Siirry pääsisältöön

Kalevan kisoissa

Leppävaarassa järjestetään tänä vuonna Kalevan kisat, eli yleisurheilun SM-mittelöt. Espoon kaupunki on panostanut kovasti tapahtumapaikkaan ja niinpä Leppävaaran stadion onkin väriltään sininen uuden mondonsa ansiosta. Samanlainen kuulemma kuin Pekingissä. Ja hyvältähan se näytti:


Minun lähtö kisoja katsomaan ei ollut ihan paras. Juuri ehdin pysäkille potkulaudalla ennen rankkasadetta, ukkosta ja salamointia. Kastuin kuitenin ihan kivasti ja lisää kastuin siirtymisessä bussilta kentälle. Lauta lukolla kiinni pyörätelineeseen, naama vettä valuen lippuostoksille ja katsomoon. Onneksi oli katettu katsomo. Siellä toiset kyllä olivat kastelleet jalkansa siihen malliin, että niitä piti kuivatella. Ja vielä kysytään, että miksi naisella on iso käsilaukku:


Perjantain ohjelmassa oli naisten pituuden ja keihään karsinta, 7-ottelua, miesten kuulan ja moukarin finaalit, miesten pituuden ja 100m karsinta, naisten korkeuden finaali ja miesten 10 000m ja 3000m esteet. Tai ainakin noita lajeja me seurasimme. Ja olihan siellä tuttuja nimiäkin areenalla. Julkkisurheilijoiden lisäksi nimet ovat jääneet minulle mieleen Lahden Urheilukoulusta, Lukiosta ja jopa ihan Karkkilasta. Kuulan voittaja Tuomo Tihinen, Miika Takala, 10km 3. Jussi Utriainen, Mikael Talasjoki näin alkuun mainitakseni.



Tulostaso ei ihan hirveän korkeaksi yltänyt kelin vuoksi. Pituudessa jäätiin lähes metri parhaista suorituksista. Moukarissa Olli-Pekka Karjalainen heitti ensimmäisellään melkein 78 metriä. Se varmasti jäi kansainvälisesti parhaaksi suoritukseksi tälle päivälle. Toivottavasti keli paranee ja tulokset kovenee viikonlopun myötä.

ps. pahoittelut, ettei kuvien taso päätä huimaa, ne on otettu kännykällä...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa