Tämä aihe on aika loppuunkulutettu ja tästä on ollut aikaisemminkin kirjoituksia tässä foorumissa. Mutta silti uhmaan toiston tylsyyttä ja kirjoitan taas urheilufaneista.
Eilen keskustelin asiasta erään yleisurheilijan kanssa. Hänen kanssaan ihmeteltiin samoja piirteitä suomalaisessa urheilufanikulttuurisa. Viimeisin kosketus minulla on asiaa torstailta, kun olin katsomassa Jokerit-TPS.
Ensimmäinen ihmetyksen asia on, että miten joku voi olla niin kiinnostunut toisen urheilusuorituksesta, että käy katsomassa joka kertaa kuin se kyseinen urheilija tai urheilujoukkue on estradilla? Itse en tätä ymmärrä, eikä ymmärtänyt yu-kaverinikaan. Kyllä ne omat suoritukset on aina olleet tärkeämpiä kuin kenenkään muun.
Toinen asia on, että miksi suomalaiset ymmärtävät kannustuksen toisten solvaamisena. Eipä paljon positiivisia kommentteja irronnut niistäkään katsojista, jotka suunsa aukasivat muiden kuultavaksi torstaina pelissä. "Turku on Suomen perse!", "Tuomari on nuija!" ja muita yhtä kannustavia kommentteja kuuli tuon tuosta. Kyllähän Jokeri-fanitkin jotain lauloivat, mutta mitään selvää en saanut, niin hiljaista ja hankalasti sovitettua laulantaa, että ei ainakaan minun aivoni pystyneet ymmärtämään. Yhden innokkaan TPS-fanin huudot kyllä kuulin. Miehellä oli sen verran kuuluva ääni ja selkeä artikulaatio, että T-P-S kuului kauemmaksikin.
Kolmas ihmetyksen asia on pikkutyttöjen kiljuminen. Minä en nimittäin ole koskaan osannut kiljua tai sitten en vaan ole kiljunut. Mitä tuo kiljuminen tarkoittaa ja mitä sillä haetaan?
Itse tiedän kyllä, että hallissa, jossa on enemmän ääntä on kiva pelata. Rummut, torvet ja tasainen selkeä kannustus on parasta. Ei yksittäiset vastustajan solvaukset ainakaan minun peliä parantaneet. Eikä sillä ole väliä onko tuo kannustus omille vai vieraille, sillä ääni on tärkeintä!
Eilen keskustelin asiasta erään yleisurheilijan kanssa. Hänen kanssaan ihmeteltiin samoja piirteitä suomalaisessa urheilufanikulttuurisa. Viimeisin kosketus minulla on asiaa torstailta, kun olin katsomassa Jokerit-TPS.
Ensimmäinen ihmetyksen asia on, että miten joku voi olla niin kiinnostunut toisen urheilusuorituksesta, että käy katsomassa joka kertaa kuin se kyseinen urheilija tai urheilujoukkue on estradilla? Itse en tätä ymmärrä, eikä ymmärtänyt yu-kaverinikaan. Kyllä ne omat suoritukset on aina olleet tärkeämpiä kuin kenenkään muun.
Toinen asia on, että miksi suomalaiset ymmärtävät kannustuksen toisten solvaamisena. Eipä paljon positiivisia kommentteja irronnut niistäkään katsojista, jotka suunsa aukasivat muiden kuultavaksi torstaina pelissä. "Turku on Suomen perse!", "Tuomari on nuija!" ja muita yhtä kannustavia kommentteja kuuli tuon tuosta. Kyllähän Jokeri-fanitkin jotain lauloivat, mutta mitään selvää en saanut, niin hiljaista ja hankalasti sovitettua laulantaa, että ei ainakaan minun aivoni pystyneet ymmärtämään. Yhden innokkaan TPS-fanin huudot kyllä kuulin. Miehellä oli sen verran kuuluva ääni ja selkeä artikulaatio, että T-P-S kuului kauemmaksikin.
Kolmas ihmetyksen asia on pikkutyttöjen kiljuminen. Minä en nimittäin ole koskaan osannut kiljua tai sitten en vaan ole kiljunut. Mitä tuo kiljuminen tarkoittaa ja mitä sillä haetaan?
Itse tiedän kyllä, että hallissa, jossa on enemmän ääntä on kiva pelata. Rummut, torvet ja tasainen selkeä kannustus on parasta. Ei yksittäiset vastustajan solvaukset ainakaan minun peliä parantaneet. Eikä sillä ole väliä onko tuo kannustus omille vai vieraille, sillä ääni on tärkeintä!
Kyllä säkin välillä omissa peleissä kiljut... :) MinkkiO
VastaaPoistaHöpöhöpö, se on ollut kyllä joku muu. Mä vaan huudan. ;)
VastaaPoista