perjantaina, kesäkuuta 29, 2012

Naapurissa kiipeilemässä

Koska päivän ennuste oli aurinkoinen, niin lajivalinta oli selkeä, kiipeilemään. Paikkaa pohdittiin loppuun asti ja valinnaksi osui Åren naapuripitäjän Östersundin Frösönberget, jonne oli matkaa 100 km. Paikka käytiin tsekkaamassa jo tulomatkalla ja topot oli printattu, joten tiedettiin mitä edessä olisi.
Ensin näkyi vain pientä vilausta Stora Klippanin 50-metrisestä seinästä.

Kallion alla koko komeus häkellytti, pientä osviittaa korkeudesta antaa sinitakkinen mies.

Samasta paikasta kuin edellinen kuva, mutta toiseen suuntaan. Sami-pikku-ukko miettii mitä seuraavaksi. (valitettavasti aurinko häiritsi hieman kuvausta ja ylimmät kalliot feidautuvat valoon. (: )

Reitit oli merkattu hyvin topoon ja paikoin oli reitin alla fiksusti kirjoitettu kiveen, mikä reitti siitä alkoi. Menimme vain sporttiliidireittejä, ettei aikaa tuhraantunut trädie virittelyyn. Minäkin menin pari kertaa ekana ja hyvin sain topattua 25-metrisenkin liidin. Greidaus oli pääosin saman linjan mukaista, mutta välillä viitoset tuntuivat vähintään seiskoilta. Pituudesta oli myös hyötyä muutamalla reitillä. Viitosia ja kuutosia mentiin alkuun ja illasta helppoja viitosia ja yksi nelonenkin, kun alkoi pikku hiljaa jo väsy painaa.

Näitä kivimerkkejä voisi käyttää Suomessakin. Helpotti paljon reittien löytämistä.

Liidaamassa ilta-auringossa.

Toppaamassa 25-metristä. Reitti olisi jatkunut vielä 20 metriä ylös, olisi ollut hyvä paikka harjoitella multipitchiä.

Sami Brokeback Mountainilla liidaamassa.

Tänään vaurste-esitelyssä kiipeilyreput ja muut siihen liittyvät kantovarusteet. Tässä reissussa molemmilla on reppuina Arc'teryxin Miurat, Samilla 50-litrainen, minulla 30-litrainen. Molemmat oransseina.

Samilla kypärä viritettynä eturemmeillä ja takki yläremmeillä. Minulla köysi (staattinen apuköysi) pussissaan kiinni yläremmeillä ja repun edessä mini-Tatonka.

Samin 50-litrainen on osoittautunut melkoiseksi tilaihmeeksi. Sinne menee myös köysisäkkimme, joka sekin on Arc'teryxin ja mallia Pali. Köyden lisäksi valjaat, trädikamat ja jatkot sekä kengät, sadevarusteet jne... Minulla on kahdet kengät, kypärä, valjaat, juomapullot, eväät ja sadevarusteet. Tatonkassa, joka on oikeasti ns. toalettilaukku, kannan joka paikkaan hyttysmyrkyt, aurinkorasvat, puhelimen ja muut tärkeät esineet. Sopii täydellisesti repun sävyihin ja on helppo kiinnittää sulkkareilla reppuun. :)

Köysi menee tosi pieneen, kun sen osaa pakata oikein.

Köyttä voi kantaa kassiissaan myös olalla. Hihna on pitkä ja siinä on pehmuste. Pussista avautuu köyden alle alusta, jossa on kaksi lenkkiä, joihin päät saa kiinni ja alusta on tarpeeksi iso.

Vähän kevyemmällä varustuksella, eli ilman reppua.

Köysipussista avautuva alusta on myös vedenkestävä ja suojaa site köyttä kastumiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...