Siirry pääsisältöön

Älä treenaa tänään


Lily.fi:ssä on juttua siitä milloin ei pitäisi treenata. Kuusi kohtaa, jolloin kannattaisi miettiä, että onko treeni hyvästä vai pahasta. Itselle on tullut viime aikoina treeniä melko paljosti. Olen äärimmäisen huono treenaamaan yksin, joten olen hakeutunut joukkuelajeihin tai treenaamaan kavereiden kanssa. Lajeinahan tällä hetkellä on pääasiassa lentopallo ja beachvolley. Lisäksi näin talvella tulee hiihdettyä, käytyä salilla ja juostua. Mitään noista en oikein tykkää yksin tehdä, joten olen sopinut aina treeneihin seuraa ja se tarkoittaa yleensä sitä, ettei niitä myöskään peruta ihan helposti.

Juttu kolahti minuun juuri nyt, kun on todella pitkä päivä töissä takana ja ei oikein huvittaisi, vaikka toisaalta pitäisi jnejnejne... Olenhan asettanut jonkinlaisia urheilullisia tavoitteita kesälle ja kroppakin olisi kiva vihdoin saada hyvään kuntoon. Toisessa vaakakupissa painavat kuitenkin tämän viikon kaksi tulevaa lentismatsia, rasittunut olkapää ja pitkä kova treeniputki. Listasta voi vielä poimia vähät unet ja ehkä huono päivä.

Olen jo vähän aikaa ihmetellyt, että miksi treeni tuntuu niin tuskaiselta, vaikka kunnon pitäisi olla kova. Ehkä tämä johtuu juuri kunnollisen levon puutteesta. Ja kyllähän paikatkin ilmoittelevat vastustuksensa, kun niitä käyttää liikaa, eikä niillä huolla tai anna niiden levätä, kuten minun olkapääni taas kerran. Mutta ajattelin myöskin niin, että nyt tehdään, kun pystyy, sillä kyllä se päivä taas tulee, kun ei pystykään. Tänään kuitenkin enintään venyttelen. :)

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa