Siirry pääsisältöön

Vierailuilla

Minähän unohdin vallan mainita edellisessä postauksessa, että torstaihin mahtui muutakin kuin lentopalloa. Minähän vierailin siskon luona Salossa samalla kerralla. Mehän jaoimme Riinan kanssa Tampereella muutaman vuoden yhteisen asunnon. Noista vuosista on nyt muutama joulu vierähtänyt. Silloin päivittäinen yhdessäolo ja kommunikointi taisi sen verran ajaa yli, että viime aikoina ei olla ihan hirvittävästi pidetty yhteyttä. Muutama vuonna kohtaamiset rajoittuivat lähinnä vastakkain pelattuihin peleihin ja perheen tapaamisiin jouluina ja sukulaiskekkereinä.

Nyt on onneksi kuitenkin oltu yhteydessä vähän muutenkin kuin pakollisesti. Riinalla on vielä koulu kesken ja koska hän opiskelee samaa alaa kuin minä, niin joissain asioissa voin olla avuksi. Riina kyllä totesi, että hän on aina ollut jonkun sisko, mutta sanoin, että ei sen niinpäin tarvitse olla. Voin minäkin olla hänen sisko,mutta suhteet ovat nykymaailmassa sen verran merkittäviä, että niistä kannattaa kyllä mainita.

Ja taasen harhailujen jälkeen asiaan. Pelin jälkeen käytiin kaupassa hankkimassa texmex-setit ja jälkiruoka. Meillä menee aina vähän yli tuo ruuasta nauttiminen, kun ollaan yhdessä, joten nytkin jälkiruoka nautittiin vasta seuraavana aamuna. Maukkaan ja runsaan iltapalan jälkeen alettiin laulaa, nimittäin SingStaria. se on kyllä hauska peli. Nyt olen muutaman kerran sitä kokeillut tutussa seurassa tuntemattomien korvilta kaukana. En nimittäin osaa yhtään laulaa ja tuossa pelissä laulamisyrityksetkin menee usein kimittämiseksi. Suosikkejani ovat tällä hetkellä Abba ja SuomiRock. Siis sellaiset biisit, jotka jo tuntee entuudestaan hieman ja joissa on yksinkertaiset tekstit suomalaiselle.

Lauantaina käytiin katsastamassa taloa rakentavaa perhetta Sahalahdella. Perhe asuu tällä hetkellä mökillä järvenrannassa, kun talo ei ihan vielä ole asumiskunnossa. Pääsiäislauantaina kevät näytti parasta puoltaan ilta-auringossa.


Perheen äiti on metsästäjän tytär ja illalliseksi oli tarjolla peurapataa. Todella herkullista. Myös paahdetut kasvikset ja jälkiruoka upposi nopeasti. Ilta kului nopeasti jutustellessa ja seuraavana aamuna matkattiin rakennusten kautta kotiin. Iso talo on tulossa. Ja ihan itse suunniteltu. Vaikka kaikki talossa tulee olemaan juuri niin kuin itse haluaa, niin ei silti käy kateeksi rakentajille. Yhden remontin kokeneena en ihan heti itse lähtisi taloa rakentamaan. Useamman vuoden urakka ja kaikki oma aika on menetetty. Tsemppiä silti kaikille rakentajille! ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa