tiistaina, heinäkuuta 12, 2011

Ostoksia

En ole pahemmin käynyt alennusmyynneillä tänä kesänä. Tai en juuri ollenkaan. Pikaisesti kiersimme MinkkiP:n kanssa läpi Zaran ja yksinäni pyörähdin Stockalla. Verkkokaupoissa olen sen sijaan katsastanut tarjonnan hieman huolellisemmin läpi. Olen selannut Asoksen, H&M:n, Stockan, Fruugon ja GinaTricotin salet. Olisihan noita verkkokauppoja enemmänkin, mutta mitään varsinaista tarvetta ei ole millekään, niin en hankkimisen takia halua hankkia. Ja sitä paitsi ensin minun pitäisi päästä kirpparivaatekasasta eroon. Tällä viikolla on ollut ajatuksena laittaa vaatteita Huuto.netiin, mutta jotenkin vaan aika iltaisin katoaa.

Olen minä silti muutaman ostoksenkin tehnyt. Stockalta ostin mekon (Zoey M.) ja vyön (Pieces), GinaTricotilta ensimmäisessä satsissa myöskin mekon (kuva) ja lisäksi paidan (kuva) ja toisessa satsissa vielä yhden mekon, hameen, paidan ja housut. Fruugosta tosiaan ostin kellon.

Kuvan hame on ihanan ohutta trikoota. Tuntuu kuin päällä ei olisi mitään. Hame on tarpeeksi pitkä ja mukavan väljä. Materiaalin sanotaan olevan organic cotton, tiedä sitten kuinka luomua se loppuviimein on. Paidassa on hauska leikkaus, hihoja ei ole, mutta takaosa tulee sen verran etupuolelle, että kädet peittyvät kyynerpäihin asti. Kangas on joustamatonta keinokuitua ja väri ihanan raikas. Väri saikin kehuja jo heti ensimmäisenä käyttöpäivänä, sopii nätisti ruskettuneen ihon kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...