Siirry pääsisältöön

Ihan mukavasti menee, mutta vielä vois hiukan parantaa

Nimittäin ruokapuolella. Painotus luomuruokaan on onnistunut hyvin, mutta hieman voisi vielä parantaa. Oikeastaan parannus ei riipu yksin meidän taloudesta, vaan kauppiaista. Lähi-K-kauppamme tarjoaa hyvin luomutuotteita: luomuvihanneksia, luomulihaa, lisäksi tietenkin Pirkan luomutuotteita ja Valion luomutuotteita. Myös muita luomutarvikkeita löytyy ihan kohtuullisesti. Luomu ei kuitenkaan ole se must-juttu, vaan ajatuksena on koko ketjun puhtaus ja ekologisuus sekä erityisesti ruuan puhtaus.

Vaikka luomutuotteet ovat puhtaita sinänsä, mutta usein ne on kuljetettu hyvinkin kaukaa. Siksi haluaisin painottaa myös lähiruokaan. Kuuntelin kateellisena italialaisten ja ranskalaisten toriostoksista ja kausituotteiden syömisestä, kun meillä se ei vaan ole mahdollista. Minä en edes tiedä missä Espoosta löytyy tori tai muu tuoretuotteita myyvä paikka. Onko tosiaan matkustettava Hietalahden kauppahalliin? Ja miksi nuo torit ja kauppahallit sulkevat niin aikaisin, ettei työssäkäyvä sinne ehdi enää työpäivän jälkeen.

Luomutuoteista löytyy myös valmistuotteita, kuten myslejä. Aina ne ei kuitenkaan ole sellaisia kokonaisuuksia, että ne miellyttäisivät. Niinpä kiinostaisi tehdä esim. oma mysli. Välillä hyvien raaka-aineiden löytäminen on kuitenkin hankalaa erityisesti Espoossa. Esimerkiksi Punnitse&Säästä-kauppoja ei ole kuin Helsingin itäpuolella. Ruohonjuuria on vain Keskustassa ja Itäkeskuksessa. Tapiolassa on jo nimeltäänkin Pieni Ruokakauppa. Tuossa Tapiolan kaupassa ei myydä juurikaan irtotuotteita, lähinnä lihaa ja joitain kasviksia.

Eikö espoolaiset ole kiinnostuneita luomuruuasta, ekologisuudesta ja lähiruuasta. Luulisi, että erityisesti Espoossa olisi ainakin varaa panostaa puhtaaseen ruokaan, sillä sehän valitettavasti on vielä hiukan kalliimpaa.

Onneksi on Foreverin aloevera-juoma, josta saa luomuruokaa pullosta. Mutta ei silläkään koko päivää elä...

Kommentit

  1. Granissa on nykyään luomu-Deli ostarilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa