Siirry pääsisältöön

En tiedä miksi tätä kutsutaan...

Viime viikolla, kun purimme jätekasaa etupihallamme paljastui minulla yksi erittäin suuri epäkohta ihmisissä. Remppamiehemme teki aivan loistavaa jälkeä kylppärissämme ja saunassamme, mutta jätteiden ja roskien kanssa hän oli aivan surkea. Hän oli vain heittänyt kaiken "tarpeettoman" jälkeensä välittämättä siitä, mitä se oli. Roskakasaan ol ikertynyt kerran käytettyjä hanskoja, laastiäpäreitä, jotka sisälsivät laasti, lastoja, puuta, papereita ja mitä kaikkea,poran ja muiden leikkureiden teriä, laattojen isoja ja pieniä "ylimääräisiä" osia ja maalausvälineitä: käyttämättömiä ja käytettyjä.

Olin niin kiukkua täynnä, kun jouduin siivoamaan hänen jälkensä. Hän (tai hänen esdutamansa yritys) sai kuitenkin työstä kovan korvauksen ja kaikki tarvikkeet olivat meidän itse maksamia. RAIVOSTUTTAVAA! Eikö remonttiyrityksillä ole mitään vastuuta jätteistä? Vai pitääkö maksaa joku käsittämätön summa, että jätteet katoavat meidän maaperältä. Ei siinä mitään, että ne oli kasattu yhteen kasaan, mutta kun ei ollut mitään aavistustakaan mitä ne sisälsi ja oli mukavasti jäätyneet kaikki kiinni toisiinsa! ARGH!

KÄyttäytyvätkö nämä remppamiehet kotonaankin samalla tavalla, jättävät kaiken perässään? Käyttäytyvätkö kaikki ihmiset yleensä näin, kun siihen on tilaisuus. Minun vanhempani ovat ainakin aina muistuttaneet, että perässä on korjattava! En sitä kyll äaina ole tehnyt, mutta kyllä siitä on sitten muistutettu. Ja nyyään ei sitten ole edes ketään, joka perässä korjaisi! Kyllä se on minun itse pidettävä huolta siitä, että paikat pysyvät järjestyksessä ja vähän vahdittava myös tuota puolisoa! ;)

Mutta miksi tätä tällaista käyttäytymistä kutsutaan ja onko se miten yleistä? Ainakin kaupungeissa näkyy miten roskat jätetään siihen paikkaan tai pikaruokaravintoloissa ei tarjottimia viedä roskikseen tai kaupassa "väärin" valitut tuotteet jäävät siihen paikkaan, missä virhe tajutaan. Ei tällaista! Kuka sitten kaiken korjaa perässä ja huolehtii, että paikat pysyy kunnossa ja siistinä!

Kommentit

  1. Heh, kukahan kotona vahtii ja ketä... ;P

    VastaaPoista
  2. Niinpä niin! Ei sitä kaikille tarvitse kertoa! ;)

    Mutta myönnän, että ehkä mulla on vielä opittavaa sillä saralla... ;) Mutta en mä silti niin paha ole kuin remppamies!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa