Siirry pääsisältöön

Pari sanaa

Pari sanaa eilisistä ei polttareihin liittyvisät kokemuksista.

Matkalla tapaamispisteeseen Espalle menin Forumin läpi. Apollo Night LIve Clubin edess oli lattialla raudoissa tyttö, joka huusi. En tied' yhtään mistä oli kyse. Ympärillä oli vartijoita, ihmisiä ja ehkä jopa tytön kavereita. Mietin vaan, että tuskin sairasta tai jonkun sairaskohtauksen saanutta laitetaan rautoihin. Tänään ei lehdissä ollut tapauksesta mitään, joten se jäi sitten mysteeriksi.

Lehdissä oli kuitenkin muita järkyttäviä uutisia nykynuorista ja ylipäätään Suomesta. "Tuntematon iski veitsen 16-vuotiaan niskaan", "Espoossa paloi päiväkodin pääty" ja "Huono kunto: Varusmiehistä lähes joka kymmenes keskeyttänyt". Mitä on tapahtunut täällä meidän turvallisessa ja rauhallisessa Suomessa, johon kaikkiin on voinut luottaa ja pärjäämme kaikessa urheilussa, kun jokaisell aon kova kunto?? Eilen pelotti kävellä illalla Kamppiin ja bussilta kotiin, kun päiväkoti, joka paloi, oli aivan meidän naapurissa ja Kampissa on aina erinäistä sakkia.

Olimme siis syömässä Cantina Westissä. Meitä oli 13 hengen porukka. Samassa salissa oli myös pari muuta pöytäseuruetta, mutta suurimmaksi osaksi oli tyhjää. Viereiset kabinetit taisivat oll atäynnä ja muuallakin oli jonkun verran ihmisiä, mutta ei mitenkään täyttä. Silti palvelu oli HIDASTA. Kabinetista tuli ulos pari kertaa tarjoilija melkein itku silmässä ja totesi toiselle "Mä en enää jaksa!". Siis todella tasokasta ja miellyttävää käyttäytymistä.

Ruoka oli hyvää ja samoin margaritat. Tarjolla fiestsetti, joss aoli lettujen täytteeksi katkarapuja, naudanlihaa tai kanaa sekä vihanneksia. Fingerfoodina oli sipulirenkaita, lohkoperunoita, lampaanmakkaroita, täytettyjä jalopenoja, rapeita täytettyjä tortilla lettuja, wingsejä, hunajamelonia. Kastikkeina oli bbq, salsa, creme fraiche, guacamole ja cheddar.



En tilannut jälkiruokaa, koska olin niin täynnä. Vaan enpä olisi sitä ehtinyt syömäänkään, kun mitään ei ollut kuulunut 40 minuutin odotuksenkaan jälkeen. Siis niin HIDASTA.

Kampissa olin ensimmäinen, joka odotti sitä tiettyä bussia. Jonotin nätisti parin metrin päässä ovesta. Kun ovi vihdoin aukeni, en päässytkään ensimmäisenä bussiin, kun ihmisiä tuuppasi eteen molemmilta sivuilta. Olin ihan hämääntynyt, että mitä häh. Eikö ihmisillä ole nykyään enää minkäänlaisia käyttäytystapoja. Bussi ei tosiaankaan tullut edes täyteen, niin mikä kiire sinne oli pakkautua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa