torstaina, joulukuuta 27, 2012

Pikaisesti joulusta

Joulu meni nopeasti, vaikka vapaita oli runsaasti ja ei mitään varsinaista tekemistä. Suuntasimme jo perjantaina Kuopioon, jossa vietimme joulua aina Tapaninpäivään asti. Onneksi ruuhkaa ei ollut mennessä eikä tullessa. Matka sujui rennosti ja vauhdikkaasti minun lukiessa Samille kirjaa, kirjasta enemmän myöhemmin.

Jouluruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ähkyä en kuitenkaan saanut luotua ja olen siitä todella onnellinen. Myönnän, että olin jopa hiukan varovainen, koska vatsa ei oikein tahdo taas toimia. Pukeuduin jouluna pöytäliinaan, eli punaisesta Lumimarja-kannkaasta tehtyyn hameeseen. :) Hameen kanssa minulla oli punaiset sukkahousut ja musta paita. Kaulassa ja korvissa lumimarjat, eli punaiset helmet ja huulissa punaa.

Keli oli Pohjois-Savossa napakka, eli kylmä. Lämpötila oli joulupäivää lukuunottamatta aina alle -20C. Tämä keli ei päästänyt meitä rinteeseen, mutta ladulle sentään kerran. Viidessä päivässä ehtii muuten katsoa monta leffaa, varsinkin, kun tykittää niitä Netflixistä. Kirjoja en jaksanut lukea, sillä takana on juuri pikavauhtia kahlattua 600-sivuista. Eikä kirjoja (vielä) tullut lahjaksikaan.



Entä miten lahjat? Minähän esitin toiveita kahdessa erässä blogissa, täällä ja täällä. Hyvin moni toive täyttyikin, muttei ihan lahjojen muodossa. :) "Ykköstoiveena" oli laadukas kasvovoide - check - voitin nimittäin Vichyn yövoiteen arvonnassa eräässä blogissa. Toisena listalla oli nahkainen käsilaukku - check - sain joukkueeni tytöiltä ihanan ruskean pienen käsilaukun ja Samilta Longchampin vähän isomman. Listan kolmonen oli lentistossut - check - löysin nimittäin Kuopion keskustan Intersportista viime vuoden mallia olevat Asicsin Gel-Beyond Mt:t roimassa alennuksessa juuri omaa kokoani, joten korjasin pois kuleksimasta. Ekalta listalta muita toiveita ei tällä erää täytetty, mutta ei ihmekään, ettei paketista löytynyt uutta sänkyä, mattoa tai sohvaa... ;) Toiselta listalta ehdin jo viivata ylikin nahkarukkaset, jotka löytyikin paketista. Vanhempani eivät siis ole täysin dementoituneita! :D Sainhan minä paljon muutakin kuin nuo edellä mainitut, niistä ehkä lisää myöhemmin...
 
Vichyn voiteen kanssa samassa kuvassa on Dr. Hausckan ruusuvoide. Aivan mielettömän hyväntuoksuinen voide, joka hoitaa kuivaa ihoa. Suojasin voiteella posket, kun ulkoilimme kovassa pakkasessa. Lisäksi pistin paksun kerroksen huuliin yöksi, että saisin rohtumat pois. Rasvasin myös kuivat kynsinauhat ja varpaat ja kaikki ovat lähes kuin vauvan pylly voiteen jälkeen.

Kuvia joulunajasta tulossa myöhemmin! Nyt loppuvuosi vielä pakettiin ja kohti uutta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...