Siirry pääsisältöön

Viikonloppu

Liikenne on olut minulla viime aikoina kovasti tapetilla ja on hyvä. Perjantaina bussi jätti Samin pysäkille ihan syyttä suotta. Se ei vaan halunnut pysähtyä, vaikka sille näytettiin pysähtymismerkkiä. Bussi ei ollut täynnä, eikä pysäkki ole edes mitenkään huomaamaton, Kampin jälkeen seuraava, mutta kuskia ei ilmeisesti vain huvittanut.

Minä kävin lauantaina Salossa autolla ja sain taas kokea sen suunnan liikenteen iloja. Not! Minä tunnustan, että ajan yleensä hieman ylinopeutta. Ajan normaalisti n.5-10% yli sallitus nopeuden. Se on helppo säätää vakionopeussäätimen ja navigaattorin avulla. Sen verran olen kuitenkin tunnollinen, että hiljennän kiltisti, kun nopeus lasketaan 100km/h:sta esim. 80km/h. Ja erityisesti silloin kun nopeus on laskettu 60km/h. Vaan näin ei toimi valtaosa kuljettajista. Yleensä ihmiset ajavat tasaista 90km/h oli sallittu nopeus sitten 100km/h tai 80km/. Varsinkin venäläist rekat tekevät näin. Ei ole kiva tunne, kun takana tulee muutaman tonnin rekka ja alamäessä pitäisi hiljentää 60km/h vauhtiin. Ei voi kuin ajaa paljon omien normien yli ja varmistaa, ettei jää rekan alle. Onneksi kiihdytyskaistat sentään on ylämäkeen, niin pääsi rekoista viimein ohi.

Sunnuntai oli kotipäivä. Aamulla ensin sämpylöiden (juusto-porkkana) ja korvapuustien paisto, sitten siivous ja lopulta lenkille, siis maastopyörälenkille. Lenkki oli todella rankka. Kaksi tuntia täysillä ja koko ajan metsässä. No, tulipa taas opittua paljon, esim. miten mennään melkein metrin korkuisen kalliokielekkeen yli ylämäkeen. Ehkä pitääkin vaihtaa kaikki matkat pyörällä mentäviksi, niin ei tarvitse valitella julkisesta liikenteestä eikä yksityisautoilusta. ;)





ps. yritin katsoa Wordin kanssa, että onko paljon kirjoitusvirheitä, mutta eihän mun koneesta tietenkään löytynyt suomea. Eli sorry, en jaksa lukea läpi ja tarkastaa... ;)

Kommentit

  1. Missähän mä olin kun noita pullia alettiin syömään...

    VastaaPoista
  2. Niinpä. No, onneksi ei kaikkia syöty kuitenkaan kerralla. Jos ilmoitat ajoissa milloin olet tulossa, niin pistetään pakkasesta sulamaan. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa