Siirry pääsisältöön

Puoliamerikkalainen ilta

Torstaipäivä meni ranskalaisessa seurassa töissä, ilta taas puoliamerikkalaisessa. Tapasimme nimittäin entisen työkaverini kanssa, joka asuu USA:ssa ja on amerikansuomalainen.

Lisää amerikkalaisuutta iltaan toi Himoshoppaajan Salaiset Unelmat -elokuva ja ruokailu Chico'sissa.

Tuo elokuvahan perustu Sophie Kinsellan kirjoihin Himoshoppaajan salaiset unelmat ja Himoshoppaaja vierailla mailla. Luin nuo kirjat ennen elokuvaa ja tuo elokuvahan poikkeaa todella paljon kirjoista. Juonipaljastuksia!!! Ensinnäkin elokuvahan kertoo Beckyn tarinan sijoittuvan New Yorkiin, kun kirjassa hän asuu Lontoossa.

Jos haluaa täysin päästä sisään Himoshoppaajan elämään, niin kannattaa sekä lukea kirjat että katsoa elokuva. Täyttä hömppäähän nuo ovat kaikki, mutta ihan viihteellistä. Elokuvassa oli ihanast käytetty värejä ja huumoria pukeutumisessa. Kirjassa on enemmän kerrottu erilaisista kommelluksista. Sen verran tuohon kevyeen hömpötykseen tykästyin, että tilasin netistä kolme muuta Himoshoppaaja -kirjaa, Himoshoppaajan sisko, Himoshoppaajan ratkaiseva askel ja Himoshoppaajan vauva.

Taas juonipaljastuksia!! Itsekin tein Beckyn lailla kotona vähän tavaroiden ja vaatteiden sorttausta kirppistä varten keskiviikkoiltana. Eihän minulla mitään Beckyn veroisia merkkivaatteita ole, mutta vaatteita kuitenkin, jotka ovat hyvässä kunnossa, mutta eivät oikein sovi enää minun käyttööni. Oli siellä myös muutama käyttämätön kappale. :O Eikä minulla onneksi ihan samat syytkään ole tavaran poismyyntiin, en nimittäin ole vararikossa, mutta ylimääräiset kamat vievät vähän liikaa tilaa.

Nyt kun vaatehuonetta ja kaappeja on taas vähän tyhjennetty, niin sisään mahtuisi uusia. Ja eihän siellä koskaan ole oikein niitä juuri oikeita vaatteita. Nytkin talven vaihtuessa kevääseen ja kesään haluaisin hieman vaalentaa ja keventää vaatetusta, mutta tuntuu, että ei sellaisia vaan ole. Kaikki on joko mustaa tia villaa... Koskakohan minun hovikirppikseni pitää taas avoimia ovia!? :)

Kommentit

  1. Todennäköisesti seuraavan jenkkireissun jälkeen. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa