Minun kaupunkini

Aloitetaan sieltä ihan alusta, eli syntymäkaupungistani Karkkilasta. Karkkilahan on pieni, punainen kaupunki Länsi-Uusimaalla, 57 kilometriä Helsingistä Porintietä. Karkkila on minulle rakas, sill äolenhan siellä viettänyt tähän mennessä pisimmän ajan ja suurimman osan elämääni. Onneksi minun ihanat vanhemapni asuvat yhä siellä, että pääsen käymään Karkkilassa aina aika ajoin.

Karkkilassa on järviä, hassunnimisiä järviä kuten Tämäkohtu ja Kolmpers, mäkiä, ihan laskettelurinteitäkin, paljon kommunisteja ja taiteilijoita, mm. Mika Kaurismäki. Sieltä on kotoisin oikein hyviä urheilijoita mm. suunnistuksen maailmanmestari Jarkko Huovila ja koripalloilija Pasi Heinonen ja sinne päätyy monet menneet nimet viettämään eläkepäiviä, mm. Henna Raita.

Minä olen Karkkilassa saanut peruskouluopetuksen, pohjat urheilu-uralle, ystäviä, luontokokemuksia ja vahvan pohjan taistella elämässä eteenpäin. 1980-luvulla ja 1990-luvulla ei ollut helppoa sanoa olevansa Karkkilasta, sillä silloin siellä ei mennyt kovin vahvasti. Karkkila oli kovissa talousvaikeuksissa, veroäyri oli korkealla ja kylä kuhisi kommunisteja. Nyttemmin asiat ovat paremmin. Karkkilassa on kokoomuslainen naiskunnanjohtaja ja talouskin on parantunut.

Karkkila on erittäin mahtava kohde lähteä pienelle maaseutumatkalle. Siellä on aivan ihana Fagerkullan työläisalue, jossa on paljon punaisia puutaloja. On järviä ja jokia sekä koskia. Ja niitä kaikkia voi meloa. On perunamakkaraa ja purkkaa sekä luontaistuotteita ihan tehtaankin muodossa.

Karkkilasta suuntasin ensimmäisenä Jyväskylään. Siellä asuin yhden vuoden käyden ekaa lukuvuotta lukiota. Samaan aikaan pelasin Somerolla, joten sekin kyläpahan tuli tutuksi. Jyväskylässä eniten pääsin tutustumaan Hippoksen liikuntakeskuksen alueeseen, Laajavuoreen ja niiden välimaastoon. Myös keskustassa tuli jonkun verran käytyä, sillä olihan sitä junalle päästävä. :) Jyväskylä on todella kiva paikka. Siellä on eloa niin talvella kuin kesällä. Siellä on oikea talvi ja lämmin kesä! Minulle ainakin jäi oikein mukavat muistot Jyväskylästä asuinpaikkana.



Somero on todella pieni paikka. :) No, tokihan minä lähinnä keskityin Monitoimitalon tiloihin lentopallon takia, mutta sinne päästäkseen on mentävä kaupungin ainoan kadun läpi! :) Somerolla on paljon sikoja, siis ihan niitä eläimiä ja sinne on todella suora tie Salosta. Ihan ok paikka, mutta en minä sinne muuttaisi. :)

Ekan lukiovuoden jälkeen kaikki lentoipallotytöt siirtyivät Tampereelle. Sinne minä sitten vähäksi aikaa myös jämähdin, siis kymmeneksi vuodeksi. :) Tampere on niin loistava paikka! Mikä paikasta tekee niin loistavan, on tamperelaiset, lyhyet etäisyydet, monipuolinen tarjonta, järvet, koulut ja urheilu! :) Kyllä täytyy myöntää, että Tamperetta on ikävä. Siellä alkoi kaikki rullata omalla painollaan ja rutiinit oli luotu. Siellä on meilkein kaikki kaverit, tai ainakin niitä parhaita, ja kaikki on niin lähellä, pyörällä pääsee joka paikkaan! :) Vaikkakin Tampere on kuin mikäkin Rooma, rakennettu kymmenelle kukkulalle. Aina oli mentävä tai viimeistään palattava ylämäkeen. :)

Tampereella asuessa vietin aikaa myös muutamassa muussa kaupungissa. :) Kaksi viimeistä vuotta ollessani lukiossa, pelasin Vihdissä tai tarkemmin ottaen Nummelassa. Myös tämä kasvava nukkumalähiö tuli erittäin tutuksi parin vuoden kokemuksella. :) No, mitäpä Nummelasta sitten sanoisi... Siellä on harju ja uimahalli sekä Jani Sievinen. Siellä on paljon pientaloja ja Tres Amigos 8en tiedä mikä sen nimi on nykyään... ;P). No, ainakin siellä on ammattikoulu, jossa on liikuntasali! :) Lisäksi muutama kuukausi tuli punkattua Salossa. :) Salo on Nokia, siis puhelin-Nokia. Se on ihan jees paikka. Siell on nyt Riina, mikä on kaikkist tärkeintä! Salolaiset puhuu hassusti! ;)

Lukioaikana vietin kaikki kesäni Karkkilassa, joten kotipaikastani en ollut vielä pahemmin päässyt eroon. :) Lukion päätyttyä minä menin sitten armeijaan. Ensin sijoituspaikka oli Upinniemessä, mutta alokasajan ja AuKin ensimmäisen osan jälkeen siirryin Parolannummelle, sillä pelasin sinä vuonna Hämeenlinnassa. Pääsin siis tutustumaan taas uuteen suomalaiseen kaupunkiin. Hämeenlinnan sijainti on niin perfekt. Junaradan varerssa vain tunnin matkan päässä Helsingistä ja Tampereesta. Hämeenlinnassa on linna ja jääkiekkoa sekä naisten lentopalloa. Siellä on OKL ja Reska, siis kävelykatu. Siellä on mukavia ihmisiä, kuten jenni, Satu ja Kadri! :)



Armeijavuoden jälkeen palasin Tampereelle kouluun ja menin pelaamaan Orivedelle. Orivesi ei tullut niin tutuksi kuin muut aikaisemmat pelipaikkakunnat, sillä sinne oli niin lyhyt matka kotoa. Lähinnä vain Urheilutalolla ja Hotellilla tuli vietettyä aikaa. Oriveden asema on todell akaukana Orivedestä, mutta onneksi bussit kulkee ja vielä ihan hallin viereen. :)

Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä päätin lähteä kokeilemaan sotilastaitoja skapparipuolella. Niinpä suuntasin Lahteen Urheilukouluun ja puin päälleni maatopuvun ylikersantin natsoin. Lahdesta jäi lähinnä mieleen Hennalan varuskunta-alue ja Salpausselkä. Jos halusit päästä keskustaan Hennalasta, niin aina oli harju ylitettävä. Rajoitti nimittäin ihan hiukan keskustakäyntejä :)

Lahden kesän jälkeen olin sitten yhden talven ihan aloillani Tampereella. pelasin Orivedellä ja opiskelin hurjasti. kesällä kuitenkin taas menojalkaa vipatti sen verran, että päätin pistää itseni matkustuksen suhteen todella koville. Menin nimittäin pelaamaan Pieksämäelle. Tätä rumbaa jatkui neljä vuotta. Välillä asuin ja työskentelin kokonaan Pieksämäellä, välillä taas asuin ja työskentelin Tampereella, mutta kävin treeneissä Pieksämäellä, välillä olin osan viikkoa koulussa Tampereella ja osan viikkoa töissä Pieksämäellä. Ei herkkua, mutta kaikkensa sitä näköjään tekee lentopallon eteen.

Jottei suistuta täysin raiteilta tässä "minun kaupunkini"-jutussa, niin kerrotaanpa hieman Pieksämäestä. Pieksämäellä on talvell aihan todella kylmä. Pieksämäellä on asema ja Urheilutalo. Siellä on paljon pikkuisia kuppiloita ja urheiluhulluja ihmisiä. Voin sanoa suoraan, että minä en viihtynyt Pieksämäellä. Minulle siellä ei ollut kuin pelaaminen ja työ. Ja kun kausi oli ohi, niin ei jäljelle jäänyt kuin työ ja tyhjät illat, todella ankeata. Onneksi minä sentään tutustuin Pieksämäellä mukaviin ihmisiin, kuten Miraan ja Tupuun. Heidän kauttaa pääsin käymään teatterissa ja vedin treenejä junnuille.

Neljän Pieksämäki-Tampere-akselilla vietetyn vuoden jälkeen vaihtui sekä asuinpaikkakunta että pelipaikkakunta. Muutimme samin kanssa Helsinkiin ja pelit jatkui Hämeenlinnassa. Työt jatkuivat kuitenkin Tampereella, joten siteitä ei vielä katkaistu. :) Mutta eipä päässyt oikein tutustumaan myöskään asuinpaikkaan. Asuimme Arabianrannassa, joka on aivan ihanaa aluetta. Valitettavasti sinne rakennetaan kok oajan lisää, vaikkakin hienoja taloja, mutta kohta siellä on aivan liian plajon väkeä, että se olisi enää kiva paikka.

Vuosi Hämeenlinna-Helsinki-Tampere-reittiä rullatessa meni nopeasti. Ei hirveästi musitikuvia mistään. Sitten taas kaikki muuttui. Lentopallo ja sen perässä reissaaminen jäi, sain työpaikan Espoosta ja heti perään me muutimme sinne. Nyt elämä pyörii mukavasti painollaan, kun työmatkaa on 1km, ei ravata ympäri Suomea peleissä ja treeneissä ja on oma koti. Espoo on hassu kaupunki, täällä ei ole ollenkaan keskutaa. Täällä on vain pieniä keskuksia, lähiöitä. Täällä on paljon metsää ja peltoja, vaikka ollaan ihan lähellä Helsinkiä. Espoossa on monelaisia ihmisiä, on rikkaita ja köyhiä ja paljon siltä väliltä. Me asumme nyt todella ihanalla alueella, Mankkaalla, missä on vain pientaloja ja lähinnä lapsiperheitä tai vanhuksia. Mankkaalla on rauhallista ja kaikki niin lähellä. Isoin haitta täällä on kuitenkin välimatkat. Jos haluat mennä jonnekin, niin aina pitää mennä autolla, onneksi myös julkiset kulkevat todella hyvin. Minä tykkään kyllä Espoosta, mutta mikään ei voita Tamperetta ja kyllä se Karkkilakin on niin rakas! :)