.

Pitää kyllä kysyä Äitiltä, että oliko Punavuori tuohon aikaan se pahin paikka. Äiti nimittäin asui Töölössä ja Hämeenkadulla noihin aikoihin. Ehkä nuo paikkakohtaiset rikollisuudetkin muuttuvat roimasti aikojen myötä, sillä minusta tällä hetkellä vaarallisimpia alueita Helsingissä ovat Kallio ja Sörnäinen. Minä en oikein uskalla liikkua niissä yksinäni, ainakaan pimeän aikaan.

Kommentit

  1. Ärrä Johansson17/4/09 21:52

    Nora! - Olen syntynyt Sepänkadulla 50-luvun alussa, ja voin kertoa ettei Rööperi-elokuva ole lähelläkään totuutta. Tietysti rikoksia tehtiin, mutta ennenkaikkea Rööperi oli "meidän mesta" vihamiehetkin tappelivat rinta rinnan muita vastaan tarvittaessa. Köyhyyttä oli joka kämpässä, ei ollut
    elvisteleviä kingejä, elokuvan tekijät ovat hukan
    neet moponsa. Tiivistelmäksi sopisi "... ja kun portista astui kadul
    le saattoi nähdä yhtäaikaa
    kolme tappelua, - ja neljä panoa..." Jos haluat voin lähettää linkkejä ja kirjo
    jen nimiä jotka paremmin kuin em raina kertovat Röö
    peristä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Ärrä! :)

    Olen todella kiinnostunut entisajan Helsingistä ja elämästä minun esi-isieni ja heidän esi-isiensä aikoina. Otan mielelläni vastaan vinkkejä kirjallisuudesta ja erityisesti kuvista. Kiitos!

    Minun Mummini on niin ikään ollut alkuperäinen stadilainen. Heidän kotinsa oli aivan maalla, Salmisaaressa. :) Olisi myös kiva nähdä karttoja 1920-luvun Helsingistä ja siitä, kuinka Ruoholahti ja Salmisaari ovat olleet metsää pienine rantamökkeineen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa