Siirry pääsisältöön

Isänpäivästä

Meidän Isänpäivän vietto oli aika vaisu. Soitin Iskälle aamulla ja illalla vein peliin kortin ja askin karkkeja. :) Mutta napataampa kalenterista pari heittoa.

"Kun olin neljätoistavuotias poika, isäni oli niin tietämätön, että tuskin kärsin ukkoa lähettyvilläni. Kun sitten täytin kaksikymmentayksi, niin hämmästyin todetessani, kuinka paljon hän oli oppinut seitsemässä vuodessa." Mark Twain (1835-1910)

Totuuksia

Nykyään on pöajon helpompaa olla nainen. Ennen vanhaan heidät poltettiin roviolla. Benedicte 5v.

Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä. Toppatakin olen perinyt naapurilta. Sylvia 7v.

Sisarus on sellainen, jota sekä vihaa että rakastaa. ihan vaan hirveän rakas paskapää. Filip 7v.

Se, joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella, joka saa huonon kasvatuksen, on kivaa. Tony 6v.

Hyvin älykkäät naiset ovat varmaankin ruvenneet kannattamaan sitä, etteivät mene naimisiin. Elin 8v.

On kumma, miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä. Pauline 8v.

Jos opettajatkin kävisivät töissä, niin lapsilla ei olisi mitään paikkaa mihin mennä. Hanna 7v.

Enkeliä en ole koskaan nähnyt, mutta olen nähnyt hammaslääkärin. Mimmi 8v.

Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti. Kevin. 8v.

Isästäni näkee, että hän on ruotsalainen, koska hän on veljensä näköinen. Matilda 8v.

Belgiassa kaikki kotieläimet ovat harmaita. Tai sitten se lehti oli mustavalkoinen. Matilda 7v.

Vielä loppuun sydänsämpylä resepti, jollaisia olisi voinut tehdä isälle sänkyyn eilen aamulla... ;)

2½ dl vettä
25 g hiivaa
1/4 tl mineraalisuola
1 rkl siirappia
½ prk rahkaa
2 dl neljän viljan hiutaleita
4-5 dl hiivaleipävehnäjauhoja
2 rkl Beceliä
unikonsiemeniä

Liuota hiiva haaleaan veteen. Lisää muut aineet ja alusta pehmeä taikina. Kohota noin 20 minuuttia.

Taputtele tai kauli taikinasta jauhetetulla pöydällä noin 1-2 cm paksuinen levy ja ota siitä sydämuotilla sämpylöitä. Kohota sämpylät pellillä. Voitele sämpylät vedellä tai maidolla ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista 225 asteessa 10 minuuttia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa