Eilen tuli tsekattua Korson Vedon miesten 1-sarjajoukkueen välieräottelu. Voitosta pääse 1-sarjan finaaliin ja siitä SM-liigakarsintoihin. Porkkanaa oli siis kerrakseen tuossa ottelussa, mutta silti kentältä löytyi lähinnä lampaita.
Kokeneille kavereille, kuten Kaipelle, Akolle, Petskulle ja Tommolalle pisteet yrittämisestä, tsemppaamisesta ja loppuunastipelaamisesta. Nuorille miinukset löysyydestä, apaattisuudesta, hitaudesta ja haluttomuudesta. Missään vaiheessa ei näkynyt tuuletuksia, huutoja, raivoa, siis asennetta. Eihän peliä voiteta, jos asenne ei ole kohdallaan. Vierasjoukkueella oli astetta paremmin, mutta silti aika kesyä noinkin merkityksellisessä matsissa.
Ok, kotijoukkue saa hieman anteeksi loukkaantumisien ja sairastelujen heikentämää tilannetta, mutta juuri silloinhan sitä pitäisi löytyä astetta enemmän räväkkyyttä, näytönhalua ja voitontahtoa korvaajilta. Ainakin näin minä ajattelen tai ajattelin omina aktiivisina pelivuosina. En olisi antanut itselleni ikinä anteeksi yrittämättömyydestä hävittyä palloa. En olisi sallinut yhtään heikkoa asennetta tai motivaation puutetta. Siksihän minä pelasin: voittamisen, näytönhalun ja menestymisen takia. Miksi nykyajan nuoret sitten pelaavat, kun kaikki näyttää melko vastenmieliseltä?
Jos tuossa on Suomen tulevaisuus, niin pahalta näyttää. Onko kaikki tullut liian helposti vai mikä syynä moiseen tavoitteellisuuden puutteeseen?
Kokeneille kavereille, kuten Kaipelle, Akolle, Petskulle ja Tommolalle pisteet yrittämisestä, tsemppaamisesta ja loppuunastipelaamisesta. Nuorille miinukset löysyydestä, apaattisuudesta, hitaudesta ja haluttomuudesta. Missään vaiheessa ei näkynyt tuuletuksia, huutoja, raivoa, siis asennetta. Eihän peliä voiteta, jos asenne ei ole kohdallaan. Vierasjoukkueella oli astetta paremmin, mutta silti aika kesyä noinkin merkityksellisessä matsissa.
Ok, kotijoukkue saa hieman anteeksi loukkaantumisien ja sairastelujen heikentämää tilannetta, mutta juuri silloinhan sitä pitäisi löytyä astetta enemmän räväkkyyttä, näytönhalua ja voitontahtoa korvaajilta. Ainakin näin minä ajattelen tai ajattelin omina aktiivisina pelivuosina. En olisi antanut itselleni ikinä anteeksi yrittämättömyydestä hävittyä palloa. En olisi sallinut yhtään heikkoa asennetta tai motivaation puutetta. Siksihän minä pelasin: voittamisen, näytönhalun ja menestymisen takia. Miksi nykyajan nuoret sitten pelaavat, kun kaikki näyttää melko vastenmieliseltä?
Jos tuossa on Suomen tulevaisuus, niin pahalta näyttää. Onko kaikki tullut liian helposti vai mikä syynä moiseen tavoitteellisuuden puutteeseen?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!