Näin joskus 1990-luvun alussa ohjelman suomalaisesta naisesta, joka oli ollut USA:n armeijassa. Tuon ohjelman nähtyäni minäkin päätin, että jos Suomessa ei nainen pääse armeijaan, niin minä menen sitten USA:han. No, onneksi vuonna 1995 Puolustusvoimat mahdollistivat myös naisille vapaaehtoisen palveluksen.
Ilmoittauduin ajoissa ja menin kutsuntoihin keväällä 1997, koska kirjoittaisin lukiosta 1998 ja halusin päästä heti "sotimaan". Menin ajoissa kutsuntoihin myös siksi, että halusin valita paikkani. Silloin halusin vahvasti merivoimiin ja minut sijoitettiinkin Upinniemeen. Aluksi palvelukseen astumispäiväni oli kesäkuussa 1998 saapumiserässä II, mutta Puolustusvoimat uusivat palvelukseenastumisajankohtia ja palvelusaikoja, joten minunkin päivämääräni siirtyi heinäkuun puolelle. Kuuluin myös niihin ensimmäisiin, joilla oli kahdeksan ja 11 kuukauden sijaan mahdollisuus suorittaa armeija kuudessa, yhdeksässä tai 12 kuukaudessa.
Treenailin keväällä 1998 aika paljon ja jännitin palvelukseen astumista ihan hirveästi. Onneksi naapurin Jarkko oli menossa samaan aikaan samaan paikkaan, niin meidät vietiin Kirkkonummelle yhteiskyydillä.Jo portilla katselin, että "voi ei, noin vahvannäköisiä tyttöjä". Olin varma, että tulen maitojunalla kotiin, koska en vain pärjää fyysisesti. Henkisesti tiesin olevani vahvimmasta päästä! ;D
Kaikkiaan tuona kuumana heinäkuisena päivänä naisia taisi astua palvelukseen samaan komppaniaan parikymmentä. Minun tupaani tulivat aakkosten ensimäiset naiset: Jauhiainen, Baumgarten, Häyrinen, Ervelä, Hotanen, Hynninen ja yksi, joka lähti kotiin aika pian ja jonka nimeä en pysty muistamaan. ensimmäiset päivät menivät nopeasti ja sain todeta, että oikeastaan minä olin ainoa, jolla oli edes jotain urheilutaustaa. Selvisinkin oikein hienosti koko alokasajasta ollen komppanian toinen kokonaisarvostelussa.
Pientä hymyä aiheuttivat erityisesti alokasajan ensimmäisten viikkojen aikana tulleet mustelmat reisissäni erinäisissä lentopalloturnauksissa. Mutta minähän vaan otin niin tosissani ja täysillä kaiken mahdollisen, että mustelmat vaan kertoivat uhrautumisestani ja yritteliäisyydestäni! :)
Alokasajan jälkeen piti valita, että mihin sitten. Olisin halunut laivalle, mutta valitsinkin entisen "Merijalkaväen Aukin", silloisen Rannikkojääkäri Aukin. Tein valintani sen perusteella, että pelasin silloin Hämeenlinnassa ja halusin kuitenkin osallistua myös tuohon toimintaa. Auk upinniemessä oli oikein haastavaa ja mukavaa. Siellä sai toteuttaa itseään ihan tosissaan ja hyvinhän minä siellä pärjäsin. Välillä sain jopa auttaa poikia repunkannossa! ;P
Aukin ensimmäisen osan jälkeen oli valinnat Rukiin. Ja tämä tyttöhän valitsikin ihan toisin. Hain siirtoa Hämeenlinnaan, Parolannummelle Panssariprikaatiin. Näin olisin vielä lähempänä joukkuettani ja pääsisin mahdollisesti jopa treenaamaankin! Ei siis menty Rukiin! "Once in the lifetime!" :/ Itseasiassa minulla olisi kai ollut myös mahdollisuus Rukiin Parolannummella, koska siellä oli hieman eripituiset koulutusjaksot ja oma Ruk. Mutta silloin valitsinkin Tarmo-Volleyn kanssa Ranskan Euro-Cupin pelimatkan! "Once in the lifetime, again!" :I
Parolannummelle siirtyessäni vaihtui myös koulutushaarani Panssarijääkäri Aukiin. Parolannummelle oli kesällä 1998 tullut ensimmäinen ryhmä naisia, joista minä sain kämppiksiksi Anun ja Hannan. Aivan loistavia tyttöjä! Loistava asenne! PsPr:ssä tuli sitten vietyä Auk loppuun ja sen jälkeen tehtiin pieniä valintoja jatkon suhteen. Minä päädyin treenaamiseni takia toimistoon pariksi kuukaudeksi, kun muut menivät kouluttamaan uusia alokkaita. Kiitos paljon tästä mahdollisuudesta, sillä treeneihin pääsin, kun tahdoin ja sain kai tehtyä jotain julkaisukelpostakin museoon! :)
Parin kuukauden jälkeen siirryin muiden mukana Sotakomppaniaan ja siellä sitten viihdyttiin loppuaika! Viihdyin aivan oikeasti koko varusmiesaikani armeijassa erittäin hyvin! Siellä saa toteuttaa itseään, viedä itseään äärirajoille ja uhrautua niin paljon kuin vain jaksaa. Vapaaehtoisena asenne on kohdallaan! Tai minulla taisi ainakin olla... Menin sinne olemaan yksi muista ja taisin onnistuakin siinä aika hyvin. Kun osoittaa osaamisensa käytännössä ja sillä hakee paikkansa, niin kaikki sujuu hyvin. Armeijassa pidän myös siitä, että tekemisestä palkitaan tai rangaistaan, vain sillä mitä teet on merkitys!
Armeijan jälkeen himoitsin myös upseerin uraa ihan vakavissani! Meninkin Lahteen Urheilukouluun töihin maaliskuussa 2000 ja olin siellä palveluksessa aina lokakuuhun 2000 asti. Kun on nähnyt kaksi puolta tuosta toiminnasta voi sanoa, että on nähnyt siitä lähes kaiken. Armeija on kyllä paikka, jossa olen kuin kotonani, mutta upseerinuran yhdistäminen muuhun elämääni ei oikein onnistunut. Onneksi on kertausharjoitukset ja vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta. Tasan vuosi sitten olinkin kertausharjoituksissa ja odottelen jo seuraavaa kutsua...! :D
Ilmoittauduin ajoissa ja menin kutsuntoihin keväällä 1997, koska kirjoittaisin lukiosta 1998 ja halusin päästä heti "sotimaan". Menin ajoissa kutsuntoihin myös siksi, että halusin valita paikkani. Silloin halusin vahvasti merivoimiin ja minut sijoitettiinkin Upinniemeen. Aluksi palvelukseen astumispäiväni oli kesäkuussa 1998 saapumiserässä II, mutta Puolustusvoimat uusivat palvelukseenastumisajankohtia ja palvelusaikoja, joten minunkin päivämääräni siirtyi heinäkuun puolelle. Kuuluin myös niihin ensimmäisiin, joilla oli kahdeksan ja 11 kuukauden sijaan mahdollisuus suorittaa armeija kuudessa, yhdeksässä tai 12 kuukaudessa.
Treenailin keväällä 1998 aika paljon ja jännitin palvelukseen astumista ihan hirveästi. Onneksi naapurin Jarkko oli menossa samaan aikaan samaan paikkaan, niin meidät vietiin Kirkkonummelle yhteiskyydillä.Jo portilla katselin, että "voi ei, noin vahvannäköisiä tyttöjä". Olin varma, että tulen maitojunalla kotiin, koska en vain pärjää fyysisesti. Henkisesti tiesin olevani vahvimmasta päästä! ;D
Kaikkiaan tuona kuumana heinäkuisena päivänä naisia taisi astua palvelukseen samaan komppaniaan parikymmentä. Minun tupaani tulivat aakkosten ensimäiset naiset: Jauhiainen, Baumgarten, Häyrinen, Ervelä, Hotanen, Hynninen ja yksi, joka lähti kotiin aika pian ja jonka nimeä en pysty muistamaan. ensimmäiset päivät menivät nopeasti ja sain todeta, että oikeastaan minä olin ainoa, jolla oli edes jotain urheilutaustaa. Selvisinkin oikein hienosti koko alokasajasta ollen komppanian toinen kokonaisarvostelussa.
Pientä hymyä aiheuttivat erityisesti alokasajan ensimmäisten viikkojen aikana tulleet mustelmat reisissäni erinäisissä lentopalloturnauksissa. Mutta minähän vaan otin niin tosissani ja täysillä kaiken mahdollisen, että mustelmat vaan kertoivat uhrautumisestani ja yritteliäisyydestäni! :)
Alokasajan jälkeen piti valita, että mihin sitten. Olisin halunut laivalle, mutta valitsinkin entisen "Merijalkaväen Aukin", silloisen Rannikkojääkäri Aukin. Tein valintani sen perusteella, että pelasin silloin Hämeenlinnassa ja halusin kuitenkin osallistua myös tuohon toimintaa. Auk upinniemessä oli oikein haastavaa ja mukavaa. Siellä sai toteuttaa itseään ihan tosissaan ja hyvinhän minä siellä pärjäsin. Välillä sain jopa auttaa poikia repunkannossa! ;P
Aukin ensimmäisen osan jälkeen oli valinnat Rukiin. Ja tämä tyttöhän valitsikin ihan toisin. Hain siirtoa Hämeenlinnaan, Parolannummelle Panssariprikaatiin. Näin olisin vielä lähempänä joukkuettani ja pääsisin mahdollisesti jopa treenaamaankin! Ei siis menty Rukiin! "Once in the lifetime!" :/ Itseasiassa minulla olisi kai ollut myös mahdollisuus Rukiin Parolannummella, koska siellä oli hieman eripituiset koulutusjaksot ja oma Ruk. Mutta silloin valitsinkin Tarmo-Volleyn kanssa Ranskan Euro-Cupin pelimatkan! "Once in the lifetime, again!" :I
Parolannummelle siirtyessäni vaihtui myös koulutushaarani Panssarijääkäri Aukiin. Parolannummelle oli kesällä 1998 tullut ensimmäinen ryhmä naisia, joista minä sain kämppiksiksi Anun ja Hannan. Aivan loistavia tyttöjä! Loistava asenne! PsPr:ssä tuli sitten vietyä Auk loppuun ja sen jälkeen tehtiin pieniä valintoja jatkon suhteen. Minä päädyin treenaamiseni takia toimistoon pariksi kuukaudeksi, kun muut menivät kouluttamaan uusia alokkaita. Kiitos paljon tästä mahdollisuudesta, sillä treeneihin pääsin, kun tahdoin ja sain kai tehtyä jotain julkaisukelpostakin museoon! :)
Parin kuukauden jälkeen siirryin muiden mukana Sotakomppaniaan ja siellä sitten viihdyttiin loppuaika! Viihdyin aivan oikeasti koko varusmiesaikani armeijassa erittäin hyvin! Siellä saa toteuttaa itseään, viedä itseään äärirajoille ja uhrautua niin paljon kuin vain jaksaa. Vapaaehtoisena asenne on kohdallaan! Tai minulla taisi ainakin olla... Menin sinne olemaan yksi muista ja taisin onnistuakin siinä aika hyvin. Kun osoittaa osaamisensa käytännössä ja sillä hakee paikkansa, niin kaikki sujuu hyvin. Armeijassa pidän myös siitä, että tekemisestä palkitaan tai rangaistaan, vain sillä mitä teet on merkitys!
Armeijan jälkeen himoitsin myös upseerin uraa ihan vakavissani! Meninkin Lahteen Urheilukouluun töihin maaliskuussa 2000 ja olin siellä palveluksessa aina lokakuuhun 2000 asti. Kun on nähnyt kaksi puolta tuosta toiminnasta voi sanoa, että on nähnyt siitä lähes kaiken. Armeija on kyllä paikka, jossa olen kuin kotonani, mutta upseerinuran yhdistäminen muuhun elämääni ei oikein onnistunut. Onneksi on kertausharjoitukset ja vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta. Tasan vuosi sitten olinkin kertausharjoituksissa ja odottelen jo seuraavaa kutsua...! :D
Terkut vaan entiseltä tupakaverilta! Blogisi on jo päässyt suosikkeihini: sitä on niin kiva lukea. Tsemppiä myös remonttiin.
VastaaPoistaT: Susanna