Siirry pääsisältöön

Ihan vaan paitaa etsimässä...

Keskiviikkona lähdettiin minun lääkärireissun takia Keskustaan. Siis ihan Helsingin keskustaan, lääkärikäynti oli nimittäin Ympyrätalossa. No, lääkäri ei sen kummempia virkannut kuin että lepoa olkapäälle ja ei siellä mitään rikki ole. No, nyt sitten syödään kuuri tulehduskipulääkkeitä ja lepuutetaan olkapäätä.

Lääkärikäynnin jälkeen oli tarkoitus mennä Stockalle etsimään Samille valkoista paitaa. Samilla kun on hyviä kokemuksia Etonin paidoista. Samin koko, eli extra slim fit tai A, vaan ei ole se yleisin, joten sopivaa paitaa ei ollut vielä löytynyt niistä liikkeistä, joita olimme käyneet läpi.

Ensin poikkesimme Ympyrätalon apteekissa. Sieltä otimme reseptilääkkeiden lisäksi myös laastaria ja rakkoestoainetta ja salmiakkia päivän ja viikonlopun tarpeisiin. :) Sitten päädyimme Hakaniemen Kauppahalliin ja myös Hakaniemen torille. Ihan vaan kiertääksemme paikallisnähtävyyksiä. :) Siitä sitten jatkoimme Sokoksen reunalta ihastellen kaukaa nyrkkeilijäpatsasta kohti Kaisaniemeä. Pitkäsilta oli niin tuulinen, että olisi vienyt kevyemmän kaverin mukanaan, onneksi on tätä massaa! :)



Kaisaniemessä ensimmäinen kohde oli Fiorella . Sieltä löytyikin sitten se mekko ensi viikonlopun pippaloihin. :) Mekko oli hätävarana hankinnassa, jos sellainen löytyy, mutta ei kuitenkaan ihan ykkösenä ostoslistalla. Ja löytyipä myös Samille vyö, sellainen valkoinen, joka sopii mainiosti farkkujen kanssa. :)

Fiorellasta sitten Mikonkadun Intersportiin. Siellä katseltiin Samille sandaaleja ja minä kyselin piikkarin piikkien perään. Ei löytynyt kumpiakaan. Mikonkatua oli hyvä jatkaa kohti Aleksi 13. Siellä se sitten lähti tämä shoppailu käsistä. Minä päätin extempore ostaa itselleni kengät. No, oli ihan edukkaat ja käytän niitä kyllä jatkossa. Jalassani oli nimittäin ihan ohet sandaalit ja kantapäivvä tuntui maanantainen korkeushyppy. Niinpä päätin ostaa korkeat remmisandaalit. :) Muutenkin valmentajan kenkävaraston nähtyäni olen päättänyt hieman uudistaa kenkävalikoimaani. Nyt minulla on vain mukavia ja käytännöllisiä kenkiä, mutta onhan se hyvä välillä pitää ihan nättejäkin jalkineita!

Aleksilta sitten vihdoin Stockalle. Ensin katsastamaan miesten sormusvalikoimat. Olimme katselleet jo vuosi sitten Maltalla Fossilin koruja ja sormuksia ja ne näyttävät niin Samilta. Nyt sitten ostaa paukautettiin sekä Fossilin että myös Dieselin miesten sormukset!



Matka jatkui miesten paitaosastolle, jossa jouduimme toteamaan, että juuri ne paidat mitä haettiin oli loppu. Juurikin näin, eikä tietoa milloin mahdollisesti uusia olii tulossa. Eikä paikasta löytynyt mitään muutakaan oikeankokoista, eli hyvin kapeaa, paitaa. Ei auttanut kuin katsastaa läpi merkkiosastot. Sieltä olisi kyllä löytynyt erityisesti Sandilta kaikkea todella hyvnnäköistä ja houkuttelevaa.

Koska nälkä alkoi kiiriä vatsanpophjalle, niin tahtoi syömään. Urheiuosatolla tietenkin ensin perinteinen tsekkaus, jos jotain kivaa löytyisi. :) Ravintolaksi valittiin Fazer Amica Stockan 6. kerroksessa. Ja sieltä eteen päätyi lämmin Brie-juustosalaatti, pieni salaattilautanen, härkäwokki ja salmiakkimarenki. :) Positiivisena lisänä ruokaan kuului myös leip ja jälkiruokajätski. Oli hyvää ja oli paljon! :) Vatsat täytenä oli todella nautinnollista jatkaa paidanhakureissua. :)

Stockalta suuntasimme Sokokselle. Alakerran kemikaaliosaston hankintojen jälkeen miesten osastolle painaetsintään. Sami läysi kyllä mustan sopivankokoisen paidan ja otti sen talteen, mutta valkoista ei vaan löytynyt. Ja koska Sami oli katsonut jo Aleksilla yksiä Eccon sandaaleja, jotka olivat alennuksessa, eikä muualla ollut ollut halvempia, niin päätimme käydä hakemassa nekin parempaan talteen. :) Seuraava osoite siis oli taasen Aleksi 13.

Olin jo edellisellä vierailulla katsonut yksiä El Naturalistan sandaaleja. Siis sellaisia espanjalaisia sammakkokenkiä. :) Sami oli niin kiltti että halusi ostaa nuo kengät minulle. Kiitos Sami! Samalla hän osti myös itselleen samanmerkkiset kengät ja ne Eccon sandaalit! :)



Aleksilta sitten kohti Forumia ja sieltä hakemaan sitä puuttuvaa valkoista paitaa. Vaan eipä löytynyt sieltäkään. Ei ollut edes mitään liikettä, josta sellaisia olisi voinut katsoa. :( No, sitten kohti Kamppia. Siellä tiedettiin, että on ainakin P.T.X.:n liike, jossa pitäisi olla paljon erikokoisia ja -mallisia paitoja. Vaan emmepä päässeet ihan edes sinne asti, kun oli toinen paitaliike ensin. Nimittäin TSF, josta löyti juurikin tarpeeksi kapea paita Samille! :)

Sitten suuntasimme alakertaan ja katsomaan busseja. Ennen sitä kuitenkin poikkesimme Ikivireään ja sieltä haimme Samin tukkoiseen oloon Lotan suosittelemaan magnesiumia, jonka kuva on jo eistetty aiemmin ja minulle jotain kynsiä ja vatsaa parantavaa piitä. :) Koska seuraavan bussin lähtöön oli vielä vartti aikaa, niin menimme Suomalaiseen kirjakauppaan. Piti nimittäin ostaa yksi synttärilahja ja samalla tuli tarkastettua, että onko kolmas Rei Shimura, eli Ikebana-mestari myynnissä. Kirjakaupassa vierahtikin yli 15 minuuuttia, joten seuraavan bussiin oli yli puoli tuntia aikaa. Sami halusi käydä tsekkaamassa löytyisikö Nikeltä sopivaa aluspaitaa valkoisen paidan alle.

Ja löytyihän sieltä. Ja löytyi myös paljon muutakin. Valkoisia paitoja tuli mukaan niin hihattomana, lyhyellä hihalla kuin myös pitkällä hihalla. Myös kaksi juoksupaitaa, johon toiseen oli integroitu iPod-paikka. Sekä vielä yksi juoksutakki, johon oli integroitu paikka iPodille ja sen kuulokkeille. :) Siis ihan huolella matskua siltäkin kauppareissulta. Sitten ei enää tarvinnut kuin ehtiä bussiin tältä paidanhaku- ja lääkärireissulta. :)



No, pääasia, että tehtävä tuli suoritettua, eli valkoinen sopivankokoinen paita löydettyä ja ostettua, ja samalla vähän sitten muutakin. :) Menihän se iltapäivä ja ilta ihan mukavasti näinkin. :)

Kommentit

  1. Mä poikkesin Itiksessä matkalla treeneihin enkä onnistunut ostamaan yhtään mitään! Noi sandaalit oli kyllä hyvät. Seuraavalla kerralla metsästä mukaan jotkus ballerinat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa