Siirry pääsisältöön

Liikenteessä

Olin keskiviikkona illalla Hämeenlinnassa. Matkustin autolla, sillä oli pieniä aikatauluongelmia, = liian kiire. Minusta on kiva ajaa autolla, kun liikenne sujuu soljuvasti. Tästäähän olen kirjoittanut myös aiemmin.

No, tällä kertaa liikenne ei sujunut ihan niin kuin olisi ollut kauhean kiva. Tiedän Kehä I:den ruuhkat, joten ne eivät minua haittaa enää. Tiedän myös, että Tampereen tie on vähän tukkoinen Tampereelle päin siine viiden maissa. Tällä kertaa se oli vain erityisen ruuhkainen, en kyllä tiedä miksi. Tiellä ajettiin n. 60km/h, vaikka sallittu nopeus oli 20 km/h enemmän. Eipä sekään niin haitannut, mutta sitten...

Minkä ihmeen takia jonkun pitää saada ajaa koko matka ohituskaistalla? Meidän Avensiksessa on vakionopeuden säädin, joten minun nopeuteni aika vakio. Ajan yleensä melko sallituissa rajoissa eli tälläkin kertaa moottoritiellä nopeutta oli ehkä 125 km/h. No, siinä sitten kävin pari kertaa vähän tämän ohituskaista-ajajan oikealla puolella rinnalla vähän antamassa vinkkiä, että voisi siirtyä oikealle kaistalle, mutta ei mitään, siinä se mennä körötteli vasemmalla kaistalla. Jopa jonoa alkoi kertyä taakseni, mutta äijä vaan vetää tyylillään. Alkoi pikku hiljaa ottaa pannuun moinen ajotapa, mutta sain hillittyä itseni.

Tulituossa episodissa mieleen, että miksi Suomessa äänitörvella on niin negatiivinen mielikuva. Ulkomaillahan torvea käytetän paljon vapaammin. Sillä ohjataan, tervehditään, vinkataan ja totta kai myös vähän ärsytetäänkin. Tästä asiasta oli muuten puhetta myös YleX:ssä, mutta en muista, että mihin tulokseen siellä päädyttiin. Ainakin oli juttua, että olisi hyvä olla muutama erilainen torivi, joilla olisi erilainen soundi, jotta tietäisi mitä halutaan.

Pääsin kuitenkin siis perille, vaikkakin vartin myöhässä. Olipa osasyynä kylläkin myös liian myöhään lähteminen... ;)

Tulomatkalla sain kokea lisää elämyksiä liikenteessä. Ajelin samaa n. 125 km/h nopeutta ja sainkin ajaa rauhassa aina Riihimäelle asti. Riihimäen eteläisestä rampista oikealle kaistalle tuli auto, jonka nopeus oli jonkin verran matalampi kuin minun, lähdin siis ohittamaan. Auto kuitenkin kiihdytti niin, etten meinannut päästä siitä ohi millään. Jouduin kiihdyttämään jopa 140 km/h nopeuteen, että pääsisin ohi kyseisestä autosta. Ei paljon ärsyttävää, siis todella paljon! :)

Samaan aikaan, kun yritin ohittaa tuota autoa, taakseni tuli keltainen Golf, jonka nopeus oli siis ollut paljon kovempi kuin minun. Golf tuli ihan puskuriini kiinni ja ymmärisn yskä, että nyt ohi siitä. Yritin toki parhaani, sillä en halua olla tuke liikenteessä, vaan haluan edistää sujuvaa liikennettä. En vain päässyt tuosta ohittamastani autosta ohi, kun se kiihdytti koko ajan. Mutta kun lopulta pääsin siitä ohi, tuli keltainen auto eteeni ja mielenosoituksellisesti jarrutti, koska olin hidastanut hänen etenemistään. :/ Onneksi olin jo hiljentänyt vauhdin n. 125 km/h, sillä en halunnut todellakaan ajaa liikaa ylinopeutta. Mutta silti, mikä ihme tapa tuo on "kouluttaa"? Sitäpaitsi satoi vettä kaatamalla ja sitä löytyi myös tieltä.

Tämä ohitusepisodi ei kuitenkaan tähän päättynyt. Kun keltainen auto oli tullut eteeni ja alkanut jarruttaa, niin ohittamani vihreä auto lähti ohittamaan minua. Ja kun keltainen auto huomasi vihreän kiihdyttävä, niin sehän painoi kaasun pohjaan, ohitti vihreän auton oikealta juuri ennen rekkaa. Oikein fiksua ja terveellistä toimintaa!

Riihimäeltähän on noin 10 km Hyvinkäälle. Olin jo menomatkalla katsonut, että tuollahan on aika paljon poliiseja ja varsinkin moottoripyöräsellaisia. Niinpä siellähän oli tutka. Vihreä auto oli hiljentänyt n. 110km/h nopeuteen, mutta keltainen auto näytti olevan pysäytettynä. :) Saipahan heti palautuksen käytöksestään! OIkein lämmitti mieltä! :)

Että tällaista liikennekulttuuria Suomessa! Katsotaan mitä tänään tötöillään tiellä, kun teen samanlaisen Hämeenlinnan visiitin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa