Tiistaina pääsin Saari -ravintolaan asiakkaiden kanssa. Ensin veneellä puksutellen Sirpalesaareen, siellä alkudrinkit (mustikkainen kuohuva) ulkona ja päivällinen ikkunapöydässä. Illalliseen tuli alkuun kermaista lohikeittoa loistavan saaristolaisleivän sekä suolaisen vaalean leivän kanssa ja pääruuaksi heinäsorsaa. Jälkiruuan onneksi osasin jättää väliin, koska mekko kiristeli jo muutenkin. Nautinnon jälkeen takaisin puksutellen laivakoiran kanssa Eiran rantaan. Suosittelen!
Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat...
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!