Siirry pääsisältöön

Sisko tahtoisin jäädä

Kesän ja alkusyksyn elokuvasetin viimeiseksi näytökseksi päätyi "Sisko tahtoisin jäädä". Suomalainen elokuva, joka kertoo teini-ikäisistä. Erityisesti kiltin tytön tarinasta irti roolistaan.

Karu tarina. Tuollaista tienien elämä varmaan nykyään onkin, kun lähes kaikki tulee "valmiina". Itse ei tarvitse kuin toteuttaa, eikä se riitä nuorelle kehittyvälle ihmiselle. Silti en pysty tajuamaan, että miksi kaikki, joka ei ole omaa pitää hajoittaa tai varastaa. Miksi kaikkia sääntöjä pitää rikkoa ja miksi ilkeys ja lainrikkominen on kadehdittavinta mitä voi tehdä.

Itse en tällaista muista omasta teini-iästäni. Ehkä saatoin vähän kapinoida, mutta tiesin silti, että helpoimmalla pääsee, kun vain tekee niin kuin sanotaa. Lisäksi minulle suurempia arvoja olvat ns. puhtaat arvot. Olin ylpeä siitä, että en ollut kännissä kuin ensimmäisen kerran 18-vuotiaana, en polttanut tupakkaa tai liikkunut epämääräisissä jengeissä. No, minullahan oli urheilu ja kaupungin "parhaana" urhelijana sain huomiota ihan riitävästi, eikä sitä tarvinnut hakea lisää.

Elokuvasta velä. Nuoret näyttelijät paransivat huimasti loppua kohti. Alussa roolit oli selkeästi ylinäyteltyjä. Ilmeet, kieli ja eleet olivat hiukan epäluonnollisia. Rooleihin toki kuului ylipursuava kiroaminen ja muutenkin karski kielenkäyttö, mutta minun korvaani se särähtää joka kerta. Samaa v-sanan viljelyä ja muita yhtä kauniita termejä näkyy mielestäni aivan liikaa nykyään myös facebookissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat...

Kaikki SkiExpoon

Ensi viikonloppuna on Messukeskuksessa SkiExpo ja sen lisäksi myös BoardExpo, Lätkä&SäbäExpo, DigiExpo ja HifiExpo. SkiExpossa on uutuutena Timantti. TIMANTTI esittelee häikäisevät huippu-uutuudet! Timanttialueella, Skiexpon keskiössä, esittäytyvät kauden väline-, varuste- ja tekstiiliuutuudet – kukin merkki omalla osastollaan. Ja tuolta Timantista löytyy myös Power Balance . Minä olen saanut mukavaa tukea ja buustia PB:stä biitsiin, maastopyöräilyyn ja lentopalloon. Viime talvena tuli vähän hiihdettyä ja laskettua PB:n kanssa ja kyllähän liuku oli pidempi ja tasapaino parempi. Olkapää on saanut liikkuvuutta tarroista ja ranteet sekä kaula koristeita. Näistä ja monista muista kokemuksista tulen kertomaan myös messuilla, joten tule testaamaan!

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin...