Lomaviikko on sujunut täydellisesti. Onneksi tajusin ottaa tähän väliin toisenkin lomaviikon. Paf Open oli mukava, mutta rankka ja nukuttua tuli liian vähän. Siksipä tämä lomaviikko alkoikin nukkumalla koko maanantai. Vain kaupassa tuli käytyä ja lohikeitto tehtyä. Lisäksi aloitin jo aikaisemmin mainitun puhdistuskuurin hankkimillani aineilla.
Kuuri on sujunut tähän mennessä hyvin. Vessassa on tullut juostua aiempaa enemmän, mutta se ei haittaa. Lisäksi nälkä on mukavasti kadonnut. Syönyt silt iolen säännöllisesti, mutta ehkä hiukan kevyemmin kuin aiemmin. Haluan tehdä puhdistuksen kunnolla, joten kahvin sijaan juon piristämiseen yerba matea. No kahvia ei muutenkaan tule juotua ja yerba matella on myös aineenvaihduntaa kiihdyttävä vaikutus. En aio myöskään kuurin aikana juoda alkoholia tai syödä ylimääräisiä sokereita tai hiilareita.
Sisäisen puhdistuksen ja kaunistuksen lisäksi saan tällä viikolla nauttia ulkoisista hoidoista. Eilen oli pedikyyrissä, tänään menen kasvohoitoon, huomenna manikyyriin ja lauantaina parturiin. Lisäksi olen hankkinut ja hankkimassa mahdolliset ainekset näiden hoitojen ylläpitämiseen. Hiuksia hoidan pääasiassa Redkenin tuotteilla, kasvoja Lumenella ja muuta kroppaa milloin milläkin. On tullut testattua mm. Niveaa, Lorealia, Lumenea, RoC:a. Siihen ei ole vielä kuitenkaan löytynyt hinta-laatu-suhteeltaan parasta tuotetta.
Motivaatio on taas huipussaan kaiken mahdollisen kotihoidon tekemiseen, mutta saa nähdä miten kauan sitä kestää. Pelkillä aineillahan ei kroppaa saa näyttämään hyvältä, pitäisi myös tehdä kuivaharjausta, poistaa karvoja jne... Näin lomalla kaikki sujuu kuin tanssi, mutta kun työt ja reissailu taas alkaa, niin soittavat toiset tuulet.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!