Siirry pääsisältöön

Illanvietto

Likkojen Lenkkihän ei ole vain ja ainoastaan urheilutapahtuma, vaan siihen liittyy myös iltamenot! :) Olimmehan me yötä Maijun kanssa ihan hotellissa ja vielä siine, jossa iltabileet olivat tiedossa.

Lenkin jälkeen suuntasimme kauppaan ja kuoharia ostamaan. sitten suihkuun ja tälläämään. Oikein nättjeä tyttöjä astuikin sitten huoneesta ulos kohti illallista.


Illaispaikaksi valiutui Ilveksen alakerran Masuuni, kun kaikki muut paikat olivat täysiä. Eikä paikka olutkaan mikään huono valinta, vaan oikeastaan täydellinen. :) Siellä oli tilaa, palvelu oli aivan mieletöntä ja ruoka loistavaa. Minä söin Kausi-menun, johon sisältyi parsakeittoa, keitettyä parsaa, Mustaleima-juustoa ja raparperipiirakkaa. Maiju söi Tampere-menun, johon kuului porotartaria, paistettua siikaa, Mustaleima-juustoa ja suklaamuffini. Jenni taas söi oman kokoelman, jossa oli parsakeittoa, paistettu asiikaa ja jälkiruuaksi kahvia. Minä join ruuan kanssa puolimakeaa italialaista valkoviiniä ja jälkiruuan kanssa me kaikki nautimme ihanaa makeaa kuohuvaa italiasta. :) Niin loistavaa!!

Ruokapöydästä lisäämään huulipunaa ja Ilveksen yökerhoon! :) Siellä kuluikin sitten loppuilta tanssiessa vauhdikkaasti ja kierrellessä ympäriinsä. Tuli siinä vähän haastettuakin erinäisten ihmisten kanssa, mutta puhtaat, mankeloidun sileät hotellin lakanat kutsuivat aika ajoissa. :)

Kumma kyllä jaloissa ei tuntunut, eikä myöskään päässä. Siitä kiitos ravintolan savottomuuden. Oli niin hauskaa, seura oli ihan parasta ja pakko ottaa joskus uusiksi! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa