Oksettaa, hartioita kiristää, päätä särkee, silmistä valuu vesi, ärsyttää, masentaa, väsyttää, joka paikkaan sattuu... Siinä vain muutamia oireita, joita olen viime aikoina tuntenut.
11h - 12h työpäivät, joiden päälle liikunnat ja liian lyhyet yöunet ovat tehneet tehtävänsä. Olo on kuin olisi pahemmassakin krapulassa. Parhaina hetkinä jopa niin kuin olisi kännissä. Pahin hetki oli lauantaiaamuna, kun olin lähdössä yllättämään kaveria polttareihin aamulla klo 6 ja laitoin hammasharjaa suuhun. Oksennusha sieltä tuli. Päätin jäädä vielä pariksi tunniksi lepäämään ja ottaa muutenkin aika iisisti.
Perjantain treeneissä tasin olla aika pihalla, sillä en muista niistä juuri mitään ja olin kai laukonut jotain älyttömyyksiä. Jotain olen kuitenkin tehnyt, sillä pohkeet olivat todella kipeät. Sunnuntain urheilusetin (tennis+golf) jälkeen tuntui, etten pääse kotiin, kun joka paikassa tuntui. Jostain kumman syystä jännitän kroppaani ihan ylipaljon ja sillä tavalla saan hartiat täysin jumiin ja päähän viiltävän kivun.
Hartiajumi sai alkunsa sairastellessani, kun makasin vaan. Yleensä luulisi lihasjumin kuitenkin lähtevän muutamassa päivässä varsinkin kun on taas alkanut aktivoimaan niitä liikunnassa. Mutta ei, jumi vaan pahenee. Ehkä siellä on MinkkiP:n tavoin tulehdus ja nyt pitäisi vain levätä.
Liikunnan puute alkaa väsyttämään, työpäivät ovat pitkiä ja lisäksi pitäisi vielä käydä luottamustoimien kokouksissa ja muissa riennoissa, kuten käydä treffata kavereita, sillä mikä sen mukavampaa. Mutta nämäkin alkavat tuntua stressaavilta, kun väsymys kasvaa ja aika loppuu kuin kesken. Pitäisi pysähtyä päiväksi, laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja levätä. Sitten jatkaa eloa puhtaalta pöydältä ilman huolia ja murheita siitä, että on riittämätön. Olo varmasti paranisi huimasti ja samoin hartiat aukeisivat, en oksentaisi hampaita pestessä ja näkisinkin kirkkaammin, kun päätä ei kivistä. :)
11h - 12h työpäivät, joiden päälle liikunnat ja liian lyhyet yöunet ovat tehneet tehtävänsä. Olo on kuin olisi pahemmassakin krapulassa. Parhaina hetkinä jopa niin kuin olisi kännissä. Pahin hetki oli lauantaiaamuna, kun olin lähdössä yllättämään kaveria polttareihin aamulla klo 6 ja laitoin hammasharjaa suuhun. Oksennusha sieltä tuli. Päätin jäädä vielä pariksi tunniksi lepäämään ja ottaa muutenkin aika iisisti.
Perjantain treeneissä tasin olla aika pihalla, sillä en muista niistä juuri mitään ja olin kai laukonut jotain älyttömyyksiä. Jotain olen kuitenkin tehnyt, sillä pohkeet olivat todella kipeät. Sunnuntain urheilusetin (tennis+golf) jälkeen tuntui, etten pääse kotiin, kun joka paikassa tuntui. Jostain kumman syystä jännitän kroppaani ihan ylipaljon ja sillä tavalla saan hartiat täysin jumiin ja päähän viiltävän kivun.
Hartiajumi sai alkunsa sairastellessani, kun makasin vaan. Yleensä luulisi lihasjumin kuitenkin lähtevän muutamassa päivässä varsinkin kun on taas alkanut aktivoimaan niitä liikunnassa. Mutta ei, jumi vaan pahenee. Ehkä siellä on MinkkiP:n tavoin tulehdus ja nyt pitäisi vain levätä.
Liikunnan puute alkaa väsyttämään, työpäivät ovat pitkiä ja lisäksi pitäisi vielä käydä luottamustoimien kokouksissa ja muissa riennoissa, kuten käydä treffata kavereita, sillä mikä sen mukavampaa. Mutta nämäkin alkavat tuntua stressaavilta, kun väsymys kasvaa ja aika loppuu kuin kesken. Pitäisi pysähtyä päiväksi, laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja levätä. Sitten jatkaa eloa puhtaalta pöydältä ilman huolia ja murheita siitä, että on riittämätön. Olo varmasti paranisi huimasti ja samoin hartiat aukeisivat, en oksentaisi hampaita pestessä ja näkisinkin kirkkaammin, kun päätä ei kivistä. :)
Mulla on toi hammasharja suuhun - oksurefleksi ihan jokapäiväistä. Tärkein ohje on kuitenkin se, että älä tee liian paljoa töitä!!! MinkkiP
VastaaPoistaHelou Nora,
VastaaPoistapitkästä aikaa eksyin tännekin!
Koitahan saada työt tasapainoon, niin jaksaa nauttia elämästä. En ole itsekään paras sanomaan, mutta eihän siihen muuta tietä ole :) Meidän tunnollisten takojien ammattitautihan se muuten koittaa, eikä sitä kukaan halua.
Mitä te sillä hammasharjalla oikein teette? :)
Aurinkoa,
Vilma