Siirry pääsisältöön

Busy Woman

Viime aikoina on elämä ollut melkoista kiitoa. Paljon on tullut tehtyä ja koettua, mutta kaikesta, tai oikeastaan mistään, en ole ehtinyt tänne rustata kokemuksia. Mutta eihän se ole murhe eikä mikään, että ei päivittäin postaile, ainakaan itselle. Enemmän pieniä murheita on tuottanut aikataulujen yhteensovittaminen, arkirutiinien suorittaminen, ruokavalio ja riittävä uni.

Tsekkasin netistä sopivaa kuvaa tälle jutulle. Eipä oikein löytynyt sellaista, joka olisi kuvannut minun elämääni. Useissa kuvissa oli kiireisen naisen kainalossa baby ja muutenkin ne keskittyivät paljon puhelimen, tietokoneen ja papereiden ympärille. Minun elämäni on toki ollut kiirestä osaksi töiden takia, mutta ihan siksi, että töissä on käytävä ja ne vievät sen 8-10 tuntia päivässä, plus työmatkat (n.1,5h ynteensä). Sen lisäksi on vielä harrastukset (sportti ja muut) ja niihin siirtymiset, kaverit, muut menot, koti, perhe ja suku, ymymymym...

Niistä ei löytynyt mitään kuvaa, joten jouduin tyytymään näihin kirjakansiin:




Olisi varmasti hyvin kirjoja minullekin käydä läpi, mutta en ole ehtinyt yhtään lukea, en ole ehtinyt yhtään kutoa, en ole ehtinyt yhtään tehdä välipäloja, ruokaa tai leipoa, en ole ehtinyt laittaa pihaa talvikuntoon, en ole ehtinyt laittaa kirppistavaraoita myyntiin, en ole ehtinyt sortata talvikamoja esille, jnejnejne...

Mutta näillä mennään ja aika tyytyväisenä, joten enpä valita!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat...

Kaikki SkiExpoon

Ensi viikonloppuna on Messukeskuksessa SkiExpo ja sen lisäksi myös BoardExpo, Lätkä&SäbäExpo, DigiExpo ja HifiExpo. SkiExpossa on uutuutena Timantti. TIMANTTI esittelee häikäisevät huippu-uutuudet! Timanttialueella, Skiexpon keskiössä, esittäytyvät kauden väline-, varuste- ja tekstiiliuutuudet – kukin merkki omalla osastollaan. Ja tuolta Timantista löytyy myös Power Balance . Minä olen saanut mukavaa tukea ja buustia PB:stä biitsiin, maastopyöräilyyn ja lentopalloon. Viime talvena tuli vähän hiihdettyä ja laskettua PB:n kanssa ja kyllähän liuku oli pidempi ja tasapaino parempi. Olkapää on saanut liikkuvuutta tarroista ja ranteet sekä kaula koristeita. Näistä ja monista muista kokemuksista tulen kertomaan myös messuilla, joten tule testaamaan!

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin...