Siirry pääsisältöön

Siivousta

Minulla on käynyt tuuri viime aikoina todella hyvin. Sen verran on ollut työreissuja ja muita matkoja, että en ole tämän vuoden puolella siivonnut vielä kertaakaan. Pyykkiä olen toki pessyt ja astianperukonetta täyttänyt ja tyhjentänyt, mutta Sami on hoitanut meidän hushollin tiskaukset, imuroinnit, pölyjen pyyhkimiset, lattioiden pesut, lakanoiden vaihdot ja petivaatteiden puistelut jne.

Eilen kuitenkin kevään ja siivoamattomuuden kunniaksi minulle napsahti sisäsiivous, kun Sami putsasi autoa ja laittoi talvivarusteita kesäsäilöön. Meillehän on hankittu jo alkuvuodesta uusi pölynimuri, Dyson DC22 allergy parquet, jolla minä pääsin vasta nyt ensimmäisen kerran ajelemaan.

Huomattavasti tehokkaampi, mutta hiljaisempi kuin aikaisempi. Hieman tarvitsi kyykkiä, mutta kahva on silti kiva varressa, niin on selkeä paikka, josta pitää kiinni. Suutin vaihtoehtoja oli hyvin, mutta sängyn imurointiin ei oikein löytynyt sopivaa. Suuttimia on myös matalien paikkojen putsaukseen, joka on todella hyv kirjahyllyn alle menneitä villakoiria metsästäessä. Johto ei ollut kovin pitkä, mutta riittävän pitkä meidän kämpässä. Edellisen imurin johtohan ei jäänyt pisimpään pituuteensä vaan kelautui vähitellen aina takaisin koneen sisään. Etuna uudessa imurissa on myös se, että se menee todella pieneen tilaan ja kaikki osat saa kiinnitettyä siihen kiinni.

Kommentit

  1. Pakko kommentoida.
    Dysonin etu muihin imureihin on se, että sen imuteho ei vähene pölypussin täyttöasteen mukaan. Tämä johtuu sen "mullistavasta" pölyn sykloni(hyperdyper)keräysmenetelmästä. Tavanomaisilla imureilla, joissa pölyt kerätään pölypussiin, jollaista Dysonissa ei siis ole, imuteho ei pysy samana. Ainoa Dysonin haitta lienee se, että tyhjennys kannattaa tehdä ulkona, koska muuten osa pölystä vääjäämättä karkaa ilmaan.

    Niksipirkka

    VastaaPoista
  2. Hieno imuri. Meilläkin on aika uusi imuri ja sitä tosiaan tarvitaan näden karvaisten ja välillä kuraistenkin lemmikkien kanssa eläessä.

    VastaaPoista
  3. Ei edes pysty kuvittelemaan mitä elo on kahden karvaisen kaverin kanssa, kun nytkin pölyä ja likaa tulee niin paljon, että joka toinen päivä saisi olla imuroimassa. Ja eikä meitä ole kuin kaksi aikuista ihmistä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa