Viime sunnuntaina biitsihallilla käydesä tuli juttua aiheesta ihmisten tunnistaminen. Minä nimittäin olin näkevinäni yhden vuorolla käyvistä miehistä muussa yhteydessä kesän aikana, mutten voinut olla varma, sillä herran varusteet olivat täysin erilaiset. Päällä ei ollut hihatonta paitaa eikä shortseja, vaan farkut, paitapusero ja lasit päässä, niin tunnistaminen oli sunnattoman vaikeaa. Olisi pitänyt pyyttä ottamaan housut tai ainakin paita pois, niin jo olisi auttanut. ;)
Tänäänhän on Iston nimipäivä. Josta tulikin mieleen, että tunnistaminen voi olla haasteellista myös nopeissa tilanteissa. Vanhempani olivat nimittäin kerran Lapin reissulla törmännyt Isto Hiltuseen ja jompi kumpi vanhemmistani oli moikannut iloisesti tuttuja kasvoja. Eikä siinä hetkessä tajunnut, että kasvot olivat tutut vain tv:stä. Näin on meinannut käydä minullekin,. Että televisiosta tai muusta mediasta tuttua naamaa kuvittelee omaksi tutukseen ja on valmiina jäämään jopa juttelemaan, kunnes tajuaa mistä on kyse.
Kerran taas ääni sai minut tunnistamaan ihmisen, mutten muistanut yhtään, että missä äänen olin alunperin kuullut. Ulkonäkökään ei ihan heti muistuttanut asiayhteydestä. Kun koripalloottelussa kuulee oman lääkärinsä äänen ja päällä puhujalla ei ollut valkoista takkia, niin yhteys ei ole ihan selkeä.
Joskus aivot todella lyövät tyhjää, kun tulee vastaan ihmisiä eri yhteyksistä. Esim. kun joka aamu bussimatkalla näkee samoja naamoja ja törmääkin heihin toisessa yhteydessä, ei yhtään muista mistä naama on niin tuttu. Tai kun salilla näkee ihmisiä vain urheiluvaatteissa hiukset hiestä märkinä ja joskus he tulevatkin vastaan esim. viimeisen päälle laitettuina, on ihan pihalla.
Ja kun minä en hirveästi uskalla puhua ihmisille, pelkään nolaavani itseni tai jotain muuta typerää, niin tervehtiminenkin on välillä haasteellista. jos tunnistamisessa on pientä epäselvyyttä, niin mieluiten pysyn tuppisuuna ja tervehtiminen jää. Kaipa se pitäisi vaan olla rohkea ja moikkailla kaikille, jotka vähänkin näyttävät tutuilta. Eipä ainakaan sanottaisi jälkeenpäin "Kun ei se Norakaan koskaan tervehdi!".
ps. vaikka en minä silti halua "Morjens, Morjens!"-Suomisenkaan mainetta. ;)
Tänäänhän on Iston nimipäivä. Josta tulikin mieleen, että tunnistaminen voi olla haasteellista myös nopeissa tilanteissa. Vanhempani olivat nimittäin kerran Lapin reissulla törmännyt Isto Hiltuseen ja jompi kumpi vanhemmistani oli moikannut iloisesti tuttuja kasvoja. Eikä siinä hetkessä tajunnut, että kasvot olivat tutut vain tv:stä. Näin on meinannut käydä minullekin,. Että televisiosta tai muusta mediasta tuttua naamaa kuvittelee omaksi tutukseen ja on valmiina jäämään jopa juttelemaan, kunnes tajuaa mistä on kyse.
Kerran taas ääni sai minut tunnistamaan ihmisen, mutten muistanut yhtään, että missä äänen olin alunperin kuullut. Ulkonäkökään ei ihan heti muistuttanut asiayhteydestä. Kun koripalloottelussa kuulee oman lääkärinsä äänen ja päällä puhujalla ei ollut valkoista takkia, niin yhteys ei ole ihan selkeä.
Joskus aivot todella lyövät tyhjää, kun tulee vastaan ihmisiä eri yhteyksistä. Esim. kun joka aamu bussimatkalla näkee samoja naamoja ja törmääkin heihin toisessa yhteydessä, ei yhtään muista mistä naama on niin tuttu. Tai kun salilla näkee ihmisiä vain urheiluvaatteissa hiukset hiestä märkinä ja joskus he tulevatkin vastaan esim. viimeisen päälle laitettuina, on ihan pihalla.
Ja kun minä en hirveästi uskalla puhua ihmisille, pelkään nolaavani itseni tai jotain muuta typerää, niin tervehtiminenkin on välillä haasteellista. jos tunnistamisessa on pientä epäselvyyttä, niin mieluiten pysyn tuppisuuna ja tervehtiminen jää. Kaipa se pitäisi vaan olla rohkea ja moikkailla kaikille, jotka vähänkin näyttävät tutuilta. Eipä ainakaan sanottaisi jälkeenpäin "Kun ei se Norakaan koskaan tervehdi!".
ps. vaikka en minä silti halua "Morjens, Morjens!"-Suomisenkaan mainetta. ;)
Mä olen jonkun kerran kuullut tuttujeni suusta, että kun asutaan kerrostalossa niin naapurit eivät tervehdi ja nähdään vaivaa siitä kenen pitäisi tehdä tervehtimisessä aloite.
VastaaPoistaItse kerrostaloasujana otin sen kannan, että kun rapussa tulee joku vastaan sanoin reippaasti moi, odottamatta naapurin sanovan sitä ensin. Ja homma alkoi heti toimimaan, ei tullut kiusallisia tuppisuutilanteita.
Voi olla, että tämä ei liity mitenkään sun blogitekstiin, mutta tulipahan sanottua. Ni.
Anteeksi, että kesti kommentin julkaisu.
VastaaPoistaKyllä liittyy aiheeseen. :)