Siirry pääsisältöön

Hyvä olo!

Olen niin onnellinen, kun nyt minulla on niin hyvä olo! Johan tuota väsymystä, vatsakipua ja "masennusta" kestikin ihan tarpeeksi. Mutta osaapahan ainakin nauttia hyvästä olosta, kun on käynyt miltei pohjalla.

Minun oloni paranemiseen ovat ehdottomasti vaikuttaneet ruokavalio, treenaaminen, nukkuminen, aikataulutus, aurinko ja ystävät. Ruokavalio on muuttunut terveelliseksi, enää ei liiat hiilihydraatit ja huonosti sulamattomat lihat paina, eikä tule ahmittua liikaa. Myös veden juominen sopivissa määrin on auttanut. Olen treenannut joka päivä ja nyt on löytynyt sellaiset lajit, jotka saavat minusta kaiken irti. Astangajooga, boxing, beach volley, juoksu, yleisurheilulajit, sali ja pyöräily ovat niitä, jotka maistuvat todella hyvältä ja ovat mukavan monipuolisia, ja varsinkin sekoitus kaikkea mahdollista! :)

En tiedä miksi, mutta nukun nykyään tosi hyvin ja nukkuminen todella piristää ja rentouttaa. Enää ei ole koko ajan ihan näännyksissä ja haukotuksia satelee, vaan aamuisin olen pirteä ja jaksan olla tehokas koko päivän. Nyt kun ryhmäliikunnat ja muut harrastukset ovat löytäneet paikkansa viikkokalenterista, niin on helppo rytmittää koko elämä. Työ ei tietenkään ole muuta kuin säännöllisen epäsäännöllistä, mutta se antaa vain kivoja haasteita päivittäisiin rutiineihin. Ja nyt kun ei ole joka ilta jotain työn alla, niin pystyy soveltamaan ja nauttimaan myös vapaista hetkistä.

Lisäksi on ihanaa, kun aurinko paistaa ja on niin valoisaa. Aurinko paistaa ihanasti meidän makuuhuoneeseen aamulla, päivällä sivusta työhuoneeseeni ja illalla olohuoneeseen. Ja onneksi sadettakaan ei ole pahemmin ollut, vaan sininen taivas on näyttäytynyt parhaimmillaan. Kohta tuleekin jo kesä ja pääsee yhä enemmän ulos liikkumaan ja nauttimaan puhtaasta hapesta. Ja viimesimpänä muttei vähäisimpänä on mainittava ystävät. ystävät, jotka saavat minut hymyilemään ja tuottavat minulle iloa! Heitä onniin kiva nähdä, viettää aika heidän kanssaa ja jakaa kokemuksia. Ihanaa, että olette olemassa! :)

Yritän kaikin voimin pitää yllä tätä hyvää oloa niin pitkään kuin mahdollista! Toivottavasti oonistun jopa ihan läpi koko kesän! ;P

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat...

Kaikki SkiExpoon

Ensi viikonloppuna on Messukeskuksessa SkiExpo ja sen lisäksi myös BoardExpo, Lätkä&SäbäExpo, DigiExpo ja HifiExpo. SkiExpossa on uutuutena Timantti. TIMANTTI esittelee häikäisevät huippu-uutuudet! Timanttialueella, Skiexpon keskiössä, esittäytyvät kauden väline-, varuste- ja tekstiiliuutuudet – kukin merkki omalla osastollaan. Ja tuolta Timantista löytyy myös Power Balance . Minä olen saanut mukavaa tukea ja buustia PB:stä biitsiin, maastopyöräilyyn ja lentopalloon. Viime talvena tuli vähän hiihdettyä ja laskettua PB:n kanssa ja kyllähän liuku oli pidempi ja tasapaino parempi. Olkapää on saanut liikkuvuutta tarroista ja ranteet sekä kaula koristeita. Näistä ja monista muista kokemuksista tulen kertomaan myös messuilla, joten tule testaamaan!

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin...