Siirry pääsisältöön

Vielä kerran Bikini Challengesta

Olen odottanut julkaiseeko Fitfarm sivuillaan minun kuvani ja tarinani, jotka sinne lähetin Bikini Challengen tiimoilta. Mutta eivät ole vielä viikon sisällä julkaisseet, niin julkaisempa itse. Alkuun sanon vielä, etten olisi uskonut näin suureen muutokseen. Mutta olen erittäin tyytyväinen ja jatkan uudessa valmennuksessa (Endurance), jonka sain kuvat lähetettynäni. Siellä on uusi Bikini Challenge myös alkamassa ensi viikolla, jos kuvani ja tarinani sai sinut innostumaan.

Ja sitten tarinaan ja kuviin.

Olen osallistunut aikaisemmin Superdiettiin, syksyllä 2012, silloin en kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi, ei ollut riittävästi tahtoa eikä varsinaista syytä. Jälkeenpäin harmittaa, koska jos silloin olisi jo tehnyt kunnolla pohjaa, nyt ei varmasti olisi edes tarvinnut lähteä koittamaan tiukempaa kiristystä. Miksi sitten lähdin mukaan, miksi minä halusin trimmata kroppaa, vähentää painoa ja haastaa itseäni? Syy on kavereissa ja kiipeilyssä. J

Pari kaveriani ovat toteuttaneet Fitfarmin ohjelmia ja erityisesti Bikini Challengen 2013. Heidän muutoksensa olivat upeita, joten halusin itsekin kokeilla toimiiko BC minulla ja minun tarpeisiini.

Mitä tekemistä kiipeilyllä on BC:n kanssa? Aivan yksinkertaista, kiipeily on tavoittelua ylöspäin, taistelua painovoimaa vastaan. Mitä kevyempi, sitä kevyempää se on, varsinkin jos ei ole riittävästi voimaa. Kumpi taas on helpompaa, voiman lisääminen vai painonpudotus, tulin lopputulokseen, että painonpudotus.

Tiedän erittäin hyvin, että laihdut, jos laitat suuhusi vähemmän kuin kulutat. Tiedän myös, että proteiini menee lihaksiin ja hiilarit vaikuttavat jaksamiseen. Olen aina treenannut ja liikkunut paljon, mutta samalla sallinut itselleni melko vapaan syömisen. Lajini ovat olleet joissain määrin kausiluonteisia ja pääasiassa taito- kuin kestävyyslajeja: kesällä beach volley ja maastopyöräily, talvella lentopallo, murtsikkahiihto ja laskettelu sekä lautailu, kiipeily läpi vuoden. Vanhemmiten hidastunut aineenvaihdunta ja välinpitämättömyys ulkoisiin seikkoihin ovat myös vaikuttaneet siihen, että olen tyytynyt omaan tilaani, ei ole ollut tarvetta tehdä muutosta. Kiipeilykärpänen kuitenkin puraisi vahvasti parin vuoden harrastamisen jälkeen viime syksynä ja päätin kehittyä siinä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Kiipeily on kokonaisvaltainen laji, joten paremmaksi kiipeilijäksi tuleminen vaatii kehittämistä taito-, voima- ja kestävyysominaisuuksien lisäksi myös fyysisessä olemuksessa. Se oli siis viimeinen niitti sille, että halusin apua erityisesti fiksuun ja kehittävään ruokavalioon, jossa ainekset ovat oikeassa suhteessa sekä muokatakseni kroppaa että myös varmistaakseni jaksamisen treeneissä.

Tavallinen treeniviikkoni sisältää talviaikaan parit lentistreenit ja pelit, kerran biitsiä ja 3-4 kertaa kiipeilyä. Lisäksi jos kelit ja aikataulut sallivat, mukaan ympätään myös murtsikkahiihtoa ja laskettelua/lautailua. Koska urheilu-/liikuntaharrastuksia on jo lähtökohtaisesti lähes joka sormelle ja tavoitteena ei ollut varsinaisesti muokata lihaksista paremmannäköisiä, toteutin Bikini Challengessa pääasiassa ruokavaliota ja hyödynsin treenejä omien lajien lämmittelyinä. BC-treeneistä sain paljon uusia tehokkaita liikkeitä ja ajatusta mikä vaikuttaa parhaiten minnekin. Treeneissä oli hyvin huomioitu sekä ylä- että alakroppa, ja siten ohjelmat tukivat minun sporttejani laaja-alaisesti. Viikkotreenit sopivat parhaiten biitsin ja lentopallon lämmittelyyn, salitreenit taas kiipeilyn alle. Aion jatkossa ottaa mukaan myös kovempaa punttitreeniä varsinkin välikausille, jolloin ei talvi- tai kesälajit ole mahdollisia.

Osallistuminen Bikini Challengeen oli minulle kuin lottovoitto. Sen tuomat tulokset ovat siivittäneet minut jopa uusiin sfääreihin. Painonpudotuksen, ohjelmiin perustuneiden hyvien lämmittelyjen, jaksamisen varmistaneen ruokavalion ja Satun loistavien lisäravinnevinkkien myötä on kiipeilygreidini noussut monta pykälää ylöspäin!!! Se on todella iso juttu minulle ja siten saavutin myös juuri sen mitä ohjelmalta hain. Mutta ei siinä tietenkään vielä kaikki. Myös muihin lajeihin olen saanut uutta buustia, liikkuminen niin biitsi- kuin lentiskentällä on paljon räväkämpää, hyppään korkeammalle ja jaksan paremmin kuin pitkään aikaan. Eikä siinäkään vielä kaikki. Myös ulkomuoto on muuttunut hurjasti, vaatekoko on pienentynyt ja lihakset ovat tulleet esiin, vaikka niitä ei varsinaisesti ole kehitettykään. Olen myös paljon pirteämpi, itsevarmempi ja päättäväisempi ja mikä tärkeintä pysynyt terveenä ja ehjänä.

Olen todella ylpeä siitä mitä sain aikaan ja aion pitää huolen, ettei tätä jumppaa tarvitse tehdä toista kertaa. Kymmenen viikon puristukseen mahtui nimittäin myös huonompia päiviä, vaikka yleisesti ottaen koko jakso meni helposti ja nopeasti, kun tavoite oli kirkkaana mielessä ja oli halua päästä sinne. Ruokavaliota oli helppo noudattaa ja se oli suurin tekijä onnistumiseen. Myös kanssamatkustajien tuki on antanut siiville nostetta projektissa. En voi tarpeeksi kiittää aviomiestä, joka sai kokea pahimmat kiukut ja väsymykset, mutta jaksoi silti kehua ja kannustaa. Sekä Fitfarmin että Facebookin keskustelut, kuvat ja tsempit ovat vieneet joka kerta lähemmäs maalia ja antanut uskoa, toivoa ja yritystä. Fitfarmin konsepti nettivalmennuksesta on loistava, suosittelen kaikille, koska jokaiselle löytyy varmasti myös oma ryhmänsä nettivalmennusten laajasta tarjonnasta.

Numerot
Ikä: 36 vuotta
Pituus: 173 cm
Lähtöpaino-Loppupaino-pudotus: 70kg – 63,5kg – 6,5kg
Rasvaprosentti (alussa-lopussa-pudotus): 23,4% - 19,1% - 4,3%
Sentit:
Rinta (alussa-lopussa-pudotus): 104cm - 83cm - 21cm
Napa (alussa-lopussa-pudotus): 79cm - 67cm - 13cm
Lantio (alussa-lopussa-pudotus): 103cm - 91cm - 12cm
Reisi (alussa-lopussa-pudotus): 61cm - 55cm - 6cm
Yläköysigreidi (alussa-lopussa-nousu):  6B – 7A – 4 pykälää
Liidigreidi (alussa-lopussa-nousu): 5C – 6B+ – 4 pykälää

Ylhäällä alussa, alhaalla lopussa.

Kommentit

  1. How to play the card game and win with - JTM Hub
    There are four 거제 출장마사지 different card games 인천광역 출장마사지 and if the player plays 창원 출장샵 in 이천 출장안마 a pack of 52, all cards 김포 출장안마 The player that wins the trick is chosen

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa