Siirry pääsisältöön

Ei mitään kerrottavaa

Blogi elää hiljaiseloa ja lähinnä kertoo, mitä Iloisen ihmisen allakka kirjoittaa. :) Miksi näin?

Minä olen tällä viikolla vain tehnyt töitä ja nukkunut. Joku käsittämätön lukko siis iski selkääni sunnuntaina joogassa ja nyt kroppa kärsii. Päivät olen ollut töissä, vaikka tuskaista on ollut, sillä lähes koko oikea puoli kropasta on tukossa, puutunut, toimimaton, yhteistyökyvytön. Päätä särkee ja olen työpäivän jälkeen vain painunut peiton alle.

Samilla on onneksi ollut sopivia "huumeita", että olo on ollut siedettävä. Onneksi vihdoin tänäiltana pääsen hoitoon. Jos hoito ei tehoa, niin voi tulla tuskainen viikonloppu. Sillä luvassa on BMW Beach Volley Pro Tourin avausosakilpailu Tampereella.

Univelkaa on tullut nukuttua pois, mutta olo ei ole yhtään energisempi tai reippaampi. Aamulla en meinaa päästä vieläkään ylös. Toivottaasti pääsen taas liikkumaan, että olo paranisi! Mutta näillä mennään! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikki SkiExpoon

Ensi viikonloppuna on Messukeskuksessa SkiExpo ja sen lisäksi myös BoardExpo, Lätkä&SäbäExpo, DigiExpo ja HifiExpo. SkiExpossa on uutuutena Timantti. TIMANTTI esittelee häikäisevät huippu-uutuudet! Timanttialueella, Skiexpon keskiössä, esittäytyvät kauden väline-, varuste- ja tekstiiliuutuudet – kukin merkki omalla osastollaan. Ja tuolta Timantista löytyy myös Power Balance . Minä olen saanut mukavaa tukea ja buustia PB:stä biitsiin, maastopyöräilyyn ja lentopalloon. Viime talvena tuli vähän hiihdettyä ja laskettua PB:n kanssa ja kyllähän liuku oli pidempi ja tasapaino parempi. Olkapää on saanut liikkuvuutta tarroista ja ranteet sekä kaula koristeita. Näistä ja monista muista kokemuksista tulen kertomaan myös messuilla, joten tule testaamaan!

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin...

Suoritin surua

 Me Naiset julkaisi tarinani helmikuussa.  https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000010205658.html