Siirry pääsisältöön

Kovat jätkät



Nyt on ollut paljon keskustelua lumien pudottamisesta katoilta. Osa puolesta, osa vastaan ja onnettomuuksiakin on tapahtunut. Asiasta oli pieni maininta myös Hesarissa viime sunnuntaina, siinä todettiin lumien pudottamisen olevan turvallisempaa, koska kaksi on kuollut tippuessaan katolta, mutta kolme on kuollut lumien alle, kun niitä ei ole tiputettu.

Tätä keskustelua on käyty myös meidän taloyhtiössä. Ja kun hallitus päätti, aivan oikein minun mielestäni, tilata lumien pudottajat turvallisuuden ja kattojen ehjänä pysymisen turvaamiseksi, niin ei siinä kenekään pitäisi valittaa. Mutta silti löytyy joku, joka ei halua että katolle mennään, kun se voi mennä rikki ihmisen painosta. Ja pah, kuutio lunta painaa tonnin. Ihminen siinä päällä on aika pieni osa, varsinkin kun sillä varmistetaan, ettei katto hajoa, eikä lumet tipu sivullisten päälle.

Meidän Vaari teki lumenluonti hommaa Helsingin katoilla usean vuosikymmenen ajan. Alun kuva kertoo kuinka haastavaa hommaa se oli. Pudotus olisi ollut useita kymmeniä metrejä, jos ei hommaa olisi osannut tehdä. Ja kerran oli kuulemm ajalat jo olleet räystään yli. On ne vaan kovia jätkiä, joita noita hommia tekee, pitää olla homma hanskassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa