Siirry pääsisältöön

Aikaa

Sitä tarvittaisiin paljon enemmän kuin nyt on jaossa. Meinaa vähän kaikki jäädä puolitiehen, kun ei vaan ehdi. Ja kun haluaisi ehtiväni, niin sitten pitää luopua jostain. Nyt on ikävästi käynyt niin, että on tullut luovuttua nukkumisesta, lepäämisestä, palautumisesta, olemisesta, itsensä huolehtimisesta, siis kaikesta omasta ajasta, melkein niin kuin minusta.

Tämä viikko on taas menty kovaa. Aamuisin töihin kuuden ja seiskan välillä, töistä kotiin tai harrastuksiin taas kuuden ja seiskan välillä, 10-12h työpäivän jälkeen. Tiistaina työpäivä loppui vasta iltakymmeneltä, kun asiakkaan kanssa käytiin katsomassa lätkää. (josta muuten tuli taas lisää aihetta siihen nuoriso-juttuun...) Ja keskiviikkona piti käydä vielä kotiinpaluun jälkeenkin uudestaan töissä. Perjantaina piti tehdä vain puolipäivä, mutta kappas, siitähän tuli kuitenkin hieman useampituntinen.

Tuolla levon puutteella tuntuu vaan ikävästi olevan aika lumipallomainen vaikutus. Kun ei lepää ja vaan tekee, niin väsymys kasvaa. Ja kun tekemistä on liikaa, eikä palaudu, niin tekemisen taso laskee, hermot kiristyvät ja muisti pätkii. Tämä taas tuottaa virheitä ja virheet lisäävät työtä. Ou nou!

Ja kun on väsynyt, jättää mielellään liikunnan vähälle, että saisi edes joskus olla. Liikunnan puute tai vähyys taas lisää väsymystä ja heikentää kuntoa. Väsymys ja kiire aiheuttavat myöskin mielipahaa, jota haluaa parantaa esim. hyvällä ruualla. Hyvä ruoka on harvoin terveellistä ja sitä tulee syötyä aivan liikaa, joka taas väsyttää lisää ja aiheuttaa muita murheita. Kiireessä ja nälässä ei myöskään ehdi katsoa mitä syö, vaan heittää naamaan mitä sattuu ja sitten vatsa valittaa. Minullahan vatsan valitus ja huonovointisuus aiheuttaa suoraan oireita psyykkeessä. Ou nou!

No, onneksi viikonloput on saatu aika mukavasti pidettyä ilman rasittavaa ohjelmaa. Tänäkin viikonloppuna tiedossa on vain mukavia juttuja. Kulttuuria ja liikuntaa. Hieman ehkä mieltä parantavaa shoppailua ja terveellistä ruokaa. Sekä paljopaljonpaljon Unta!

Kommentit

  1. Hei!
    Kuin lukisi omaa blogiaan. On se vaan kumma, että niillä kenellä on töitä niitä on liian paljon ja töiden, perheen, harrastusten kanssa saa tasapainoilla ihan urakalla. Mutta onnekis on viikonloput ja lomat ;))))

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa