Siirry pääsisältöön

Kiltti tyttö

Olen vuoden sisään sairastanut kaksi poskiontelon tulehdusta ja nyt minulla on angiina. Angiina tarttui ehkä töistä tai sitten juhlista, mutta silti tuo on todella paljon sairastelua minulle. Ennen näitä olin viimeksi kipeä 2005 maaliskuussa ja sitä ennen en edes muista. Peleistä en 10 vuoden aikana ollut kertaakaan pois sariastelun takia.

Kysyin lääkäriltä "Missä vika?" kun olen urheillut enemmän kuin pariin vuoteen, eli olen paremmassa kunnossa, mutta silti sairastelen koko ajan. Lääkäri kysyi ensin "Oletko töissä?" ja totesi sitten, että liika on liikaa ja kroppa kyllä ilmoittaa, kun mennään rajan yli. Eli ei saa olla niin tunnollinen, eikä haluta kaikkea. Olen siis kaikessa liikunnan ilossa ollut liikaa menossa. Kroppa huutaa siis lepoa!

Lääkäri ohejisti, että pitää sanoa kerran päivässä "EI!". Mutta mille sanon? Kaikki liikunta on niin kivaa ja minun pitää saada levähtänyt kroppa kuntoon. Ja jotta kotona voisi asua on siellä tehtävä viime viikolla mainitsemiani asioita. Töissä on siis ainut viahtoehto, vaikka CEO sanookin, että tällä hetkellä valitettavasti kaikilla on töitä enemmän kuin tarpeeksi. Ja tämän olen minäkin huomannut ja näin kesällä niitä hommia riittää vielä enemmän, kun pitää tuurata lomalaisia.

No, angiina lähtee antibiooteilla ja onhan minulla kesälomakin tulossa. Pitää ottaa lääkärin vinkistä vaari ja myöskin MInkki P:n, joka on jo kauan toitottanut, että minulla on liian monta rautaa tulessa. Golfia pitää lisätä , sillä se on kuitenkin niitä rauhallisimpia lajeja ja niissä mieli lepää eniten. Ja pitää vähän ruokavaliotakin muuttaa, että ilman teholiikuntaa pysyy kroppa edes jossain kuosissa. Lääkärikin vinkkasi terveellisemmän ravinnon puolesta geeneissä periytyvää dementiaa ja kolesterolia vastaan.

Kommentit

  1. Kokeilehan huviksesi vaikka yhden päivän sitä, että sanot aina ensin EI ja mietit vasta sitten. Jos ei muuta niin tulee varmasti koomisia tilanteita. :) MinkkiP

    VastaaPoista
  2. Tota pitää ehdottomasti testata!

    VastaaPoista
  3. Itse asiassa uusimmassa Kunto Plus lehdessä oli juttu tuon EI:n sanomisen merkityksestä. Lukaise jos sattuu eteen. (mä en lukenut, koska osaan liiankin hyvin...)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa