Siirry pääsisältöön

Lakkoilua

Jo on buumi lakkoilussa tällä hetkellä. Minkä ihmeen takia? Minun ammattiryhmäni on siinä tilanteessa, että me sovittelemme lakkoilijoiden asioita. Kerran on tainnut olla uhka noin 6 vuotta sitten, että ylemmät toimihenkilöt menisivät lakkoon, mutta eivätpä menneetkään.

Tällä hetkellä lakossa ovat elintarviketyöntekijät ja ensi viikolla ilmeisesti taas helsinkiläiset bussikuskit. Juurihan lakossa olivat lentäjät, kuljettajat, jotkut ruokatehtaat ja mitä vielä. Haluaisin tietää, että lakkoilivatko he syystä vai ihan vaan muodon vuoksi. Toiveethan ovat monella ryhmällä olleet ihan älyttömiä. Niin kuin 12 kk irtisanomissuoja ja järkyttävän iso palkka. Kuka noita vaatimuksia oikein esittää? Toki on niitäkin, joilla olisi syytä taistella, niin kuin sairaanhoitajat. Mutta ei kai kukaan järkevä taistele vain taistelun vuoksi. Mit äsiitä itsekään hyötyy?

Toiseksi en tajua ihmisiä, jotla menevät ihan sekaisin kunkin lakonuhkan myötä. Jos leipää ei tuoda kauppaan sen isoimman valmistajan puolelta, niin eikö ne pienemmät kelpaa? Sehän on vain hyvä, että pienyrittäjät pääsevät oikeuksiinsa, kun isommat ovat pois tieltä. Ja toiseksi, kyllä niitä sämpylöitä voi koittaa itsekin tehdä...

Kommentit

  1. Anonyymi6/5/10 14:22

    Ei pidä unohtaa ahtaajia. Parin viikon koulutuksella huikeet liksat ja sitten vaaditaan 12 kk:n muutosturvaa. Morjens! MinkkiP

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6/5/10 21:44

    kyllä meiän kuuden hengen perheessä tuo lakon uhka pisti miettimään ja suunnittelemaan seuraavia viikkoja eli kaupasta tuli haettua pakkaseen leipää ja lihaa reilusti. jokapäiväinen leivän leipominen ei oo mun juttu, hyvä kun pari krt vuodessa jaksaa.
    ottaa päähän tuollaisten alojen lakko-oikeudet kun joutuu ihan väärät tyypit kärsimään. T. Jenni

    VastaaPoista
  3. Voi Jenni, ymmärrän kyllä teidän tilanteen. Mutta te olette kyllä niin marginaaliperhe, ett ei ole montaa samanlaista. :) Tsemppiä!

    ps. onneksi on sitä pullantuoksuista hajuvettä... ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa