Siirry pääsisältöön

Mun mediat



Melkein viisi vuotta sitten luovuin tv:n katselusta. Sitä ennenkin oli ollut vähän hijaisempaa useamman vuoden ajan, kun kotona ei liikaa tullut vietettyä aikaa. Nykyään katson urheilua netin kautta tai joskus harvoin lasken kankaan ja laitan laitteet päälle ja katson tallenteita. Leffoja tulee nautittua silloin tällöin, melko harvoin. Siinä minun liikkuvan kuvan mediat tällä hetkellä.

Sitäkin enemmän kuuntelen radiota, ainakin autossa ollessa, surffaan netissä ja luen lehtiä. Ihan ykköslehti on MeNaiset, jonka Äiti on minulle tilannut. Luen lehden pääkirjoituksesta alkaen melkein joka jutun läpi loppusivujen "juoruihin" asti. Tykkään kovasti lehden tyylistä ja aiheista. Myös muita naistenlehtiä tulee silloin tällöin ostettua. Gloria, Elle, Olivia ehkä kärkikolmikossa. Myös sporttilehdet toimii.

Hesarin suhteen meillä on diili naapurin kanssa. Niitä tulee kuitenkin luettua aika harvoin. Aamulla ei edes ehtisi ja lehti tulee meille joskus iltapäivällä. Tampereella luin kyllä lähes joka päivä läpi Aamulehden, mutta Hesari häviää tuolle sanomalehdelle ihan 100-0.

Autossa YleX on aina vakiona päällä. Tykkään lähes kaikista vuorokauden ohjelmista. Iltapäivä Peltsin ja Ilen seurassa on ihan parasta. Joskus on jopa jäätävä autoon istumaan ja kuuntelemaan juttu loppuun, vaikka olisi jo määränpäässä. Paljon tulee myös hihiteltyä ja naurettua juttujen lomassa.

Netistä käyn läpi lähes päivittäin Ilta-Sanomat ja Iltalehden. Lisäksi kaveripiirin ja tuttujen blogit ja Facebook ovat kovassa käytössä. Myös lentopallo ja beach volley medioita tulee seurattua, sekä tietysti Ylen Urheilua.

Kommentit

  1. Ota se lehti pois siitä hellalta ettei se ala käryämään!!! Ihan hyvä blogi sulla eli välillä alkaa jopa jutut vähän naurattamaan....

    VastaaPoista
  2. Mä luen kans aika paljon lehtiä.

    Me Naiset on parantanut itseään tosi hyväksi lehdeksi munkin mielestä.


    Hieno juttu muuten se sun valokuvaus"keikka". Piti aiemminkin jo kommentoia sitä.

    VastaaPoista
  3. Induktioliesi ei onneksi lämmitä pahemmin tuota paperia... ;)

    Mä olen niin naurettava!

    Kiitos Jaanaba!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa