Siirry pääsisältöön

Tukka putkella

USA:n reissun jälkeen on tullut mentyä tukka putkella. Töissä on palaveria ja koulutusta, joihin sisältyy myös illallistamista. Treenit painaa päälle, että pääsee kesäksi sekä kehon, taitojen että fysiikan kanssa huippukuntoon. Esimakua tulevastakin on tullut haettua turnauksissa. Lisäksi päällä on maailman- ja kodinparannusvimma, eli kirpputori on pop niin takapihalla kuin yleisilläkin paikoilla. Myös takapiha on ollut työnalla ja sinne tulikin hankittua marjapensaita, yrttejä ja kukkia. Onhan tuossa aktiviteettiä puoleksitoista viikoksi mahdutettu ihan riittävästi. Sportit voi tsekata Treenipäiväkirjasta.

On ollut kiva huomata, että kesäkin ihan oikeasti on alkanut. Biitsiä voi pelata ulkona, pihalla voi olla vaan, siellä voi myös grillata, syödä ja rapsutella kukkapenkkejä. Viikonloppuna grillissä lämpeni Wotkin'sin pippurinakit ja makkara sekä sian sisäfile, jonka höysteenä oli herkkusieniä, bataattia, tomaatteja ja muita herkkuja. Eilen grilliin sujahti naudan sisäfile, josta tuli aivan mielettömän hyvää.

Kuvia loppureissustakin pitää laitaa, kun vaan saa ne ensin purettua. Kasvit pitä istuttaa. Sex and the City 2 olisi kiva nähdä. Treeniä kaivataan lisää. Ulkona olisi kiva liikkua muutenkin kuin rannalla. Kavereita haluisin myös treffata. Kaikki ajallaan...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa