Siirry pääsisältöön

Hups!

Tänä aamuna oli aika hazardeja kuskeja liikenteessä. Alkoi oikein itseäänkin pelottamaan, että ajanko mäkin noin huonosti ja huolimattomasti.



Joudun ajamaan ylläolevasta risteyksestä lähes joka aamu. Tuo risteys on aika... mielenkiintoinen. Tulen sinisen viivanosoittamasta suunnasta, pohjoisesta, ja käännyn vasemmalle, itään. Siihen suuntaan menee kaksi kaistaa ja minun pitäisi kääntyä tietenkin tuolle pohjoisemmalle kaistalle. Tuota kaistaa ajetaan hieman vähemmän kuin eteläistä kaistaa, mutta väliin on silti todella vaikea päästä. Tänä aamuna katsoin hyvän kolon, kun yhtäkkiä edessäni olikin auto, joka halusi tulla eteläiseltä kaistalta pohjoisemmalle ohittaakseen kaksi autoa ja palatakseen takaisin lähtökaistalle. Ei ollut kovin monesta sentistä kiinni kunnon rysäys.

On todella naurettavaa, että risteyksen kohdalla ei kaistojen välillä ole valkoista viivaa, ettei tuollaista mieletöntä kaistanvaihtoa pääsisi tapahtumaan. Risteyksessä voi olla myös ehkä valot tai se voisi olla kiertoliittymä. Noin se ei vaan toimi!

Ajettiin sitten noin kilometri eteenpäin ja tultiin risteykseen, jossa kaksi kaistaa kääntyi vasemmalle ja yksi oikealle. Tullessamme eturiviin, valot olivat punaiset ja pysähdyimme. Olimme keskikaistalla kääntymässä vasemmalle, kun viereen vasemmalle tuli auto. Valot olivat punaiset ja odottelimme vihreää valoa, kun vasemmalle tullut auto yhtäkkiä lähti. Ilman mitään syytä punasten palaessa ja autojen tullessa vastaan se kääntyi rauhassa vasemmalle. Ihan pimeää!

Minähän olen aika huolimaton kuski. Olen ajanut paljon ja erilaisia autoja. Olen ajanut monenlaisessa tilanteessa ja kelissä, mutta ongelmani on, että teen noin sataa muuta asiaa yhtäaikaa ja olen usein autossa väsynyt. Yhtään kolaria en ole ajanut, enkä muutenkaan ole kolhinut muiden tai edes omaa autoa. Nyt aion kyllä tsempata ja keskittyä omaan ajamiseeen hieman paremmin, ettei mahdolliset vaaratilanteet ainakaan ole minusta kiinni.

Kommentit

  1. Hui, liikenteessä saattaa tapahtua niin nopeasti törmäyksiä, että syytä itse kunkin olla mahdollisimman ennakoivana ratissa.

    Itselläni yövuoron jälkeen kotiin ajaessa on vähän pökkelöolo.

    VastaaPoista
  2. Ja tänä aamuna sitten tuli taas luettua meilejä ja puhuttua puhelimeen liikenteessä. Hyi minua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa