Siirry pääsisältöön

Kaikki hyvin

Leikkaus meni hienosti. Kaikki vammat tuli korjattua ja kipuja on ollut todella vähän. Kuntoutus on jo aloitettu ja sekin sujuu ongelmitta. Kaikki on siis todella hyvin.

Kun keskiviikkoaamuna menin Töölön Mehilöiseen, niin kutsussa oli mainittu vain klo11 päiväkirurgiaan. Minut passitettiinkin suoraan vuodeosastolle ja olin ihan kummissani, että mitä miksi... Mutta eipä ollut valittamista. Oma huone, jossa televisio ja jouluvalot. :)

Huoneessa odottelun aikana minua kävi moikkaamassa fysioterapeutti ja moni sairaanhoitaja. Klo13 sitten minut siirrettiin leikkausosastolle, jossa samantien tippa kiinni käteen ja unta palloon. Klo15 heräsin heräämössä janoon ja silmäkipuun. Ilmeisesti silmä oli ollut koko leikkauksen ajan vähän auki ja kuivunut. Kurkku oli karhea sinne työnnetystä putkesta. Sitten vaan tippoja silmään ja vettä kurkkua silottamaan. Sain vähän myös särkylääkettä suoraan suoneen, vaikka ei kipuja ollutkaan. :)

Klo16 minut siirrettiin takaisin huoneeseen. Olemattomia kipuja haluttiin taas lievittää ja tällä kertaa tabletilla, joka sai minut oksentamaan kaikki juomani nesteet pois. Onneksi Sami oli auttamassa.lääkärikin kävi kertomassa hyvät uutiset onnistuneesta operaatiosta, jossa kuvista hieman enemmän vie pudonnut ankkuri/kierukka kiinnitettiin ruuvilla luuhun. Ja vähän oletettua vähemmän revennyt kiertäjäkalvosin oli siistitty.

Ilta meni televisiota katsellessa. Tulipa aimo annos suomlaista tv-viihdettä. Eipä tarvitse vähään aikaan taas tuijotella. :) Kotiin pääsin heti itsenäisyyspäivän aamuna aamiaisen jälkeen ilman särkylääkkeitä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa